iisi Teriyaki- lohi

lainahöyhenissä

 

mahtavan helppoa ja maistuvaa arkiruokaa s`il vous plait. teriyaki- lohta limeriisillä ja inkivääripikkelöidyillä kevätsipuleilla - tässä ei tarvitse kuin pilkkoa hieman, sekoittaa soosit ja keittää hippanen riisiä.  noh ja tyrkätä lohi uuniin.

Teriyaki- lohi

passeli pala kotimaista kirjolohta

4 rkl Teriyaki- kastiketta  (itse suosin SantaMariaa)

 2 rkl makeaa soijakastiketta

loraus oliiviöljyä

lisämakeuden kaipuuseen hunajaa, jos katsot tarpeelliseksi

seesaminsiemeniä

sekoita keskenään loraus valmista teriyakisoosia, soija ja oliiviöljy - ohjeen ruokalusikkamäärät on aivan tuulesta temmattuja, lorauttele siis oman makuisesi soosi näppituntumalla. kaada hyvin sekoitettu marinadi uunivuokaan kalan päälle, ja anna marinoitua tovi. ripottele kalan päälle seesaminsiemeniä ja paista uunissa n. 200 asteessa parikymmentä minuuttia. tarkkaile ettet paista kalaa liian kypsäksi.

 

inkivääripikkelöidyt sipulit

nippu kevätsipuleita

4 cm pala inkivääriä

1 rkl riisiviinietikkaa

2-3 rkl oliiviöljyä

ripaus suolaa

silppua kevätsipulit varsineen. raasta inkivääri hienoksi ja sekoita kulhossa oliiviöljyn, riisiviinietikan ja suolan kanssa. lisää sipulit liemeen ja anna marinoitua jääkaapissa ainakin puolituntia. mikäli varsisipulia ei ole saatavissa,  myös punasipuli toimii tässä erinomaisesti.

tarjoa lohi limemehulla maustetun basmatiriisin kera - ja jos oikein hurjaksi heittäydyt, ei lasillinen viiniäkään haitaksi ole.

Share

Kommentit

Hertta
Lilou's Crush

Oi jee, olen sopivan helppoa ja nopsaa teryakilohireseptiä vähän katsastellutkin, ja tässähän se :) Kiitos, tätä me tehdään ens viikolla!

Piret
lainahöyhenissä

Tää on Hertta todella autenttista herkkua ja ah niiiin helppoa - ehtii ottaa tirsat kun ruoka valmistuu ;)

Kommentoi