Mikä Jenni Vartiaisen kappale on koskettanut sinua eniten?Vastaa ja voita.

Jenni Vartiainen jää keikkatauolle 28.8, viimeisen Kansallisteatterin konserttinsa jälkeen. Konsertti nähdään suorana ympäri Suomea, 11 Finnkinon elokuvateatterissa. Nyt Sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi ja ystävällesi liput Jennin Finnkinon keikalle. VASTAA KYSYMYKSEEN, MIKÄ JENNI VARTIAISEN KAPPALE ON KOSKETTANUT SINUA ENITEN JA PERUSTELE MIKSI. VASTAUKSET EDELLISESTÄ POSTAUKSESTANI POIKETEN TÄMÄN BLOGIN KOMMENTTEIHIN NIMIMERKILLÄ (voit myös laittaa mukaan sähköpostiosoitteen, mutta ei pakollinen.) ILMOITAMME 22.8 MENNESSÄ, MIKÄ NIMIMERKKI VOITTAA NUO KONSERTTILIPUT SEKÄ ENSI VIIKOLLA JULKAISTAVAN SEILISSÄ DVD:N JA KALLE BJÖRKILDIN KUVAAMAN VALOKUVAKIRJAN, JENNI VARTIAINEN – TOMUISELLA TIELLÄ. MYÖS LUKUISAT SÄHKÖPOSTIOSOITTEESEEN VASTANNEET OVAT MUKANA KILPAILUSSA, MUTTA NYT JAKAMAAN TARINOITA JA BIISIMIELTYMYKSIÄ KAIKKIEN LILYLÄISTEN KANSSA.
Viime viikolla haastattelemani Jenni listasi kappaleita, jotka ovat hänen saamansa palautteen perusteella koskettaneet ihmisiä eniten.
- Edellisellä albumilla Ihmisten edessä-kappale oli herättänyt eniten ajatuksia kuuntelijoissa, mutta Seili-albumin kappaleista Missä muruseni on on tuonut eteeni lukemattomia elämäntarinoita -ja kohtaloita. Aina kun ehdin, pyrin jäämään kuuntelemaan ihmisten kertomuksia. Jotkut niistä jäävät painamaan mieltäni, ja mietin vieläkin, miten eräälle leikkaukseen valmistuvalle tytölle kävi, Jenni pohti.
Itseäni on henkilökohtaisesti koskettanut neidon kappaleista eniten aikoinaan tämä:
Kuva: Kirsi Tuura


Kommentit
"Missä muruseni on"-kappale tuo omat vanhempani elävästi mieleen. Äitini nukkui pois vuonna 1989, jolloin olin 14-vuotias ja isäni nukkui pois vuonna 2001. Kyseinen kappale siis on minulle erittäin läheinen, koska se tuo vanhempani mieleen. Joka kerta biisiä kuunnellessani itken. Ikävä, kun ei hellitä koskaan.
Kiitos sinulle Jenni kauniista kappaleista. <3
En halua kuolla tänä yönä. Syy:tuli silloin aika paljon radiosta,kun minulle rakas ihminen kuoli ja hän ei viellä kumminkaan olisi halunut kuolla-
"Missä muruseni on" on koskettanut tähän astisista kappaleista eniten. Vuosi sitten äitini kuoli yllättäen oman käden kautta ja tuolloin tyttäreni (nyt 4,5v) omisti kappaleen mummulleen ja lauloi sitä aina takapenkillä, kun oltiin autolla liikkeellä. Se toi lohtua raskaaseen aikaan.
Ihmisten Edessä. Kaunis, herkkä kappale , jossa käsitellään kipeää asiaa.
Toinen. En tiedä, mikä siinä kappaleessa viehättää, mutta jostain syystä se pysäyttää kerta toisensa jälkeen. Tuntuu, että teksti tulee iholle asti, eikä jää pelkkiin kaiuttimiin soimaan.
''Duran Duran'' kappale kosketti minua eniten. Sanat ja kaikki oli kertakaikkiaan niin mahtavat.
Missä muruseni on-biisi on koskettanut eniten. Silloin kun ko. biisi soi radiossa ensimmäisiä kertoja minun läheinen ystäväni menehtyi reilun vuoden kestäneen sairauden uuvuttamana. Edelleen joka kerta kun kuuntelen tuota biisiä ystäväni tulee mieleen. Silloin kun ystäväni kuoli, tunteet olivat surun ja luopumisen tuskaa, mutta nyt kappale saa aikaa kaipuun ja helpotuksen tuomia tunteensävyjä.
Tuhannet mun kasvot - on kuin suoraan omia tuntemuksiani lauluksi muutettuna...
Elämänperhonen - en voi kuunnella itkemättä, alan heti kuvitteleen äitiniäni kuolleena, vaikka hän vielä elossa... pystyn hyvin kuvittelemaan tämän hänen hautajaisiin...
Malja - sopii välillä tilanteisiin kuin nenä päähän
Kaikki ovat ollet koskettavia, Jennin ääni on koskettava, mutta kyllä tuo "Missä muruseni on", on se kaiksita koskettavin. Olen kokenut sen niin monelta laidalta, että siksi se koskettaa eli tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva. Rakas kappale Ihanalta Jenniltä!
ehdottomasti missä muruseni on
tulee mieleen rakas pikkuveljeni,joka jäi junan alle aivan liian nuorena=( <3
jossu.pajunen@gmail.com
Missä muruseni on -biisi muistuttaa minua siitä, että joku läheisistäni voi poistua milloin tahansa. Kappale saa minut arvostamaan tätä hetkeä ja sitä, että kaikki rakkaat ovat vielä lähellä.
Tuhannet mun kasvot, joskus tuntuu, että kappale kuvaa minua. Toisinaan olen syvästi masentunut, mutta muille hymyilen, jopa nauran, jotta he eivät huolestuisi minusta. Myös monet muut Jennin biiseistä ovat koskettaneet... <3
Koskettavin on Missä muruseni on. Osoite on kalervo@manni.us
"Missä muruseni on" Erosin juuri niihin aikoihin pitkäaikaisesta suhteesta olosuhteiden pakosta. Rakkaus ei loppunut missään vaiheessa, vaan mies joutui lähtemään kotimaahansa maailman toiselle puolelle, enkä voinut mennä mukaan ja ko. kappaleen sanat iskivät suoraan sydämeen... Sain niistä suunnattomasti lohtua. Vaikka hän oli kaukana, jalkojemme alla sama maa, tuuli vie viestini...ootan yhä vaan...
Ja rakastan edelleen.
Missä muruseni on-ihan ehdottomasti, jäin leskeksi vuonna 2008 kun olin 21-vuotias ja odotin esikoistamme, mieheni kuolemasta oli kulunut jo parikin vuotta aikaa kun kappaleen ensimmäisen kerran kuulin, kolahti ja kovasti, edelleen kyseinen kappale saa kyyneleet silmiin vaikka sen on jo satoja kertoja kuullut, koskettavin hetki Jennin keikalla oli tänä kesänä juurikin kyseinen kappale <3
Kiittämätön on kuin suora lainaus elämästäni, paljon on mullin mallin ja selvitettävää, niin itseni kuin läheisten kanssa eikä se ole aina helppoa. Varsinkin kertosäe ja loppulause iskevät joka kerta suoraan suoneen: "Mä olen aina paikalla, mutta läsnä en, se hymytön ja kai vaan niin kiittämätön ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla....missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi, kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni.."
Missä muruseni on. Ensimmäisen kerran kuulin sen keskenmenoni jälkeen. Sanat toivat lohtua surun keskelle, murusemme on tuolla jossain tähtenä.
Ihmisten edessä.Se liittyi oman kaapista ulostulooni vahvasti, ennen sekä jälkeen tapahtuman.Biisin tytöt on voittajia, niin minä itsekin.elän vihdoinkin omannäköistäni elämää,uskallan olla minä, ihana minä:).
En halua kuolla tänä yönä !!! tv. Pipe :)
Suhteemme alkuaikoina kuuntelimme "Duran, Durania" usein ja ihmettelimme sitä ihanaa tunnetta, kun löytää sen oikean. Nyt on vuosi seurustelua takana, ja olen edelleen yhtä rakastunut tyttöystävääni.<3
Toinen: Kaikinpuolin hyvä biisi. Taitavat metaforat "kuka kumma nyt kyljessänsä kyytä hoivaa" yms. ja mukaansa tempaava rytmi.
Tuhannet mun kasvot: aika moni varmaankin pystyy samaistumaan tekstiin... tai minä ainakin. :)
Halvalla - liittyy erääseen suloisenkatkeraan elämäntilanteeseen muinoin. Surullinen, vaikka toisaalta iloinen tarina.
Elämän perhonen on special kaunis!! nim. onnikka
Ehdottomasti "missä muruseni on". Isäni nukkui pois 2 vuotta sitten, ja aina kappaletta kuunnellessani se tuon isäni mieleeni ja kyyneleet silmiini. Kiitos Jennille upeasta biisitä. Tämä on todella tärkeä biisi minullen<3
'Missä muruseni on' -kappale tuottaa kylmiä väreitä aina soidessaan. Nuori ystäväni kuoli vaikeaan sairauteen vuosi sitten, taisteltuaan sitä vastaan 2,5 vuotta. Muistotilaisuudessa tämän menehtyneen ystäväni avomies näytti kokoamansa power point-esityksen valokuvineen ja musiikkeineen rakkaimmain ihmisensä liian lyhyestä elämästä. Yksi musiikkivalinnoista oli juuri tämä 'Missä muruseni on' . Vieläkin herkistyy kun kuulee kappaleen soivan.
Jennillä on useita tosi hyviä sanoituksia ja ihania melodioita. Koskettavimpia minulle ovat Kerro miltä se tuntuu (vapaudenkaipuuni saa ihanaa vastakaikua), Missä muruseni on (läheinen kuoli viime syksynä, ja tämä osuu suoraan syvimpiin tunteisiin), ja listalle laittaisin myös Ihmisten edessä, Kiittämätön ja Elämänperhonen.
Jennille kiitos hienosta musiikista!
Kyllä se "Missä muruseni on" -kappale on koskettanut eniten sävelen ja sanoituksen puolesta. Ihana biisi! Kuten kyllä kaikki muutkin Jennin esittät biisit.
En halua kuolla tänä yönä.
Keväällä 2010 elin erityisen ahdistavaa aikaa. Toukokuun lopulla kuuntelin putkeen tuota biisiä ja itkin aivan hillitömästi. Olin kateellinen laulun henkilölle. Minä, akateeminen, perheellinen mies vailla suuntaa tai toivoa tulevaisuudesta itkin valtoimenaan pienessä kopissa ja kuuntelin tuota kappaletta... Se antoi minulle sen viimeisen toivon kipinän, sen voiman, jonka avulla pystyin tarttumaan puhelimeen ja soittamaan apua. Tämän kappaleen vaikutus tuntuu vieläkin, tuskin se ikinä edes poistuukaan, enkä toisaalta haluakkaan sen lähtevän. Tämä kappale edustaa minulle käännepistettä. Kiitos elämäni pelastamisesta Jenni ja muut biisin tekemisessä mukana olleet, sillä ilman sen voimaa lapisllani ei olisi enää isää, eikä minulla uutta elämää. THX!
P.S. Kyllä tässä tuntee pintaan nousee... :)
Seili, ehdottomasti. Toisena biisinä on Minä ja Hän. Kuvastaa omaa elämäntilannettani. Ja siinä biisissä Jennin taivaallisen kaunis ääni tulee esiin. Kävin varta vasten Seilissä tänä kesänä.
Ehdottomasti "Missä muruseni on". Siinä vasta on biisi! Ihana sävel ja koskettavat sanat. Ja Jenni tekee siitä omalla äänellään entistä koskettavamman.
Ehdottomasti "toinen". Juurikin niin olen käyttäytynyt, hetken jopa nautin tilanteesta
"Missä muruseni on". Silloinen poikaystäväni asui ulkomailla, ja laulu muistutti välimatkastamme.
Au-pair vuosi ajoi minut ja poikaystavani erilleen, mutta vain fyysisesti. Iltaisin oli hyvä toivoa omalle kullalle enkeleitä, ja muistella yhteisiä hetkiä, ja varsinkin sita hetkea kun taas nähdään, samalla kun "Missa muruseni on" soi mp3 soittimesta.
Mä en haluu kuolla tänä yönä. Seitsemän vuotias tyttäreni lauloi sitä aina ja jokapaikassa. Kyllä ihmisiä nauratti. Työkaverini kertoikin aina muistavansa tyttäreni kun kuulee laulun. Hän oli kerran työpaikallani ja lauleskeli sitä kuuluvaan ääneen.
Duran duran, tuo mieleen sen hetken kun tapasimme mieheni kanssa vuonna -93. Ja yhä vaan tämä biisi saa perhoset mahaan kun sitä hetkeä muistelen. Toinen koskettava on Minä ja hän.
Missä muruseni on on kaikista koskettavin Jennin kappale. Sanat ja sävel vaan ovat todella ihanat. Kappale saa kaipaamaan kaikkia murusia - eläviä ja kuolleita.
Jenni Vartiaisen Halvalla -kappale koskettaa minua henkilökohtaisesti eniten, sillä siinä on niin suuria, riipaisevia tunteita, joihin pystyn samaistumaan. Erittäin kaunis kappale, ilman ylimääääräisiä "kuorrutuksia".
Paljon hyviä biisejä ja en vaihda koskaan kanavaa kun jenni soi radiossa.. mut vastataan silti "nettiin", et tulisi vaihtelua aikaisempiin suosikkeihin..
Naapurin tytölle kävi vähän hassusti (=videon sanat) ja seinän läpi kuului eräs perjantai-ilta kun joukko naisia huusi täysillä biisin tahdissa "SINÄ MUN***Ä...!!!!"
"Missä muruseni on"-kappaleen löysin heti kun Seili-albumi julkaistiin, se sävähdytti ensi kuulemalta... Meni kuukausia ennen kuin siitä tuli hitti ja muutkin alkoivat puhua murusestani. Olin siis "salaa" jo fiilistellyt ja etsiskellyt menetettyä murustani yksikseni hyvän tovin ja kuinka ärsyttikään kun kaikki alkoivat lauleskelemaan minun salaista biisiäni.
Tästä eteenpäin "Missä muruseni on" onkin vaikuttanut moneen hetkeen elämässäni... Tuo kadotettu Murunen jota kaipasin, palasikin yllättäen elämääni - hetkeksi. Istuessani hänen sohvallaan kuunnellen Jenniä, ihmettelinkin miten hän sattuikin soittamaan minulle juuri tuota kyseistä kappaletta jota olin jo kauan kuunnellut hän ajatuksissani...
Vietimme muutaman tunnemyrskyisen yön hänen kanssaan Jennin soidessa taustalla... Minä en kuitenkaan edelleenkään ollut hänen Murusensa. Aina kappaleen kuullessani ajatukseni siirtyvät noihin osittain ihaniin mutta myös niin raastaviin hetkiin elämässäni... Menetin Muruseni mutta häntä ootan yhä vaan...
Jennin biisit on kaikki tosi hyviä. Olen alunperin kotoisin Virosta ja aina kun käyn ystäviä tervehtimässä soitan niille suomalaisia biisejä. Petri Nygård ja Jenni Vartiainen on ehdottomasti virolaisten lemppereita ja tulkkaan usein Jennin biisejä. Minun lempibiisini on "Missä muruseni on" - ekaks että mun vaari nukkui pois vuonna 2009 ja hän oli kun mun isä, mutta toisaalta tämi biisi muistuttaa mulle mun parhasta ystävää Tuomasta, kuka asuu sielä kaukana ja näen häntä vain kerran vuodessa. Se biisi tuo mieleen sen ikävän, mikä on joka päivää ...
negatiivisesti kosketti kappale "en halua kuolla tänä yönä: Poikani oli juuri kuollut yöllä klo 03.30 ja aamulla kun lähdin ajamaan, ko kappale tuli radiosta. Kuulin sen silloin ensimmäisen kerran.
Toisen, positiivisen kosketuksen sain ehdottomasti kappaleesta "missä muruseni on" se kertoo tuntemuksistani ja ikävästäni poikaani kohtaan. Tunnen että kappale kertoo juuri että missä lapseni on ja parevekkeella nukkuessani tuulenhenkäys kertoo että muruseni on lähellä ja että rakkauteni saavuttaa hänet. Ja että tuuli kertoo kuinka minulla on ikävä.
Ihmisten edessä. Sanoma kappaleessa muuttui, kun pieni tytär soitti sitä paljon ja lopulta paljastui että häntä kiusattiin koulussa. Kappaleen nainen korkeissa koroissa olikin äiti, jonka kädestä kiinni pitäminen oli turva. Jennistä tuli tyttären idoli. Ja äidin. Kiitos.
Kappele "Toinen" kertoo täydellisesti viime alkutalven tilanteestani. Laulun sanat puhuvat puolestaan, enempää se ei selityksiä kaipaa. Minulle myös omistettiin kappele "Missä muruseni on".
Jennin koskettavin biisi on mielestäni Halvalla. Itselleni se kertoo siitä miten rakastuminen on tavallaan pelottavaa ja aina kuitenkin riski, mutta miten silti pitäisi vaan antaa mennä ja ei aina etsiä jotain muuta. Tässä itselläni on vielä harjoittelemista.
Malja murheisille sydämille, kärsiville, kaipaaville, petetyille, jätetyille ja raskaan taakan kantajille. Jollakin tapaa lyriikat ja soundi onnistuvat piristämään ja auttavat jaksamaan. Eli siis Malja.
"Tuhannet mun kasvot" on tällähetkellä ja elämäntilanteeseeni täydellisesti istuva biisi....
" Minä ja Hän" on myös väristyksiä koko kropassani aiheuttava kappale...
Jennillä ei ole tuotannossaan yhtään biisiä, jota ei halua kuunnella ja vaikka kappaleita on kuunnellut tosi paljon aina
löytää uusia ulottuvuuksia...
Kiitos Jenni upeista tulkinnoista
"Tuhannet mun kasvot" on tällähetkellä ja elämäntilanteeseeni täydellisesti istuva biisi....
" Minä ja Hän" on myös väristyksiä koko kropassani aiheuttava kappale...
Jennillä ei ole tuotannossaan yhtään biisiä, jota ei halua kuunnella ja vaikka kappaleita on kuunnellut tosi paljon aina
löytää uusia ulottuvuuksia...
Kiitos Jenni upeista tulkinnoista
En halua kuolla tänä yönä. Syy: tuli silloin aika paljon radiosta,kun minulle rakas ihminen kuoli ja hän ei vielä kumminkaan olisi halunut kuolla. Olisi ollut niin paljon elämää jäljellä ja vakava sairaus vei mennessään!
Missä muruseni on. Jostain syystä vielä tällä YouTube-kyhäysvideolla.
Halvalla
Pages
Kommentoi