alkumatkan tunnelmia

lainahöyhenissä

kaupallinen kampanja, yhteistyössä Aurinkomatkat 

kolmas ja viimeinen ilta Las Palmasissa alkaa taipua loppuunsa ja aamulla siirtyy konklaavimme uusiin maisemiin Maspalomasin dyyneille. aika on soljunut mukavan verkkaisesti ja kiiretöön lomamoodi alkaa ottamaan niskalenkkiä kotona odottavasta arkikiireestä.

yövymme aivan merenrannassa hotelli NH Imperial Playassa, jonka puitteet ja etenkin aamiainen ovat tehneet lähtemättömän vaikutuksen - tarjolla on papayasta lähtien tuoreita hedelmiä, espanjalaisia omeletteja, leivonnaisia, hedelmäsalaatteja, paikallisia juustoja ja chorizoa, tuorepuristettuja mehuja, goji marjoista lähtien jogurtin päällisiä ja munat saa toivomallaan tavalla pöytiin tuotuina.  a a m e n. voisin viettää tunteja pelkästään aamiaishumussa notkuen. 

ja nyt kun asiaan päästiin, niin pitäydytään vielä hetki aiheessa: 

saavuimme juuri hetki sitten kotoisasta paikallisesta juustolasta, jossa pääsimme maistelemaan mm. kanariansaarten omia juustoja, viinejä, palmuhunajaa (!!) ja mojokastikkeita, joiden makukirjosta olen edelleen äimänä. juustola itsessään - ja sieltä hullunkiilto silmissä hamstratut tuliaiset - ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa, kunhan ehdin tarkastaa kuvasaldon ja lajitella ostokset somiin sommitelmiin. 

tänään käyskentelimme myös pitkän tovin vanhan kaupungin kaduilla (ja samalla hieman kartutimme matkalaukkujen kilomääriä), spurttasimme aamulenkin tuulisella rannalla ja päädyimme lounastamaan huikeassa perhevetoisessa pihviravintolassa jättimäisen lihasatsin - kaiken tämän kruunasi eka vaahtokylpy varmaan 10 vuoteen. en rehellisesti muista koska olisin ollut näin täydellisen lungissa mielentilassa.  

Aurinkomatkojen facebook- sivuilla luvassa myös huiseja juttuja lukijoille, joten suosittelen klikkailemaan myös sinne suuntaan tästä .

 

loma on siis tähän mennessä ylittänyt roimasti odotukset - joskin odotuksetkin olivat varsin korkeat. nyt pää tyynyyn ja vetämään sikeitä. 

 ps. meren pauhe on mieletön !!

pss. en tule kotiin. 

translation// had such an awesome vacation so far. Las Palmas is really showing its best. 

Share

Kommentoi