hurmaava kosmetiikkalöytö

Iho
lainahöyhenissä

 

tuorein lisäys päivittäisiin luottotuotteisiin, mitä en vaihtaisi, tulee tässä - puolalainen luonnollinen  Ziaja kosmetiikka.

ystäväni rohkaisi kokeilemaan kuvassakin näkyvää oliiviöljypohjaista yövoidettaan, ja jäin kerrasta koukkuun. pidän oikeasti kosteuttavista yövoiteista, ja tämän rasvan jäljiltä ihoni on aamuisin kuin samettia. mikään aiemmin käyttämäni rasva ei ole pystynyt vastaavaan. 

Ziajalta käytössäni on myös vuohenmaitosarjan käsivoide, joka on aivan älytön sekin. seitsemän vuotta sitten sairastamani, ikuiseksi arvoituksesi jääneen, ihosairauden myötä käsieni iho on ollut siitä asti oireileva, ja lohkeilevan kuiva. kaikkea, siis aivan kaikkea, olen kokeillut, mutta iho ei ole lähtenyt uusiutumaan. ja nyt, viikon käytön jälkeen, tämä ihmerasva on uusinut ihon täysin. käteni ovat kuin toisen ihmisen. pahoittelut ylisanoista, mutta olen aivan ihmeissäni itsekin. 

merkiltä löytyy kattavasti kaikkea ihonhoitoon ja muita sarjoja oliiviöljyn ja vuohenmaidon rinnalla ovat mm. sahrami, sensitive ja kaakao. hullaannustani ei yhtään vähennä tuotteiden käsittämättömän edullinen hinta - 50ml yövoidepurnukka maksaa alta seitsemän euroa, ja 80ml käsivoide vitosen. Ziaja tuotteita myy Suomessa ainakin Sokos, ja useat luonnonkosmetiikkaan erikoistuneet nettikaupat. 

iloista ja uudistavaa viikonloppua toivoen, 

Tiiu Piret xx

 

Share

Kommentit

Lena* (Ei varmistettu)

Eilen mm. Hgin Forumiin avanneesta Hehku-ketjusta löytyy myös Ziajaa. Itselläni on käytössä oliiviiöljysarjan vartalovoide, siitä tykkäilen kovasti. Uskaltaisikohan käyttämääsi kasvovoidetta kokeilla yliherkälle iholle?

Piret
lainahöyhenissä

Käsittääkseni kyllä! Työkaverini, joka myös yliherkkä, kokeili rasvaani ja tykästyi todella :)

Miss T (Ei varmistettu)

Ziaja on tosi hyvä merkki! Asuin reilun vuoden Puolassa ja tätä merkkiä tuli käytettyä paaaljon! Ja jos satut Puolaan lomalle (suosittelut!) niin hamstraa tätä; hinnat reilu kolmasosa Suomen Ziajan hinnoista, usein parilla eurolla saa purnukkaa ja tuubia :).

Kommentoi