Kim ja Kanye saivat tytön. Miten pikasuhde kestää vanhemmuuden?

Ladataan...
Kuplia

Onnea Kim Kardashian, 32, ja Kanye West, 36, eilen syntyneestä tytöstä! Pikkuinen syntyi viisi viikkoa etuajassa, mutta lähteiden mukaan hän ja mamma voivat hyvin. Toinen juttu on, kuinka hyvin käy vanhempien suhteelle? Keittiöpsykologian tohtori esittää kaksi teoriaa.

A.) Kimin ja Kanyen suhde ei ehkä ollut varmimmalla mahdollisella pohjalla, kun Kim alkoi odottaa. Kim oli vielä naimisissa edellisessä liitossa, joka ehti kestää vain päiviä. Esitin silloin jo epäilykisä Kimin tasapainoisuudesta. Mutta kovin tasapainoiselta ei ole viime aikaisten tietojen mukaan vaikuttanut räppärikään. Hän ei ehtinyt nimittäin juuri tukemaan Kimiä raskauden aikana, sillä hän oli jatkuvasti reissussa. Huhuttiin myös, että hänellä olisi ollut myös toisia naisia. Noh, tästä ei ole varmaa tietoa, mutta varmaa on se, että Hollywoodissa liitot kestävät harvoin. Syyksi olen arvellut, että kahden tähden on hankala ottaa toisiaan huomioon. Nyt huomioon pitäisi ottaa vielä puolison lisäksi lapsikin, joten tsemppiä ja pitkää pinnaa K&K!

B) Toinen mahdollisuus on, että lapsi yhdistää. Jos he oppivat tekemään epäitsekkäitä tekoja lapsen puolesta, ehkä he oppivat tekemään niitä samalla myös kumppaninsa hyväksi. Se, että Kanye oli mukana synnytyksessä puoltaa sitä, että ehkä pari ei ole ihan heti eroamassa.

Kuulisin mielelläni myös teidän keittiöpsykologisia teorioita hyvien ystäviemme Kimin ja Kanyen tulevaisuudesta?

Aikaisemmin Kuplissa: Hollywood-nousukas Kim Kardashian

Kuva: Splash News

 

Share
Ladataan...

Kommentit

E.T (Ei varmistettu)

Ihme jos kestää. Epäilen, että eroavat vuoden sisällä.

Kiira2 (Ei varmistettu)

Täysin julkisen mielikuvan ja tilastojen perusteella sanoisin, että pari eroaa varmasti. Tulee kauniit ja rohkeat mieleen noista Kimin tempauksista.

SEKÄ ETTÄ

Vaikken kummankaan suuri fani olekaan, toivon että he tekisivät poikkeuksen ja pysyisivät yhdessä. Eroa minäkin veikkaan, koska se on niin yleistä. Onneksi on olemassa unelmapari Jay Z ja Beyonce, jotka pysyvät toivottasti yhdessä aina ja ovat se onnellinen poikkeus! 

me oltiin 3kk oltu yhdessä kun tuli plussa ;) välillä on vähän enemmän ollut alamäkiä ja välillä ylämäkiä, mutta kahdeksas vuosi on tässä meneillä ja lapsiakin on kolme. niinköhän sitä kukaan aikaan uskalsi edes miettiä miten meidän käy, minä olin se kiltti tyttö ja noh, voitte arvata mitä tuo toinen oli :)

Mua naurattaa niin paljon se, et Kanye joka vihaa paparazzeja ja toimittajia lyö hynttyyt yhteen sellasen julkkiksen kaa jonka ura perustuu täysin siihen, että kamerat kuvaa sitä 24/7.

En usko et tää juttu tulee kauaa kestämään, mutta mä oon aina niin väärässä näis jutuis. Nyt voidaan vaan alkaa odotella, et mikä lehti maksaa eniten Kimin babyn kuvista! >:)

Kuplia

Vautsi Kippuralla. Luulen, että sää olet Kimiä hieman tasapainoisempi tapaus;) Ja talkingbird, määki toivon, että ne pysyis yhdessä. Annemaris, katsotaan yltääkö fotopalkkio miljooniin taaloihin..ja Kanyen ilme kertoo tossa kaiken - siis hänen suhtautumisesta paparazzeihin:D

Kommentoi

Ladataan...