Ladataan...
Kurvittelua

Ei ole todellista, mietin, kun punnitsin itseni salilla pari päivää sitten. Paino noussut jopa pari kiloa. Voiko tämä oikeasti johtua ihan vain siitä, että olen pari viikkoa syönyt vähän rennommin? Mikä siis tarkoittaa sitä, että olen syönyt ihan perusterveellisesti laskematta kaikkea. Eli varmaan useimpien mielestä olen syönyt aivan normaalisti tai jopa terveellisesti.

Huokaus. Pitkästä aikaa iski niin hirvittävä turhautuminen, että kihosi aivan kiukun kyyneleet silmiin. Salilla katselin aavistuksen katkerana ympärilleni ja raivosin pääni sisällä sitä, miksi sen pitää olla niin vaikeaa minulle. On se niin väärin, että en saavuta tavoitteitani edes sillä hiellä, paneutumisella ja työmäärällä, mitkä tähän projektiin olen laittanut. Kun taas monet muut ovat saavuttaneet paljon suurempiakin tuloksia pienemmässäkin ajassa. Helvetin kilpirauhanen, voisin syödä vaikka kaikki maailman pillerit lopun elämni, jos se saisi kropan tottelemaan ja toimimaan oikein. 

Kunpa joku keksisi edes sellaisen keinon, jolla kilpparivaivaisetkin saisi painonsa kuriin. Mutta ei sellaista taida olla. VHH, huutavat monet, mutta sitten taas toinen koulukunta sanoo, että kipirauhasvaivasen pitäisi nimenomaan saada hiilihydraatteja. Sitä paitsi, case hiilarit on jo minun kohdallani pitkälti koettu. Jos vähennän hiilareita, en kykene järkevään ajatteluun, en jaksa tehdä mitään fyysistä, enkä nuku kunnolla. Joten se siitä monien kehumasta hyvästä vireystilasta. enkä minä edes ole mikään hiilarisyöppö, peruspäivinä saan niitä 150-200. Maksimissaan, usein taitaa jäädä allekin. Vertailun vuoksi se keskiarvo ihmisillä on noin 300 g/pvä.

 

Olen jo miettinyt, pitääkö tässä laittaa rahaa likoon ja ottaa personal trainer. Siis sitten, kun siihen olisi varaa niin, ettei se tekisi liian kipeää lovea kukkaroon. Toisaalta turhauttaa ajatus maksaa itsensä kipeäksi pt:stä, kun sille ei ole takeita, että sellainenkaan auttaisi mitään.

Miksei nyt juuri voisi olla jossain lehdessä jotain ryhmäprojektia, jossa seurataan edistymistä? Alan olla kypsä jopa tekemään tästä pikkuongelmastani julkisen, jos saisin sillä apua. Kaiken maailman Suurimpiin pudottajiin ja Jutan Superdieetti-ohjelmiin olen liian pieni. Onneksi sentään niin.

Olisiko siellä ketään PT:tä tai tulevaa sellaista, joka haluaa haastaa itsensä mahdottomassa projektissa? Ja edullisesti. luvassa mainetta ja glooriaa. Voin olla paras työnnäytteesi ja markkinointikeinosi.

Leikki sikseen, loppukaneettina vielä toistan vanhaa mantraani, että kroppa sentään on muuttunut. Juuri katselin vanhoja kuvia todeten, miten paljon voikaan ihminen muuttua. Nykyisiä valokuvia voin jo katsoa ilman, että inhoan jokaista. Se on jo voitto sinänsä, minä viihdyn itsessäni. Mutta kun mielessä on se tietty maali, en haluaisi päästää siitä vielä irti.

Pääsen sinne vielä.

Ladataan...

Ladataan...
Kurvittelua

Joskus sitä liikunnankin suhteen nälkä kasvaa syödessä ja samalla myös luulot omista kyvyistä. Tässä nimittäin taannoin salitreenin lopeteltuani huomasin keskuksen ryhmätuntien puolella alkavan juuri salsatunnin ja kävin muutamassa sekunnissa seuraavanlaisen keskustelun päässäni.

"Voi vitsi, ois kyllä kiva oppia joku erityinen tanssi kunnolla, nyt ois hyvä hetki alottaa. Hm, mut se ei kyllä oo alkeistunti... No mut mitäs siitä, on mulla sen verran rytmitajua ja tanssitaitoa, tiedän ainakin ne perusaskeleet ja oonhan mä käynyt kaikenmaailman zumbissakin ja tanssinut salsaa ennenkin. Ei se nyt niin paljon vaikeempaa voi olla. Alkeistunnilla vaan kyllästyis."

Juu, eipä. Aika äkkiä totesin tunnin alkaessa muun muassa seuraavat asiat.

a) Opettaja oli kuubalainen mies, joka oli varmaan salsannut, ennenkuin oppi kävelemäänkään. Jalkojen ja opetuksen tahti oli sen mukaista.

b) Ne mun tietämät alkeet taisi olla tosiaan alkeiden alkeita. Kun opettaja kannusti, että tämä on ihan helppo, kun kaikki osaa perusaskeleet, teki mieli vajota maan alle.

c) Selvisin kuitenkin aiemmalla osaamisella jotenkuten siihen asti, että mukaan tuli tsiljoona äkkikännöstä ja suunnanvaihdosta. Peräkkäin. Sitten olinkin sekaisin kuin seinäkello.

d) En vaan osaa -häpeä voi iskeä yhä. Jopa tanssitunnilla, jotka yleensä on minulle omaa alaani. Ensimmäistä kertaa koskaan teki mieli paeta tunnilta kesken pois.

 

Välillä tunsin näyttäväni samalta kuin eturivin nainen.

 

En kuitenkaan halunnut antaa periksi. Kun vielä tajusin, että opettaja saattoi tulla nappaamaan tanssiotteeseen ja antamaan lisäopetusta, oli pakko mennä jo äärirajoille. Olen sen luontoinen ihminen, että mieluummin opettelen jonkun asian omin päin itse kuin haluan lähiohjausta. En halua kiinnittää muiden huomiota itseeni. Siispä pinnistin kaiken itsestäni löytyvän keskittymiskyvyn siihen, että seurasin opettajan sijaan edessä olevia kokeneempia tanssijoita. Pikkuhiljaa huomasin, että koreokrafia alkoi sujua kerta kerralta paremmin ja lopputunnista askeleet menikin lähes nappiin. Ainakin koreokrafian mukaan, tekniikan puolesta ei taatusti.

Taas kerran tuli todettua, että kiitos äiti-rakas niistä extra-annoksista koordinaatiokykyä ja rytmitajua, jotka olet minulle lahjoittanut. Muuten en olisi tuostakaan tilanteesta selviytynyt noinkaan kunniallisesti.

Tunnin jälkeen oli aika voittajafiilis siitä, että menin edes vähän mukavuusalueen ulkopuolelle ja suoriudun lopulta siitä ihan hyvin. Osasin! Ja se oli oikeasti hemmetin hauskaa. Niinkin hauskaa, ettei tunnin aikana edes tajunnut sitä, että syke viuhtoi tanssiessa yli 150:n käyden melkein 170:ssä. Oho.

Tätä lisää! Ehkä kuitenkin lähdetään liikkelle sieltä alkeista. Harmi vain, että tällä hetkellä ei alkeistunteja ole tarjolla.

Ladataan...

Ladataan...
Kurvittelua

Hui, melkein annoin pari tuntia sitten pikkusormen sille pikku pirulaiselle, joka kuiskutti korvaani miten kylmä ja pimeä ulkona on ja olisi niin mukava vain jäädä sohvalle makaamaan. Väsyttääkin niin. Ei kai sinne lenkille ole pakko lähteä, vaikka tänään pitäisi...  Mutta ei, yhtäkkiä sisuunnuin itselleni ja totesin, että tämä peli ei nyt vetele. Mentävä on kun sen lupasinkin tai katuisin sitä myöhemmin. Kunnon viimanpitävät varusteet vain niskaan ja ulos.

Ja kas, 45 minuutin muutaman mäkivedon sisältäneen juoksulenkin jälkeen olo olikin taas energisempi ja freesimpi kuin ennen lähtöä. Jo lenkin aikana tuli vaain hyvä olo ja olin oikein tyytyväinen taas siihen, että potkin itseni liikkeelle. Olisiko sittenkin pitänyt jättää lenkki väliin vain väsymyksen ja saamattomuuden vuoksi. Ei taatusti! Tässä taas nähtiin, että se lähtemisen hetki on oikeasti se kaikista vaikein.

 

 

Sattuu sitä paremmissakin piireissä. Vannottu liikunta uhkaa jäädä väliin, kun ei vain huvita tai väsyttää tai ei vain nyt tullut lähdettyä. Paras keino ottaa saamattomuudestaan niskalenkki on tietysti tunnistaa, mitkä ovat itselle tyypillisiä tekosyitä, mutta muutama niksi voi myös auttaa siihen, ettei anna tekosyiden voitolle edes mahdollisuutta.

  • Hanki huono omatunto. Liikaa ei tietenkään saa itseään liikunnalla stressata, mutta kun laiskuus on pääsemässä niskan päälle, alakin miettiä sitä, miten paljon myöhemmin kaduttaa, jos liikunta on jäänyt väliin.
  • Jos olet ajatellut mennä salille, jumppaan tai muuhun aktiviteettiin, suunnittele aikataulu niin, että otata kamat mukaanmenet sinne suoraan esimerkiksi töistä, koulusta tai muusta menosta. Kun kamat on jo mukana, ei niitä halua raahata mukana turhaan.
  • Jos kuitenkin olet lähtemässä liikkumaan kotoa päin, pyri tekemään se heti kun tulet kotiin. Älä sorru tekemään "vain pikaisesti" mitään muuta, vaan lähde.
  • Okei, jos on kiljuva nälkä niin syö ensin. Säädä kuitenkin itsellesi tietty kellonaika, jolloin lopetat kaiken muun ja lähdet liikkumaan. Äläkä vain lipsu. Tiettyyn aikaan järjestettävät jumpat tai muut harrasteet tietysti helpottavat tätä, kun on pakko ehtiä tietyksi kellonlyömäksi jonnekin.
  • Helpota lähtemistä pakkaamalla salikassi valmiiksi ja jättämällä se näkyville. Myös lenkkivaatteet voi astella jo valmiiksi vaika sängyn päälle. Tehoaa jo siinä mielessä, että jos kuitenkin sortuu laiskotteluun, niin ne kamat äikkistelee ja lällättelee pois siivotess niin pirun ärsyttävästi. Älä anna niiden tehdä sitä.

 

 

~ K

Ladataan...

Pages