teehurmosta ja kutsujen suunnittelua

Ladataan...
lainahöyhenissä

Kaupallinen yhteistyö, Twinings

 

olen aivan hurmaantunut. paitsi tästä uudesta teetuttavuudesta, myös kipakasta aamuilmasta, viipyilevästä syksyn tunnusta ja tulevista teekutsuistani.

uuden Twiningsin  Whole Leaf Discovery-  teesarjan kunniaksi, sain haasteen järjestää riemuisat teekutsut - pienet tai suuret, kunhan ovat oman näköiseni. suurena teen - ja kutsujen - ystävänä en tietenkään saattanut kieltäytyä.

postimiehen tuotua uudet teemaut kotiovelle, alkoi malttamaton teefiilistely. huumannuin täydellisesti availlessani uusia teepakkauksia peräjälkeen   -  keittiömme muuttui kertaheitolla milloin kukkakedoksi, milloin hedelmätarhaksi. näitä teepusseja tekisi mieli piilottaa alusvaatelaatikkoon ja takin taskuihin - ihan vaan, että huumaava tuoksu aika ajoin tarttuisi nenään.

rikkaista tuoksuista inspiroituneena idea teekutsuistani kirkastui kerrasta - järjestän Take Away- teekutsut. yllätän ystäväni viemällä kutsut heidän luokseen. ennalta ilmoittamatta. pakkaan teet, tarjottavat, liinat, kipot ja kupit matkaan, ja saavun kutsuineni paikalle. tuosta noin vain. tarjoten hieman suolaista ja makeaa, kuppitolkulla teetä ja elämänmittaisen muiston.

tietenkään en voi enempää enää paljastaa. kutsuthan ovat vielä salaisuus.

 

hoi, Sinä teen ystävä. tahtoisitko järjestää omat kutsut syksyn piristeeksi?

jättämällä puumerkkisi sunnuntaihin 20.9 mennessä tämän postauksen kommenttilaatikkoon,

osallistut Twiningsin tuotepaketin arvontaan.

 

Share

Kommentit

Hanna K
Sunday Blondie

voi, miten upeita kuvia ♡ tässähän iskee ihan itsellekin teehurmos! teekutsuideasi on mitä mahtavin – ystäväsi tulevat varmasti yllättymään iloisesti. juuri tällaista hyvää mieltä ja arjen fiilistelyä meidän pitäisi jakaa ystävien kesken aina kun se vain on mahdollista! ♡

Teenystävä (Ei varmistettu)

Voi vain teenjuonana pidän aina sillointällöin itsekin teekutsuja ja nautin kun saan kokeilla uusia makuja. Erityisesti nykyään pidän vihreästä ja valkoisesta teestä.

Emiliasi (Ei varmistettu)

Oi teetä!<3 ilmoittaudun myös suureksi teen ystäväksi, tälläkin hetkellä keittiössä porisee vesi iltapäiväteetä varten! Päästäpä mukaan kutsuillesi, kuulostaa nimittäin mahtavalta:)

Teen ystävä (Ei varmistettu)

Oon hurja teen kuluttaja (varsinkin nyt ilmojen viiletessä) joten peukut pystyyn!

Saranda
Tyhjä ajatus

Kauniita kuvia ja vielä kauniimpi ajatus!

Hei joku Joensuu!

Tee maistuu aina :)

normaali katastrofi

Sulla on aina niin kauniita kuvia! Ja astioita! Tee maistuu,  tällä hetkellä kupissa sitruuna-inkivääriteetä :)

Elina.P (Ei varmistettu) http://elinamaista.blogspot.fi

Mukana kivassa arvonnassa :) Tällä hetkellä mun suosikki tee on Twiningsin omena-kaneli-rusina.

jhhh (Ei varmistettu)

Syksy on paras vuodenaika ja teenjuonti kuuluu siihen kiinteänä osana. Uudet maut kaapin valikoimaan ovat aina tervetulleita:)

bisousss (Ei varmistettu)

Oi joo! Sain juuri uuden ystävän upouudessa opiskelukaupungissani, joka pitää suunnattomasti teestä. kuten minäkin. teekutsut kuppeineen kappoineen olisi jo melkeinpä täällä katettuna, uudet teemaut vielä hakusessa.

Mindi (Ei varmistettu)

Oih ihanaa! Juon teetä pitkin päivää, sillä kukapa selviäisi ilman aamu-, päivä-, iltapäivä- tai iltateetä. Tai oikeastaan ilman yhtään mitään muutakaan teetä. Tällä hetkellä odotan innolla pääseväni tapaamaan siskoni pitkästä aikaa, sillä yhteisiin rutiineihimme kuuluu aina istahtaa jättikokoisten, höyryävän kuumien teekupillisten kanssa vaihtamaan kuulumisia. Tämä olisi erityisen ihanaa uutuuksia maistellen ja löytäen yhdessä uusia lempimakuja molempien kaappeja täyttämään.

Mirdara (Ei varmistettu)

Niin esteettisesti silmiä hiveleviä nuo pussit! Viimeistään nyt tekee mieli käpertyä vilttiin lämpöinen teekuppi kädessä ja fiilistellä syksyn kirpeitä ilmoja.

Maisa Z. (Ei varmistettu)

Oi, ihania teeuutuuksia piemeneviin ja viileneviin syysiltoihin. Mukana arvonnassa! :)

Susann
Eleganssi

Onpa kauniita kuvia ja ihana kutsuidea! Taidankin käydä napsauttamassa vedenkeittimen päälle...

Maria/Dejiss (Ei varmistettu) http://dejiss.blogspot.com

oi ihana arvonta, etenkin näin syksyllä :) mukana ollaan !

Ja niin kauniit kuvat <3

bandilla (Ei varmistettu)

Oi miten herkun näköisiä teepussukoita. Tee kuuluu kyllä jokaiseen päivään, ja uusia makuja on kiva testailla. Eli, mukana ollaan!

Liise (Ei varmistettu)

niin kauniita kuvia, vau! syksyhuumaa täälläkin ilmassa, oma teelemppari kylmeneviin iltoihin on vihreä chai :-)

Marianne Pykäläinen
Nevaeh

Teehullu ilmoittautuu :)

Anumaaria78
Mis(s)Fit

Tee on parasta juomaa <3 

Pyjama
Pyjamapäiviä

Aamuchai hautumassa. Tarkkana tyttönä en tykkää siitä, että haudukkeita kutsutaan teeksi (vaikka monet niistäkin ovat erinomaisia).

Illuusia S

Teefriikki ilmoittautuu arvontaan! Syksy saa tulla ja kaikki upeat teelaadut sen mukana. Ehdoton suosikki Helsingissä on Eerikinkadun Théhuone. Laatutavaraa ja hyvä palvelu.

Kuvasi ovat täydellisiä. Fiilis välittyy täysin. Ja teekutsut ystäville/ystävillä on kokeilemisen arvoinen idea!

matonen (Ei varmistettu)

Olisipa ihana kutsua ystävät koolle kirpeänä syysiltana, keittää pannullinen lämpöistä teetä ja istahtaa sohvanmutkaa kuulumisia vaihtamaan. Ilmoittaudun arvontaan mukaan!

99800 Alaska

Mukana!

Gretaliini (Ei varmistettu)

Mukana! Voi, kuinka kaipaankin piristäviä teekutsuja syksyiseen arkeen. Tuumasta toimeen :)

oonazofia (Ei varmistettu)

oi ihanan näköisiä teepusseja! mulle myös! :)

vili (Ei varmistettu)

Mukana ehdottomasti :)

Tinttii (Ei varmistettu)

Ehdottomasti mukana! Olenkin miettinyt mitä uusia tee-makuja ottaisin testaukseen syksyn myötä :)

Milla (Ei varmistettu)

Tee on paras juoma, jopa parempi kuin kahvi.

Selah (Ei varmistettu)

Tahdon!

:)

(Kun hyvästä teestä on kyse, ja kutsuista...)

Vierailija (Ei varmistettu)

Täällä myös intohimoinen teenryystäjä ilmoittautuu.

En ole oppinut koskaan juomaan kahvia, mutta teetä kyllä kuluu päivittäin jos ei nyt litra, niin kuppitolkulla ainakin. :D

Ja toki myös nämä esteettiset ja muut seikat ovat tässä harrastuksessa eri merkityksellisiä. :)

jenni

Nämä sun kuvat on aina niin kauniita, niin nytkin! Teekutsut sopisivat huipusti tähän alkusyksyyn, järjestäisin mielelläni :)

Annika (Ei varmistettu)

Innokas teenjuoja ilmoittautuu! Parasta on kokeilla uusia makuja ja vaihdella niitä vuodenajan mukaan. :) Teekutsut on aivan ihana idea mitä ei voi olla toteuttamatta. :)

Tiia - Littlebigthings (Ei varmistettu) http://www.littlebigthings.fi

Voi tahtoisin!! Näyttää ja kuulostaa aivan ihanilta, ja ihana on muuten tuo sun kutsuideasi!

Mira K (Ei varmistettu)

Oi kyllä! Tee-lover täällä innokkaasti ilmoittautumassa :) Yllätys teekutsut kuulostavat kyllä huipulta, voikun voisin itsekin päästä mukaan!

Helssu (Ei varmistettu)

Täällä yksi teenystävä ilmoittautuu.

Jke (Ei varmistettu)

Ihania kuvia ja teetkin näyttävät herkullisilta! Kelpais :)

Emilia M

Oih mitä ihanuuksia!

LauraV (Ei varmistettu)

Kauniita kuvia, jotenkin harmoninen tunnelma :)

Hanna1 (Ei varmistettu)

Ihania uusia teeuutuuksia ja makuja! Pakkauksetkin ovat kauniita ja suloisia :) &lt;3

Tähtisilmäxxxxx (Ei varmistettu)

Tee maistuu aina

Anskuli89 (Ei varmistettu)

Upeita kuvia ja tee maistuu aina :)

Minäkin olen siemailemassa teetä samalla kun törmäsin näihin teeideoihin. On ihanaa, että teehen voi liittää niin paljon miellyttäviä mielikuvia kuten nämä kuvat tässä, tunnelmat yleensä, ystävien seura ja hetkeen rauhoittuminen.

Anne-Marii (Ei varmistettu) http://www.pochetteroulette.com/

Oi, näitä teepaketteja oon hipelöinyt jo pari kertaa kaupassa, mutta kuitenkin aina päätynyt tuttuun ja turvalliseen chaihin. Ehkä ens kerralla on jo pakko "sortua", niin houkuttelevilta ne näissä kuvissa näyttää :D

Kaapit pursuu erilaisia teelaatuja, mutta aina on tilaa vielä uusille :)
Etenkin nyt ilmojen viile​tessä teenjuonti lisääntyy entisestään.

 

MrsH (Ei varmistettu)

oi jooo kyllä! teesortteja ei koskaan voi olla liikaa, eikä myöskään kynttilöitä.. täydellinen kombo!

Minna koo (Ei varmistettu)

Teekutsut suunnitelmissa!

Calculatingbimbo

Ooh, niin inspiroivia kuvia taas kerran. Nyt sadepäivän kunniaksi oli pakko keittää kupponen teetä <3 teekutsut ovatkin hyvä idea seuraavan kerran kun ystävien kanssa nähdään!

Looking for...

Ihania kuvia ja ihanaa teetä! Juuri tätä mun syksy kaipaa :D

Catan (Ei varmistettu)

Välillä tulee testailtua uutuuksia ja joskus löytyy aivan loistavia löytöjä teehyllyiltä. Kahvia en juo ollenkaan joten teetä kuluu etenkin näin syksyllä kuppi toisensa jälkeen ja olisi aivan mahtavaa päästä maistelemaan uusinta uutta. Kuvasi ovat syötävän suloisia ja pitääkin keitellä seuraavaksi teet. :)

terveenä

Rakastan ja testailen kaikkia ihania teelaatuja. Osallistun ihanaan arvontaan.

Pages

Kommentoi

Ladataan...