Teemme hidasta luopumista meidän rakkaasta kotitalosta joka on myynnissä. Etsimme tilalle omaa unelmaamme, paikkaa missä vanhenemme yhdessä. Kasvatamme lapset arvostamaan luontoa ja eläimiä. Niin no siinähän se sitten tuli, olen tässä itse tehnyt hidasta luopumista suuresta perheestä. Tunnen itseni ja oman kroppani ja tämä tunne on rakkaan vauvamme myötä kasvanut tiedän että luonto on kohdallani päättänyt että tämä speciali poika jää ainokaiseksemme. Voi olla että kun kirjoitan tämän luonto yllättää minut uudestaan niinkuin se teki tämän vauvan kanssa. Kun heittää kaiken toivonsa alkaa unelmoimaan muusta, voi ollakkin että taas muutaman vuoden ehkä kymmenenkin päästä huomaan saavani toisen ihmeen. Nyt olen kuitenkin jo luopunut toivosta ja ruvennut unelmoimaan aivan muista asioista, silti salaa rukoillen ja toivoen että ihme tulisi

   Eilen keskustelimme taas miehen kanssa vauvoista, joo meillähän on vauva mutta siis uusista. Tahdon monta ja lyhyellä aika välillä. Yöllä en kuitenkaan saanut unta kun nämä vauva asiat painoivat mieltäni. Jäisikö tämä numero 1 jostain paitsi, hän on hyvin herkkä ja ilmeikäs pieni mies aiheutanko traumoja lapsilaumalla. Haluan suuren perheen ja lapsille monta sisarusta vaikka minulla ei ole niitä ollut ja joo voin myöntää itse nauttineeni siitä että 6-vuotta vanhempi veljeni muutti aikaisin pois kotoa ja että minä olin se yksi ja ainoa oikea lapsi. Silti haluan omalle vauvalleni sisaruksia. Kuulostaa ristiriitaiselta. Monet ystäväni ovat kehottaneet ja rohkaisseet tekemään lapset lyhyellä ikäerolla ja samaa kehottaa lääkäri minun terveyden tilan takia, mutta silti. Voi kumpa meidän vauva osaisi puhua ja kertoa mitä haluaa!

    Äitini uskoo uudelleen syntymiseen ja hänelle on useita ystäviä jotka uskovat samoin. Eräs näistä hänen ystävistää kertoi minulle 2011  joulukuussa että elämäni tulee pian muuttumaan, silloin olin varma että eroamme. Asia selvisi minulle kuitenkin pian tammikuussa, kun meidän vauva ilmoitti tulostaan kesken aamiais jogurtin ja joo ei niin kovin romanttisella tyylillä.

  Pikku hiljaa olen alkanut itsekkin uskoa tähän asiaan, olen löytänyt netistä elämääni ystävän jonka kanssa tuntuu kuin olisimme aina olleet yhdessä ja kuin olisimme aina jutelleet ja jakaneet murheemme! Ehkäpä me ollemmekin joskus jossain elämässä.  Avasin tänään tämän ystävän lähettämän kirjeen ja siellä oli tälläinen teksti. "Ihanaa, että sain lähettää ystävänpäivälahjan juuri sinulle! Jaksat aina kannustaa muita ja välittää vaikka itselläsikin olisi huolia. Nyt on aika välittää sinusta! "

  Tänään meidän poika katseli vauvaa ja kertoi kuinka toivoisiettä meillä olis 11 lasta. No joo itse olen päättänyt jo 3 vuotiaana tyytyä 6. Joten puoli välissä ollaan. On ihana huomata että vaikka pojan mummo ja nojoo mun anoppi samalla on koittanut puhua vanhemmille lapsille pahaa vauvoista ja kertoa kuinka poika unohtuu niin he silti luottavat ja uskovat ja rakastavat omaa perhettään ja eivät anna mitään arvoa tuommoisille puheille.Ja kertokaa miten voisi edes unohtaa 10 vuotiaan jolla on esimurrosikä puskemassa päälle. Antakaa edes vinkki.? Nimittäin välillä olis niin hienoo jos vois valita kuuleeko vai ei :D

 Me taas miehen kanssa haaveilemme pienestä torpasta jossain maalla. Yllätimme itsemme katselemasta pikkuruisia hirsitaloja, joo kyllä sopu sijaa antaa ja isolle pihalle ääntä mahtuu. Kunnes varmaan tullaan järkiimme ja ostamme ison talon..

  Otin tänään itsestäni laihdutusta motivoivat kuvat ja kyllä nyt riittää, muuten en voi tosiaan lähteä rakkaan perheeni kanssa ensi kesänä uimaan

    Olen joskus ollut hoikka, oikeasti hoikka. Nyt olen kyllä jotain ihan muuta kuin hoikka. Pitkään söin todella terveellisesti, en juonut kahvia eikä mulla ollut muitakaan paheita. Sitten tulin raskaaksi kahvi rupesi maistumaan niinkuin kaikki muut herkut ja roskaruuat. Nyt sitten olen sitten huomannut että vauva on jo neljä kuukautta mutta minä yhä edelleen napostelen kaikkea. Ja nyt siitä pitää tulla loppu. Aion kesällä uida vauvan kanssa niin etten näytä ryhävalaalta. Jos tämän lupauksen teen tänne niin josko se sitten pitäisi?

 Meillä on fb:ssä hieno kesäkuntoon ryhmä mutta tuntuu että kaikki me ihanaiset naiset olemme liian anteeksi antavia toisillemme. Mä tarttisin jonkun joka sanois että ei et sinä nyt tosiaan tarvitse niitä herkkuja.

   Pidän täytenä höpönä kun Puutalobabyn Kristaliina kirjoitti äitipäästä. Tänään se kuitenkin paljastui minulle että kyllä sellainen on oikeasti kaikilla pienen lapsen äideillä. Puhelimeni oli mykkä siis totaali mykkä, laitoin raivoisaa sähköpostia operaattorille josta ystävällinen nainen vastasi että arvon rouva on unohtanut kokonaan maksaa puhelinlaskun, siis mitä hemmettiä en ole edes nähnyt koko laskua. Sitten mieleni kirkastui siivosin kiiressä ennen ystävien tuloa kuukausi sitten kaikki laskut kirjahyllyn kaappiin, ja arvata saattaa että ne ovat yhä edelleen siellä. Noh tänään on sitten laskun maksu päivä ja siksi aikaa taidan hakea prepaid liittymän että omani aukeaa.