Epätoivoista

Ei ole todellista, mietin, kun punnitsin itseni salilla pari päivää sitten. Paino noussut jopa pari kiloa. Voiko tämä oikeasti johtua ihan vain siitä, että olen pari viikkoa syönyt vähän rennommin? Mikä siis tarkoittaa sitä, että olen syönyt ihan perusterveellisesti laskematta kaikkea. Eli varmaan useimpien mielestä olen syönyt aivan normaalisti tai jopa terveellisesti.

Huokaus. Pitkästä aikaa iski niin hirvittävä turhautuminen, että kihosi aivan kiukun kyyneleet silmiin. Salilla katselin aavistuksen katkerana ympärilleni ja raivosin pääni sisällä sitä, miksi sen pitää olla niin vaikeaa minulle. On se niin väärin, että en saavuta tavoitteitani edes sillä hiellä, paneutumisella ja työmäärällä, mitkä tähän projektiin olen laittanut. Kun taas monet muut ovat saavuttaneet paljon suurempiakin tuloksia pienemmässäkin ajassa. Helvetin kilpirauhanen, voisin syödä vaikka kaikki maailman pillerit lopun elämni, jos se saisi kropan tottelemaan ja toimimaan oikein. 

Kunpa joku keksisi edes sellaisen keinon, jolla kilpparivaivaisetkin saisi painonsa kuriin. Mutta ei sellaista taida olla. VHH, huutavat monet, mutta sitten taas toinen koulukunta sanoo, että kipirauhasvaivasen pitäisi nimenomaan saada hiilihydraatteja. Sitä paitsi, case hiilarit on jo minun kohdallani pitkälti koettu. Jos vähennän hiilareita, en kykene järkevään ajatteluun, en jaksa tehdä mitään fyysistä, enkä nuku kunnolla. Joten se siitä monien kehumasta hyvästä vireystilasta. enkä minä edes ole mikään hiilarisyöppö, peruspäivinä saan niitä 150-200. Maksimissaan, usein taitaa jäädä allekin. Vertailun vuoksi se keskiarvo ihmisillä on noin 300 g/pvä.

Olen jo miettinyt, pitääkö tässä laittaa rahaa likoon ja ottaa personal trainer. Siis sitten, kun siihen olisi varaa niin, ettei se tekisi liian kipeää lovea kukkaroon. Toisaalta turhauttaa ajatus maksaa itsensä kipeäksi pt:stä, kun sille ei ole takeita, että sellainenkaan auttaisi mitään.

Miksei nyt juuri voisi olla jossain lehdessä jotain ryhmäprojektia, jossa seurataan edistymistä? Alan olla kypsä jopa tekemään tästä pikkuongelmastani julkisen, jos saisin sillä apua. Kaiken maailman Suurimpiin pudottajiin ja Jutan Superdieetti-ohjelmiin olen liian pieni. Onneksi sentään niin.

Olisiko siellä ketään PT:tä tai tulevaa sellaista, joka haluaa haastaa itsensä mahdottomassa projektissa? Ja edullisesti. luvassa mainetta ja glooriaa. Voin olla paras työnnäytteesi ja markkinointikeinosi.

Leikki sikseen, loppukaneettina vielä toistan vanhaa mantraani, että kroppa sentään on muuttunut. Juuri katselin vanhoja kuvia todeten, miten paljon voikaan ihminen muuttua. Nykyisiä valokuvia voin jo katsoa ilman, että inhoan jokaista. Se on jo voitto sinänsä, minä viihdyn itsessäni. Mutta kun mielessä on se tietty maali, en haluaisi päästää siitä vielä irti.

Pääsen sinne vielä.