ärhäkkä rapuruukku

lainahöyhenissä

 

tälle vahinkoannokselle en keksi mitään järkevää nimeä, mutta uskokaa kun sanon, että tää on hyvää ja ihanan hottia*. 

annos syntyi, kun perjantai-iltana mieleni teki tomaattisia ja tulisia tiikerirapuja - mitä voisi pyydystää rapean leivän kyytiin. tulisen liemen dippailu saunan jälkeen kynttilän valossa tuntui lähes taivaalliselta - etenkin kun ikkunoiden takana pimeässä raivosi karmea tuisku ja pakkanen. 

puoliso ilmoitti tämän heti uudeksi suosikikseen. eikä syyttä. 

 

chiliravut liemessä (kahdelle) 

200g raakoja tiikeriravun pyrstöjä

2 valkosipulinkynttä, 2-3 rkl Sambal Oelek tahnaa, reilu tiraus Sriracha-soosia (n. 2-3 tl) 

hunajaa 1rkl, suolaa myllystä, oliiviöljyä 3-4 rkl 

pieni purkki (olisiko 200g) Mutti tomaattimurskaa 

kuori sulaneet ravut, ja poista ohut tumma suoli. sekoita ravuille marinadi hienonnetuista valkosipuleista, öljystä, sambalista, srirachasta ja hunajasta, maista että soosi on oikeasti tuju ja tulinen. lisää ravut, ja anna marinoitua vähintään tunti. 

paista ravut kuumalla pannulla öljyssä, ja kaavi kaikki marinadi pannulle. anna rapujen saada paistopinta, ja lisää tomaattimurska pannulle. kiehauta muutama minuutti, elä kuitenkaan keitä rapuja! riittää että ravut ovat kauttaaltaan kauniin vaaleanpunaisia. mausta tarvittaessa suolalla.

(omissa annoksissani kylkiäisenä vielä valkosipulissa paistettua lehtikaalia) 

*= isäni käyttämä termi tuliselle ruualle

Share

Kommentit

Nannas (Ei varmistettu)

Hei kiitos paljon kun laitoit tämän ohjeeen tänne. Snäpissä näitä jo himoitsin. :D Vaikuttaa aivan ihanalta talvi-illan herkulta kaaleineen kaikkineen.

Vmaria (Ei varmistettu)

Oi ohjetta on pakko testata! Aivan ihanat nuo lautaset! Mistä olet hankkinut ne vai onko hyvä kirppislöytö? :)

Kommentoi