Ladataan...
Kurvittelua

Kävinpäs tänään sitten kehonkoostumusmttauksessa/-analyysissa tai miksi ikinä sitä haluaakaan kutsua. Ja täytyy nyt myöntää, että olipas tämä opettavainen ja kenties minunkin tilanteessani toivoa antava päivä.

Ensinnäkin, rasvaprosenttini oli laskenut entisestään siitä, mitä se on joskus vuosi sitten ollut. Tosin epätarkemmalla laitteena mitattuna, mutta suunta antava muutos ainakin on tapahtunut.

Toiseksi ja yllättäen sain tietää, että minulla on suuri lihasmassa. Eli ne kaikki tuskaitkupotkuturhaudusraivarit siitä, että salilla kärsiminen ei vaikuta minuun samalla lailla kuin moneen muuhun, onkin ollut vähän turhaa. Siellä ne lihakset nimittäin on ja niitä on vieläpä runsaasti. Siis minulla! Naurattaa ajatella, että periaatteessa minulla on ainakin jonkinlainen alku siitä haikailemastani jäntevästä ja voimakkaasta kropasta, mutta se on vain piilossa tuolla vielä turhan runsaan rasvakerroksen alla. Apua, minun täytyy pelastaa se parka sieltä!

Suurin yllätys oli kuitenkin vasta tulossa.

Kävi nimittäin niin, että tämä hyvin tarkkana pidetty laite laski minun peruskulutukseni hiukan päälle 1600 kaloria. Eli siis tuon periaatteessa kulutan, vaikka makaisin koko päivä sängyssä. Say what!? Aiemminhan olen luullut, että perusaineenvaihduntani on jossain 1400 paikkeilla. Ja olenkin pitänyt syömällä saadut kalorit jo pitkään siinä 1600-1700 kalorin pinnassa ja kuvitellut syöväni tarpeeksi.

Toisin sanoen, saattaa olla niin, että minun vuoden päivät jatkunut megajumini johtuukin ainakin osittain tuosta. Olenko minä elänyt sillä pahamaineisella säästöliekillä?

Nyt puhallankin uutta kipinää motivaatiooni ja lähden uskaliaasti nostamaan energiansaantiani. Jospa, oi jospa tässä olisi se onnistumistani himmannut solmu. Jospa nyt saisin sen auki. Tosin tämä hölmö mielen reppanani kirkuu silti, että herrajumala, mitä jos paino lähteekin nousuun? Sen näemme kohtapuoliin. Pakko tätä on nyt yrittää, kun kone näin sanoo. Kai se on minua fiksumpi.

Ai niin, hämmästyin myös siitä, että vaikka juon yleensä lähemmäs 3 litraa vettä päivässä, oli kehon nestetasapaino minimirajoilla. Lisää vettäkin siis pitäisi juoda ja kunnolla.

Ps. Paino on noussut mystisesti kolmella kilolla. Luulin juhannuspöhöksi, mutta vielä ei ole laantunut. Mitä ihmettä? Noin paljon ei ole koskaan heittänyt. Eikä tosin parin päivän syömingeilläkään olla noin paljoa noustu, koskaan. Tosin nyt en stressaa siitä, vaan hoidan nuo syömiset kuntoon ja katson vasta sitten, mihin suuntaan mennään.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kurvittelua

Ei ole todellista, mietin, kun punnitsin itseni salilla pari päivää sitten. Paino noussut jopa pari kiloa. Voiko tämä oikeasti johtua ihan vain siitä, että olen pari viikkoa syönyt vähän rennommin? Mikä siis tarkoittaa sitä, että olen syönyt ihan perusterveellisesti laskematta kaikkea. Eli varmaan useimpien mielestä olen syönyt aivan normaalisti tai jopa terveellisesti.

Huokaus. Pitkästä aikaa iski niin hirvittävä turhautuminen, että kihosi aivan kiukun kyyneleet silmiin. Salilla katselin aavistuksen katkerana ympärilleni ja raivosin pääni sisällä sitä, miksi sen pitää olla niin vaikeaa minulle. On se niin väärin, että en saavuta tavoitteitani edes sillä hiellä, paneutumisella ja työmäärällä, mitkä tähän projektiin olen laittanut. Kun taas monet muut ovat saavuttaneet paljon suurempiakin tuloksia pienemmässäkin ajassa. Helvetin kilpirauhanen, voisin syödä vaikka kaikki maailman pillerit lopun elämni, jos se saisi kropan tottelemaan ja toimimaan oikein. 

Kunpa joku keksisi edes sellaisen keinon, jolla kilpparivaivaisetkin saisi painonsa kuriin. Mutta ei sellaista taida olla. VHH, huutavat monet, mutta sitten taas toinen koulukunta sanoo, että kipirauhasvaivasen pitäisi nimenomaan saada hiilihydraatteja. Sitä paitsi, case hiilarit on jo minun kohdallani pitkälti koettu. Jos vähennän hiilareita, en kykene järkevään ajatteluun, en jaksa tehdä mitään fyysistä, enkä nuku kunnolla. Joten se siitä monien kehumasta hyvästä vireystilasta. enkä minä edes ole mikään hiilarisyöppö, peruspäivinä saan niitä 150-200. Maksimissaan, usein taitaa jäädä allekin. Vertailun vuoksi se keskiarvo ihmisillä on noin 300 g/pvä.

 

Olen jo miettinyt, pitääkö tässä laittaa rahaa likoon ja ottaa personal trainer. Siis sitten, kun siihen olisi varaa niin, ettei se tekisi liian kipeää lovea kukkaroon. Toisaalta turhauttaa ajatus maksaa itsensä kipeäksi pt:stä, kun sille ei ole takeita, että sellainenkaan auttaisi mitään.

Miksei nyt juuri voisi olla jossain lehdessä jotain ryhmäprojektia, jossa seurataan edistymistä? Alan olla kypsä jopa tekemään tästä pikkuongelmastani julkisen, jos saisin sillä apua. Kaiken maailman Suurimpiin pudottajiin ja Jutan Superdieetti-ohjelmiin olen liian pieni. Onneksi sentään niin.

Olisiko siellä ketään PT:tä tai tulevaa sellaista, joka haluaa haastaa itsensä mahdottomassa projektissa? Ja edullisesti. luvassa mainetta ja glooriaa. Voin olla paras työnnäytteesi ja markkinointikeinosi.

Leikki sikseen, loppukaneettina vielä toistan vanhaa mantraani, että kroppa sentään on muuttunut. Juuri katselin vanhoja kuvia todeten, miten paljon voikaan ihminen muuttua. Nykyisiä valokuvia voin jo katsoa ilman, että inhoan jokaista. Se on jo voitto sinänsä, minä viihdyn itsessäni. Mutta kun mielessä on se tietty maali, en haluaisi päästää siitä vielä irti.

Pääsen sinne vielä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kurvittelua

Heipähei, olin saanut aiempaan tehospurtti-postaukseeni niemttömän kommentin, jossa kysyttiin kuulumisia Superdieetti-kauden jälkeen. Heräsin huomaamaan että herranjestas, jokuhan vielä tätäkin blogia lukee. En tosiaan päivitä tätä nykyään niin usein juurikin siitä syystä että tällä saralla elämää ei tapahdu niin suuria kiinnostavia muutoksia, joista kannattaisi kirjoittaa. Tehdään nyt kuitenkinvälipäivitys, sill jotain uusia kuulumisia on.

Ensinnäkin, Case Superdieetti. Aloitin dieetin innosta puhkuen ajatellen, että se olisi vastaus jumiongelmaani. No, ei se ollut. Noudatin dieettiä ja treeniohjelmaa lähes täydelisesti, mutta myönnän joitain sovelluksia joutuneeni tekemään. Ei kuitenkaan jakuvasti ja niin suuria, että sillä olisi pitänyt olla asiaan suurta vaikutusta.

Joka tapauksessa kuudessa vikossa onnistuin karistamaan vain kaksi kiloa. se oli pettymys, koska monet muut mukana olleet kiskoivat useiden kilojen pudotuksia. Ymmärsin kuitenkin, etten voinut odottaakaan kovin suurta pudotusta jo puhtaasti sen vuoksi, että ruokavalio ei hirveästi minulla aiempaan nähden muuttunut. Ainakaan energiamäärältään siis. Tottahan nyt niiden paino putoaa äkkiä, jotka samalla laittavat elämäntapansa kokonaan uusiksi.

Loppujen lopuksi täytyy sanoa että täm dieetti ei sopinut minulle alkuunkaan erityisesti siksi että hiilihydraatit vedettiin varsinkin viimeisillä viikoilla niin alas, ettei oikein mikän minussa enää toiminut. Teen työtä, jossa pitää käyttää aivojaan ja paljon, mutta pään sisällä tuntui olevan vain pumpulia, eikä ajatus oikein kulkenut. Mainitsin asiasta ohimennen ravitsemustieteitä opiskelevalle serkulleni, joka totesi ettei tuo nyt ole mikään ihme, koska aivot toimivat juur hiilareilla. Olo oli muutenkin vetämätön ja huono, joten hiilareita piti oman voinnin vuoksi lisätä.

Vaikka painossa ja senteissä ei suuria muutoksia tapahtunutkaan, niin olen iloinen kuitenkin siitä, että treeniohjelma teki kyllä selkeää muutosta kroppan malliin. Eli edes jotain tapahtui. Tiukka dieetti oli myös opettavainen kokemus omaan itseeni - minulle ei vain sovi liian tarkat ja ehdottomat ohjeet siitä, mitä saa syödä milloinkin. Se saa minut vain himoitsemaan juuri niitä vääriä asioita ja stressaantumaan syömistilanteissa silloin, jos minulla ei ole omia veäit mukana. Eikä niitä aina voi mukana pitääkään.

Tämä siis ei ole mikään epäluottamuslause FitFarmia ja Superdieettiä kohtaan yleensä, vaan havainto siitä, että se mikä sopii toiselle, ei ole toiselle hyvä.

---

Mutta niin, jotain muutakin kerrottavaa on. Paino on jumittanut paikallaan nyt lähes vuoden hyvin alkaneen alun jälkeen, mutta nyt toivon mukaan olisi edessä hyvä jatko. Huomasin nimittäin, että minulle oli ilmestynyt samanlaisia oireita kuin ennen kilpirauhasen vajaatoimintani löytymistä ja lääkityksen aloittamista. Kävin siis jokunen päivä sitten lääkärissä ja lääkeannostani nostettiin. Viimeksihän painoni alkoi laskea kunnolla ja kroppa muutenkin muuttui jotenkin erinäköiseksi (ja ennenkaikkea toimivammaksi) juuri tuon lääkityksen aloittamisen jälkeen, joten elättelen nyt positiivisuutta siitä, että tuo painokamppailunikin olisi johtunut kilpirauhasen toiminnasta. Toivottavasti tarkennettu lääkitys tuo tilanteeseen parannusta. Sehän nähdään kunnolla vasta joidenkin viikkojen päästä, kun hormontitasot alkavat asettua.

Lisäksi minun parisen vuotta jatkuneet vatsakipuni on nyt otettu vakavempaan syyniin niiden lisntymisen vuoksi. Kuka tietää, vaikka niilläkin olisi jokin yhteys tahmeaan painonpudotusmenestykseeni. Ihmiskroppa kun toimii aina ihan omilla tavoillaan ja minä alan olla jo elävä todste siitä, että aina ne parhaimmatkaan dieetit eivät riitä. (eikä todellakaan se "kuluta enemmän kuin syöt"-mantra).

Terveys ennen kaikkea. Toivottavasti saadaan tämä akka kohta kaikin puolin kuntoon. Nyt siis syön terveellisesti ja hyvin oman nälän ja olon mukaan sekä jatkan liikunnan iloa. Ainakin voin olla iloinen siitä, että paino ei sentään ole noussut.

Palaan asiaan taas jos ja kun on jotain uutta kerrottavaa. Toivottavasti uutiset ovat silloin hyviä.

~ K

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kurvittelua

Joskus sitä liikunnankin suhteen nälkä kasvaa syödessä ja samalla myös luulot omista kyvyistä. Tässä nimittäin taannoin salitreenin lopeteltuani huomasin keskuksen ryhmätuntien puolella alkavan juuri salsatunnin ja kävin muutamassa sekunnissa seuraavanlaisen keskustelun päässäni.

"Voi vitsi, ois kyllä kiva oppia joku erityinen tanssi kunnolla, nyt ois hyvä hetki alottaa. Hm, mut se ei kyllä oo alkeistunti... No mut mitäs siitä, on mulla sen verran rytmitajua ja tanssitaitoa, tiedän ainakin ne perusaskeleet ja oonhan mä käynyt kaikenmaailman zumbissakin ja tanssinut salsaa ennenkin. Ei se nyt niin paljon vaikeempaa voi olla. Alkeistunnilla vaan kyllästyis."

Juu, eipä. Aika äkkiä totesin tunnin alkaessa muun muassa seuraavat asiat.

a) Opettaja oli kuubalainen mies, joka oli varmaan salsannut, ennenkuin oppi kävelemäänkään. Jalkojen ja opetuksen tahti oli sen mukaista.

b) Ne mun tietämät alkeet taisi olla tosiaan alkeiden alkeita. Kun opettaja kannusti, että tämä on ihan helppo, kun kaikki osaa perusaskeleet, teki mieli vajota maan alle.

c) Selvisin kuitenkin aiemmalla osaamisella jotenkuten siihen asti, että mukaan tuli tsiljoona äkkikännöstä ja suunnanvaihdosta. Peräkkäin. Sitten olinkin sekaisin kuin seinäkello.

d) En vaan osaa -häpeä voi iskeä yhä. Jopa tanssitunnilla, jotka yleensä on minulle omaa alaani. Ensimmäistä kertaa koskaan teki mieli paeta tunnilta kesken pois.

 

Välillä tunsin näyttäväni samalta kuin eturivin nainen.

 

En kuitenkaan halunnut antaa periksi. Kun vielä tajusin, että opettaja saattoi tulla nappaamaan tanssiotteeseen ja antamaan lisäopetusta, oli pakko mennä jo äärirajoille. Olen sen luontoinen ihminen, että mieluummin opettelen jonkun asian omin päin itse kuin haluan lähiohjausta. En halua kiinnittää muiden huomiota itseeni. Siispä pinnistin kaiken itsestäni löytyvän keskittymiskyvyn siihen, että seurasin opettajan sijaan edessä olevia kokeneempia tanssijoita. Pikkuhiljaa huomasin, että koreokrafia alkoi sujua kerta kerralta paremmin ja lopputunnista askeleet menikin lähes nappiin. Ainakin koreokrafian mukaan, tekniikan puolesta ei taatusti.

Taas kerran tuli todettua, että kiitos äiti-rakas niistä extra-annoksista koordinaatiokykyä ja rytmitajua, jotka olet minulle lahjoittanut. Muuten en olisi tuostakaan tilanteesta selviytynyt noinkaan kunniallisesti.

Tunnin jälkeen oli aika voittajafiilis siitä, että menin edes vähän mukavuusalueen ulkopuolelle ja suoriudun lopulta siitä ihan hyvin. Osasin! Ja se oli oikeasti hemmetin hauskaa. Niinkin hauskaa, ettei tunnin aikana edes tajunnut sitä, että syke viuhtoi tanssiessa yli 150:n käyden melkein 170:ssä. Oho.

Tätä lisää! Ehkä kuitenkin lähdetään liikkelle sieltä alkeista. Harmi vain, että tällä hetkellä ei alkeistunteja ole tarjolla.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kurvittelua

Yksi uuden vuoden lupauksistani oli saada tmä painon superjumi purkautumaan. Painossani ei siis le tapahtunut mitään muuta kuin parin kilon masentava nousu sitten viime pääsiäisen. Ei, vaikka kaikki vippaskonstit on kokeiltu.

Mutta nyt läks!  Tänään nimittäin alkaa FitFamin kuuden viikon Supedieetti ja minä olen mukana. Ajattelin, että tuo on juui sitä, mitä nyt taidan tarvita: tiukat ohjeet ja kova tsemppi. Tiedostan kyllä mainiosti, että kyseessä on periaatteessa kuuri, joita periaatteesta kammoan, mutta luulen sen olevan nyt minun tilanteessani ainoa keino säikyttää kroppa taas toimimaan siten kuin pitäisi.

Tämä on siis oma tehostarttini uuteen vuoteen sekä mentaalisella että fyysisellä puolella. Tuloksista raportoin myös tänne.

 

 

Ja muuten te kaikki, jotka olette tehneet joitain elämäntapoihin liitttyviä lupauksia: Pitäkää kiinni, olette vahvempia kuin uskottekaan. Aina luovuttamisen houkutuksessa on hyvä miettiä sitä, että 12 kuukauden kuluttua toivoisi aloittaneensa tänään ja pitäneensä siitä kiinni.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Kurvittelua

Kyllä se on vain vinkeän hieno tunne, kun takareidet ja pakarat tärisee vielä salitreenin jälkeenkin. Tosin tämä saattaa kuulostaa todella absurdilta kaikista niist, jotka eivät sitä ole kokeneet.

Tietää tehneensä jotain.  Hurraa tärinätreeni!

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages