Entistä hoikempi Huippis-Helen tähtää näyttelijäksi. Yhä liian iso catwalkeille!

Ladataan...
Kuplia

20120608_guess_005.jpg

Palasin juuri Guessin 30-vee kemuista, joissa oli yksi kaunotar ylitse muiden: viime kauden Suomen Huippumalli haussa-ohjelmassa toiseksi sijoittanut Helen Preis. Helen kertoi jo viime syksynä, miten on muuttanut treeni/ruokavalio-tottumuksiaan terveellisimmiksi pärjätäkseen mallimaailmassa. Nyt Helen oli entistä hoikemmassa kunnossa.

- Olen hoikistunut vähän lisää, mutta olen yhä monien alan ihmisten mielestä liian lihaksikas malliksi. Tein katalogi-mallin töitä ensimmäisen puoli vuotta ohjelman jälkeen, mutta sen jälkeen, kun sesonki-päättyi, on ollut hiljaisempaa. Nyt olen tehnyt neljän viimeisen kuukauden aikana muutaman näytöksen. Viimeisin kuvaukseni on ollut ennen sitä.

Mallintöiden ohella Helen on panostanut näyttelemiseen, ja hän on tehnyt jo ensimmäisen roolinsa pienemmässä elokuvatuotannossa.

Helenin kauneudesta, karismasta ja ystävällisyydestä häikäistynyt toimittaja:

"No sehän on loistava idea. Et näytä pelkästään supermallilta, vaan myös elokuvatähdeltä . Näyttelijäthän saavat olla vähän sporttisempia.."

20120608_guess_007.jpg

Helen: " Lihakset mulla voi olla, mutta toistaiseksi minulta puuttuu vielä näyttelijän työhön vaadittava persoonallisuus. Suomalaiseen teatterikouluun en voi kielen takia hakea. Olen kuitenkin valmis työskentelemään urani eteen."(Helenin kanssa puhutaan lontoota.)

Siis vielä jalat maassakin tuolla Helenillä! Kaikella rakkaudella, näytöksessä malleina toimineet missit näyttivät  Helenin vierellä, no misseiltä. Helen taas näytti kansainväliseltä supertähdeltä, vaikka olikin kemuissa vain vieraana.  Miten tällaiselle uber-tyypille ei voi riittää mallintöitä? En voi olla palaamatta Helenin tapaamisen jälkeen ikuisuuskysymykseen mallimaailma järjettömistä vaatimuksista?

Kuvat blogiini ottanut Jaakko Jaskari sen lopulta keksi, kun pähkäilimme, ketä ihmettä Helen muistuttaa. Hänhän on kuin Jennifer Garner!

spl264764_011.jpg

 

Aikaisemmin Kuplissa: Huippis-Helenin kuntokuuri. Anne Kukkohovi kertoo, mitä hyötyä on siitä, että on vaan pirun hyvännäköinen. Tapasin Amerikan Huippis-tuomari Mr Jayn, ja kysyin, mitä mieltä hän on juntti-korkkareistani.

Kuvat: Jaakko Jaskari/Splash

Share

Kommentit

Helen on ihana!! Tykästyin häneen huippista katsoessani ja diggailen edelleen. Superhotti nainen ja toivon ettei hän laihdu enempää. Go Helen!

Hei 88(Ei varmistettu)

Mistäköhän on toi mekko, onkohan Guess? I love it. Musta Helen on tosi kaunis nainen, kauniimpi kuin monetkaan huippumallit. Hänen kroppansa ei sovi Catwalkille,mutta näkisin hänet juuri filmitähtenä tai sitten alusvaaatemallina, koska hänellä on kurveja. Toivottavasti mallibisnes ei ole vienyt hänen itsetuntoaan , koska hänellä on todella kaunis ja sporttinen vartalo,joka ei valitettavasti sovi ns. huippumuotiin.

Jännä etta on pluskoon malleja 40-48 ja normi malleja 30-34 ,niin miksei ole ns normaalikoon malleja 36-40??

Vierailija(Ei varmistettu)

ei se mitään lihasta oo,harhaanjohtava otsake. sitä itteähän tuo on,läskiä!

Vierailija(Ei varmistettu)

"Helenin kanssa puhutaan lontoota"...?

mallijanalli(Ei varmistettu)

On se kyllä naurettavaa, että ei voi olla malli, jos on ns. normaalikokoinen. Helen on todella kaunis nuori nainen, oli mun ehdoton suosikki huippumallikisassa. Jos ne muotisuunnittelijat ym. tahot eivät voi varata näytöksiin ja kuvauksiin kuin yhtä tai kahta vaatekokoa, niin voisivat sitten tehdä ne mallikappaleet kokoa 36 ja 38, koska mun mielestä ne luurankomallit näyttää ihan hirveiltä. Tsemppiä Helenille!

Vierailija(Ei varmistettu)

Siis onhan Helen ihan huikean timmissä kunnossa ja näin, aika ihanne, mutta ihan selkeästi rasvaakin kropassa on. Joidenkin kroppa ei yksinkertaisesti suostu mukautumaan mallimaailman ihanteisiin ilman totaalista nälkäkuuria - onhan se aika sairasta, että sellaista silti vaaditaan ja sitten pitäisi ne lihaksetkin kyetä jotenkin vielä säilyttämään että olisi myös TONED. Niin monet naiset haluaisivat nähdä vaatteita juuri normikokoisten mallien päällä (edes koossa 36), että on se kumma kun edistystä ei tapahdu vaan edelleen normi on 32.

Vierailija(Ei varmistettu)

Pullukka mikä pullukka.

Vierailija(Ei varmistettu)

Suomessa ollaan vain liian suppeakatseisia erityyppisille kauneuksille. Jos Jennifer Garnerkin on suomalaisten mieleen, niin ihme ettei Helen maistu. Helen lähde maailmalle, missä aksenttiasikin arvostetaan eksoottisena ja rikastuttavana!

wow(Ei varmistettu)

Upean näköinen on! Läski-pullukka kommentit ovat ihan trolli kamaa.

Vierailija(Ei varmistettu)

Mikään ei riitä ja aina olet vääränlainen, onko tämä hyvä ja terve esimerkki nuorille tytöille?

Eipä ihme kun syömähäiriöt vaan lisääntyy...

Vierailija(Ei varmistettu)

huh huh!!!!! kaikki luuranko mallit joilla näkyy kylkiluut on todella KAMALIA!!!! itse mielellään katsoisi naista jolla on jotain muotoja, eikä mitään luukasaa.. tuo helen on kuulkaas läskistä kaukana, on se kumma kun kauneusihanne on joku nainen jolla luut törröttää, ei ole tissejä eikä persettä.. voi että ottaa AIVOON ja pahasti tollanen......................................

Vierailija(Ei varmistettu)

En ymmärrä todella alipainoisten mallien käyttöä. Jos haluan katsoa vaatteita vaateripustimessa roikkumassa, ei siihen mallia tarvita, tavallinen henkari riittää... On vaikea kiinnostua ostamaan vaate, jos ei tiedä, miltä vaate näyttää ihmisen päällä.
T: ekonominainen 35 v. eli vaatteiden suurostaja

Vierailija(Ei varmistettu)

En ymmärrä todella alipainoisten mallien käyttöä. Jos haluan katsoa vaatteita vaateripustimessa roikkumassa, ei siihen mallia tarvita, tavallinen henkari riittää... On vaikea kiinnostua ostamaan vaate, jos ei tiedä, miltä vaate näyttää ihmisen päällä.
T: ekonominainen 35 v. eli vaatteiden suurostaja

Vierailija(Ei varmistettu)

mitä purnaatte, mallit on malleja ja kinkut on kinkkuja

Vierailija(Ei varmistettu)

Tuntuu että Suomen huippumallihaussa haetaan nimenomaan anorektisen näköisiä pitkiä laiheliineja, kun sen sijaan Amerikan versiossa haussa saa olla sellanen.. terve kroppa. Kai se ero tulee siitäkin, että Suomessa haetaan mallia, jenkeissä huippumallia. Jos on huippu, ei tarvii asettua siihen muottiin. En tiedä, musta Suomen huippis oli aika karmeata katsottavaa.

Vierailija(Ei varmistettu)

Siis jos joku väittää Heleniä läski-pullukaksi niin sopii mennä katsomaan Paparazzin sivuille Helenin kuvia. Timmissä kunnossa on, ei pahemmin rasvaa näy. Mutta sporttisella vartalollaan valitettavasti näyttää isommalta kuin linnunluiset kanssasisarensa... Jännää, että mieluummin mallin on oltava laiha laardikasa kuin normaalikokoinen, lihaksikkaan ja terveen, raikkaan näköinen. Nämä langanlaihat tarvitsevat myös melko paljon kuvanmuokkausta, ettei reisiselluliitit näy. Enemmän arvostan kiinteää kroppaa kuin laihaa hyytelöpötköä.

Vierailija(Ei varmistettu)

Komppaan. Helenhän on aivan tyrmäävän näköinen liikuvassa kuvassa ja livenä, kyllä siinä jäävät paljon töitä tekevät harmaavarpusmallit aivan paitsioon. Kun katsoo hänen huippiskautensa trailerin, ei voi kuin ihmetellä, miten pökkelöt seinäkukkaset ovat muka parempia malleja...

Kuten Saimi Hoyer sanoi, kun Helen on huoneessa, muita naisia ei oikein ole...

Vierailija(Ei varmistettu)

Mun mielestä sporttisuus on kaunista, langanlaihoja malleja en ihaile yhtään. Näyttävät sairailta.

Jennifer(Ei varmistettu)

Minun mielestäni nyky huippumallit ovat pelkkää luuta ja nahkaa ei ollenkaan kauniita,mutta Helen on Malli jolla on muodot kohdallaan ei liian laihaksi kannata laihuttaa koska sitten olet yksi monista huippumalleista luuta ja nahkaa

Vierailija(Ei varmistettu)

Ei mun mielestä siellä amerikankaan huippiksessa ole valittu voittajaksi normaalikokoisia. Matleena tällä kaudella on mun idoli. Kaunis, sporttinen ja hymyileväinen! Niin samaa maata Helenin kanssa, että tämmöisiä ihanuuksia vaan lisää! Heidän kuvia nähdessään tulee sellainen olo, että tuollainen minäkin haluan olla ja sekös nimenomaan niitä vaatteita ja muita härpäkkeitä myy.

Vierailija(Ei varmistettu)

Helen on aivan ihana ja mä oon todella surullinen, ettei Heleniä valittu huippiksen voittajaksi, vaikka oli ilmiselvä voittaja ulkonäkönsä ja luonteensa perusteella. Kaikkea hyvää Helenille ja amerikkaan vaan elokuvakouluun ja kansainvälistä uraa tekemään. Mallin hommat kannattaa jättää anorektikoille ja keskittyä oikeaan uraan :)

i'm 2 sexy 4 your...(Ei varmistettu)

ciao

i'm a model you know what i mean...

and i do my little turn

on the catwalk

no mutta hei ala pioneeriks ja tee tost oikeen uus hottistrendi globaalil tasol ja ota päämääräks ett kaikki mallit huhkii hulluna ja kyttäilee et kell on isoimmat muskelit...

loistavaa! vihdoinkin jotain mielenkiintoista mallirintamalla. oon jo monta vuotta jättäny kaikki huippikset tsiigaamatta, mutta nyt vois kiinnostaakin jos tuota sporttimeinikiä alkas olla enempiki :)

Keskustele

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen