Gang Bang! Madonna ja Mika ne yhteen sopii

Ladataan...
Super Ear Kuuntelija

madde2.jpg



Madonna pisti nettimaailman polvilleen julkaisemalla uuden maistiaisen kuun lopussa ilmestyvältä MDNA-albumiltaan.

Lempipopparini Mikan ja tuottaja William Orbitin yhteistyössä syntynyt biisi kantaa nimeä Gang Bang. Minuutin pituisen teaserin voi kuunnella YouTubessa tai SoundCloudissa.

Unohtakaa vanhan popkorpun väsähtäneet cheerleader-viritelmät: Gang Bang on rujo, rohkea ja vaarallinen.

Biisin kirjoittanut Mika kuvaili tekelettään eilen Twitterissä:

"The Madonna song is weird as fuck, underground and lyrically cool. It's amazing and bizarre. I love it, she sounds so good singing words so harsh."

Tälle kommentille voi vain nyökytellä.

Puumapantterilta ei koskaan aikaisemmin ole kuultu näin kutkuttavalla tavalla outoa ja pimeää biisiä. Gang Bang on niin pirullisen kuumottava pamaus, että muutun tällä sekunnilla siirapiksi näyttöpäätteeni takana.

Kuten arvata saattaa, kappaleen pikkutuhma nimi on pistänyt netin spekulaatiomyllyt pyörimään ja järkyttänyt puolet Mikan faneista.

Pörröpään version mukaan Gang Bang kulki alunperin työnimellä Bang Bang:

"I wrote it as Bang Bang. Gang Bang is more of a headfuck title I guess, there must be a reason. I could make one up..."

Hahah, seliseli enkeli. Arvaan kyllä, kuka sitä Gang Bangia ehdotti.

Madonnan päätökseen ei tietysti millään muotoa vaikuttanut se seikka, että Nancy Sinatralla sattuu olemaan Bang Bang -niminen kappale. Tai se, että Maddella nyt on enemmän, öh... elämänkokemusta kuin meillä perusnörteillä.

Mika kertoo työstäneensä Bang Bangia ensin Priscilla Renean kanssa, ja lopulliseen muotoonsa Gang Bang hioutui William Orbitin käsissä. Orbitin lisäksi kappaleen tuottamiseen ovat osallistuneet The Demolition Crew ja Madonna itse.

 

mikaa.jpg



Siinä missä MDNA:n ensimmäiset sinkut Give Me All Your Luvin' ja Girl Gone Wild jämähtivät keskinkertaiseksi popmössöksi, Gang Bangista voi hyvällä omallatunnolla povata yhtä levyn kiinnostavimmista ja puhutuimmista raidoista.

Odotukseni 26. päivä julkaistavan albumin suhteen olivat jo valahtamassa viemäristä alas, mutta Gang Bang palautti uskoni popin jumalattareen.

Nainen, joka on saavuttanut kaiken, ei pyytele anteeksi, eikä aio miellyttää ketään.

Gang Bang jyrää tanssilattialle kuin Madonnan ja Goldfrappin bipolaarinen rakkauslapsi, josta on kasvanut täydellinen discojärkäle.

"If you're going to drive like a bitch, then you're going to die like a bitch."



Kuvat: Interview Magazine Photoshoot (Madonna), L'Express Styles Photoshoot (Mika)

Share

Kuuntele Rufus Wainwrightin Out Of The Game -sinkku!

Ladataan...
Super Ear Kuuntelija

rufuswainwrightcom.jpgKuva: Rufuswainwright.com

Puolijumalani Rufus Wainwright laskeutui keskivertokuolevaisten pariin Jo Whileyn eilisessä ohjelmassa BBC Radio 2:lla ja soitatti huhtikuussa ilmestyvän Out Of The Game -albuminsa nimikkosinkun.

Jos missasit Britannian radiodebyytin, katkeria kyyneleitä on turha vuodattaa, sillä biisin voi kuunnella tässä ja nyt.

Out of the Game by Rufus Wainwright

Palvon Rufuksen mahtipontisuutta ja taipumusta synkistelyyn, mutta on hienoa kuulla vaihteeksi näin rento ja tyylikäs tekele.

Out Of The Game on kuin täydellisen kesäpäivän tuulahdus keskelle ankeaa talvea.

Skitta soi komeasti ja tuo mieleen Beatlesin Free As A Bird -kappaleen, vaikka on ilmiselvää, että täysin erilaisissa tunnelmissa liikutaan.

Jos riisuu Release The Starsin (2007) kevyimmät raidat torvista ja muista rasitteista, voi kuulla, mistä Out Of The Gamen inspis on haettu.

Mark Ronsonin tuottama levy tulee Wainwrightin omien sanojen mukaan olemaan lähempänä valtavirtaa kuin kuusi aikaisemmin julkaistua albumia. Muutospommi pitää sisällään muun muassa tanssittavaa musiikkia 70-luvun Elton John -tyyliin.

Vierailevista muusikoista kannattaa kytätä erityisesti Sean Lennonin vetoa.

Liekö kyseessä The Art Teacherin inkarnaatio vai pelkkä sattuma, mutta ainakin allekirjoittaneessa albumin kansikuva aiheutti lievää hilpeyttä.



Vinkki fiilistelijöille:

Rufus Elvis Costellon vieraana AVA-kanavalla lauantaina 3.3. klo 23.50. Tsek!

Share

Sam Sparro: The Shallow End

Ladataan...
Super Ear Kuuntelija

sparro_samsparrocom.pngKuva: Samsparro.com

Hunajaisella Black & Gold -hitillään vuonna 2008 villinnyt funkkisdiscokingi Sam Sparro julkaisee toukokuussa uuden albumin.

Return To Paradise -levyn ensimmäinen radiosinkku Happiness on pirtsakka 70- ja 80-lukujen paritusyritys, mutta musadiggarin kuolauspointsit valuvat tällä kertaa netissä pyörivälle The Shallow Endille.

Jesse Roggin ja Greg Kurstinin tuottama The Shallow End leikittelee sen verran onnistuneella kierrätyskonseptilla, että jos Saturday Night Fever -leffa uusintafilmatisoitaisiin nyt, Sparron biisi soveltuisi The Trammpsin Disco Infernon tilalle.

Coolius ja hattarahöttö eivät ole Sam Sparrolle vieraita käsitteitä, ja The Shallow Endissä yhdistyvät kummatkin.

Saksofonipäryyttely, bogoileva bassokuvio, lähes koko biisin ajan kilkattava lehmänkello, sekalainen joukko luonnollisesti tuotettuja ääniä ja Los Angelesista kertova ah-niin-syvällinen sanoitus takaavat kädenväännön siitä, hulahtaako biisi kurkusta alas vai kuohuuko se saman tien yli.

Dissailijat myöntänevät kuitenkin sen, että Sparrolla on kameleonttimainen kyky päivittää retro vuoteen 2012.

Toukokuiselta albumilta voi odottaa tuhtia camp-ähkyä, sillä aussipoppari on tiettävästi tehnyt yhteistyötä muun muassa Basement Jaxxin, Isabella Summersin, Adam Lambertin ja Erik Hasslen kanssa.

Ja ettei päivätyö kävisi liian kevyeksi, varpusherra on luvannut tuoda seksikkyyden takaisin miespoppareiden maailmaan.

Justin Timberlake ei onneksi yrittänytkään tätä kuin kerran aikaisemmin.

Australian News.comille antamassaan haastattelussa personal trainerin missiotaan varten hankkinut Sparro arvioi lähtötilannetta näin:

"Men aren't allowed to be fabulous, dandy entertainers; they have to be cavemen - macho misogynist monsters. -- And you have women now taking the lead on exploiting their sexuality as a powerful tool. If a gay man does that, it makes some people feel uncomfortable."

Hear hear!

Sparro, treenaile rauhassa. Lupaamme kuolata nahkahousujasi, paljasta yläkroppaasi ja kasarihenkisiä Freddie Mercury -viiksiäsi.

Share

Madonna loisti Super Bowlin väliajalla

Ladataan...
Super Ear Kuuntelija

The bitch is back!

Madonna pisti Super Bowlin väliajalla pystyyn niin kovat bileet, että eilinen vaalipettymyskin pääsi unohtumaan hetkeksi.

13-minuuttisen spektaakkelin aikana lavalle kipusivat Madden lisäksi LMFAO, Nicki Minaj, M.I.A. ja Cee Lo Green. Visuaalisesti show tarjoili pelkkää herkkua, ja sen loppupuolella kuultiin ehkä hienoin Like A Prayer ikinä.

Viime viikolla julkaistu Give Me All Your Luvin' -sinkkukaan ei jaksanut tässä yhteydessä nostattaa verenpainetta.

Jos missasit esiintymisen, tsekkaa se täältä.



mdna.jpg

tanssilattia.jpg

pus.jpg

lmfao.jpg

gimmeallyour.jpg

cheer.jpg

rummut.jpg

prayer.jpg

kihara.jpg

peace.jpg

Kuvat: 923now.radio.com, billboard.com, Jeff Kravitz/FilmMagic, Jeff Gross/Getty Images, AOP/Getty Images, Kevin Mazur/WireImage, hollywoodlife.com, Andy Lyons/Getty Images

Share

Kuuntelijan soittolista Pekka Haaviston vaalivalvojaisten etkoille

Ladataan...
Super Ear Kuuntelija

"When I get older, I will be stronger.

They'll call me Freedom, just like a Wavin' Flag.


And everybody will be singing it.

You and I will be singing it. We all will be singing it."

- K'NAAN

 

pekka_haavisto.net_.pngKuva: pekkahaavisto.net

Kuuntelija ylpeänä esittää:

Spotify-soittolista Pekka Haaviston vaalivalvojaisten etkoille

Tarjolla on iloisenkirjava sekoitus hipahtavia maailmanparannusehdotuksia, sateenkaarirakkautta, poliittista idealismia, retroilua ja loistavaa biletysmeininkiä.

Kolmetuntisen biisikimaran kyytipojaksi voi ottaa Pekan tyyliin lasin viinii tai siiderii, hyvässä seurassa.

Huomenna jännitetään. Toivon koko sydämeni pohjasta, että tuo kuplavolkkarin kyljessä nojaileva ihana tyyppi menestyy.

Muistakaa äänestää! #2

 

Soittolista kokonaisuudessaan:

o Super Trouper - ABBA

o Que Sera Sera - Doris Day

o Rock And Roll All Nite - Kiss

o 4 O'Clock - Salem Al Fakir

o There Is A Light That Never Goes Out - The Smiths

o Changes - David Bowie

o An Argument With Myself - Jens Lekman

o Common People - Pulp

o Africa- Toto

o The Lion Sleeps Tonight - Various Artists

o Pata Pata - Miriam Makeba

o In The Ghetto - Elvis Presley

o Black Or White - Michael Jackson

o You're The Voice - Club For Five

o Where Have All The Flowers Gone - Kingston Trio

o Everlasting Love - Love Affair

o I Saved The World Today - Eurythmics

o Rocket Man (I Think It's Going To Be A Long Long Time) - Elton John

o Go Your Own Way - Fleetwood Mac

o These Boots Are Made For Walkin' - Nancy Sinatra

o Joy To The World - Three Dog Night

o Dalai Lama Karma, Karma - Mack Johansson

o Kids Aren't Safe In The Metro - Satellite Stories

o 99 Luftballons - Nena

o I Want The World To Stop - Belle & Sebastian

o Time To Pretend - MGMT

o The Masses Against The Classes - Manic Street Preachers

o Beds Are Burning - Midnight Oil

o It's A Sin - Pet Shop Boys

o Good Old-Fashioned Lover Boy - Queen

o Girls And Boys - Blur

o Jag Kommer - Veronica Maggio

o I Believe In A Thing Called Love - The Darkness

o Taxi Cab - Vampire Weekend

o The Only Living Boy In New York - Simon & Garfunkel

o We Are The People - Empire Of The Sun

o My Star - Brainstorm

o Our House - Madness

o I'm A Believer - Smash Mouth

o Ain't Got No - I Got Life - Nina Simone & Groovefinder

o Stand By Me - Ben E. King

o Peace Or Violence - Stromae

o God Put A Smile Upon Your Face - Coldplay

o Wild World - Cat Stevens

o Friday I'm In Love (acoustic) - The Cure

o It's The End Of The World As We Know It (And I Feel Fine) - R.E.M.

o Wavin' Flag - K'NAAN

o Imagine - Jack Johnson

o Give Peace A Chance - James Dee

o Heal The World - Michael Jackson

Share

The Young Professionals: Video Games (Lana Del Rey -cover)

Ladataan...
Super Ear Kuuntelija

Wo-ho-ho! Nyt ois tarjolla kunnon meisseliä!

Marraskuussa esittelemäni The Young Professionals julkaisi aamutuimaan aivan loistavan tanssilattiaversion Lana Del Reyn Video Games -hitistä.

Del Reyn levynjulkkaritohinoihin ajoitettu coveri kiepauttaa alkuperäisversion tunnelman päälaelleen ja räiskii videopeleihin täyslastillisen kieli poskella -elektroa.

Konseptin koomisuuden kruunaa Ivri Liderin monotoninen laulutyyli.

Vuoden 2012 homodiscoanthem tais olla tässä.

Share

Pages