tervetuloa 2014

Ladataan...
lainahöyhenissä

 

vuosi 2013 on ollut hieno - erityisesti urheilullisesti. olen onnistunut säilyttämään, ja jopa yllyttämään alkukeväällä  heränneen treeni-innostukseni niihin mittapuihin, että päivät ilman minkäänlaista urheilullista aktiviteettia alkavat olla harvassa.  salitreenin ja ratsastuksen lisäksi olen löytänyt joogan ja harjoitellut juoksemaan, sekä muutonkin enemmin etsinyt syitä liikkua kuin olla liikkumatta - ajatusmallini on siis kuluneen vuoden aikana kääntynyt aivan päälaelleen.

nuorempana päähänpinttynyt ajatus alituisesta "laihduttamisesta" tai "mitoissa pysymisestä" on vaihtunut itsensä haastamiseen ja aidon hyvänolon tunteen etsimiseen, eli liikunnasta nauttimiseen sen sijasta että se olisi jokin välttämätön paha. tämän tajuamiseen itseltäni on kestänyt pieni elinikä, mutta on aika helkkarin hienoa todeta olevani nyt 30 ikävuoden lähestyessä parhaimmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin.

enpä ole liioin tästä aiheesta blogissa tarinoinut, mutta josko nyt vuoden vaihtuessa asiaan tulisi luonteva muutos. sporttiblogin tittelit jätettäköön Steffin ja Natan kaltaisille konkareille, mutta silloin tällöin saatan treenikuulumisiakin jakaa.

tähän on mielestäni hyvä päättää tämä vuosi ja samalla luoda katseet seuraavaan. 2014 jatkukoon treenien merkeissä tavoitteena ensisijaisesti oman kehittymisen seuraaminen ja liikkumisesta nauttiminen.

lupaan siis itselleni tulevalle vuodelle hyvinvointia ennen muuta.

entä mitähän ruutujen takana lupaillaan vuodelle 2014??

translation// my 2013 was pretty good - hope yours was too. wishing everyone a truly Happy New Year. see you in 2014.

 

 

Share

Kommentit

Mitään erityisiä lupauksia en tehnyt. Päätin vain nauttia elämästä enemmän, olla onnellinen ja opetella vauva-arkea. Tämän kuun loppuun mennessä meitä on kolme!<3

Steffi
Steffit

Kiva lukea treenijuttuja! Ihanaa ja urheilullista vuotta 2014 sulle :)

 

x Steffi

nannna (Ei varmistettu)

Damn you look goood, treenit ovat tuottaneet huikeaa tulosta! Olisi kiva tietää, että miten treenaat esim salilla? Onko sulla jotakin feivörittejä vai käytkö jumpilla tms?

Kommentoi

Ladataan...