Ladataan...
lainahöyhenissä

tämä helleaalto pistää arjen aivan sekaisin. mihinkään oikeisiin asioihin ei tule tartuttua ollenkaan, ja elämä on toimistotuntien jälkeen yhtä kesälaidunta iltamyöhään. tuntuu ihanalta. 

blogikin jäänyt aivan heitteille. asiaa olisi, mutten saa mitään aikaiseksi. kirjoittamiseen on hankala tarttua, kun mieli kirmaa helteestä sekaisin pitkin pientareita. 

siksipä vain nopea kesätervehdys tähän väliin. kuvituksena kolme ihanaa asiaa juuri nyt: 

1 // täydellinen puuvillateepaita löytyi vihdoin Cubukselta.  mahdottoman hyvä leikkaus ja napakka puuvillan tuntu - ja hintaa hieman vajaat 10 euroa. ostin kertaheitolla neljä. 

2 // kirpputorilta eurolla löytynyt kesän mustlaukku, puuvillainen verkkokassi, ilahduttaa. (kirja muistuttamassa, että pitäisi lukea enemmän). 

3 // pizza tastingin yhteydessä ystävilleni loihtima jumalainen lehtikaalipizza on ehkä paras pizza koskaan!! kattava pizzapostaus tulossa tänne toivottavasti jo huomenna. jos laitumiltani maltan sen kirjoittaa.

 

aurinkoista keskiviikkoa - nauttikaa ystävät!  

Tiiu Piret xx

Ladataan...
lainahöyhenissä

 

olohuoneen viidakkonurkkaus on saanut uuden asukkaan, 34 vuotiaan appelsiinipuun. 

tuttavaperheen kaksivuotias poika istutti isänsä kanssa appelsiininsiemieniä multaan vuonna 1984. yksi niistä iti selvästi innokkaammin kuin muut siemenet, ja kasvoi lopulta niin suureksi, ettei se enää mahtunut kerrostaloasunnossa elämään. nyt tuuhealehtinen puuvanhus sai uuden kodin ja lisää kasvutilaa luotani. 

melkoinen savotta oli saada valtaisa puu kuljetetuksi, mutta hellästi peräkärryyn tuettuna se matkusti perille hienosti ja menettäen vain muutaman irtolehden. seuraavaksi topiskeltava appelsiinipuun optimaalista hoitoa, josko tekisi ihan hedelmiäkin valoisassa uudessa kodissan. 

Tiiu Piret xx

 

 

Ladataan...
lainahöyhenissä

 

miltä tuntuu? 

koen olevani etuoikeutettu kun saan asua näin lähellä luontoa - vailla minkäänlaista, ihmisen luomaa ärsykettä. luonto tulvii sisään ikkunoista ja lintujen sirkutus kantaa sisään asti läpi seinien. jokainen aamu tuntuu erityiseltä ja erilaiselta - riippuen tuulen suunnasta, ja puiden huminasta. autoilla, koneilla eikä valoilla ole sijaa, ja se tuntuu käisttämättömältä.

ihan kuin aika olisi pysähtynyt. 

käyn työni vuoksi päivittäin kaupungissa, ja saan toki osani sivistyksestä ja kaupunkielämästä. en myöskään ole koskaan ollut epätyytyväinen kaupunkielämään - päin vastoin. urbaanielossa on omat viehätyksensä, mutta en koe jääväni mistään paitsi nyt,  asuessani maaseudulla. 

 

pelottaako?

tätä kysymystä kuulen eniten.  uskoakseni ihmiset tarkoittavat kysyä kahta eri pelon muotoa - pelottaako asua suuressa talossa yksin keskellä metsää ja toisaalta taas, pelottaako kantaa taloudellinen vastuu suuresta projektista. 

kysymys metsässä asumisen pelosta , hämmästyttää minua joka kerta. se tuntuu huvittavaltakin. eihän täällä ole mitään pelättävää. kaupungissa sen sijaan, pimeillä kujilla ja porttinkongeissa, niissä voisin kokea pelkoa - mutta täällä, missä ihmiset loistavat poissaolollaan, on kovin rauhaisaa. suuri syy pelon poissaoloon on varmasti myös se, että tunnen talon jokaisen sentin. olenhan sen itse suunnitellut. täällä ei ole kukaan koskaan asunut ennen minua, eikä talolla ole historiaa taakkanansa. talossani on myös äärettömän hyvä henki, se on niin lämmin ja kotoisa tunnelmaltaan, että koen täällä ainoastaan valtaisaa rauhaa. 

ja onhan minulla hurja vahtikoirani Chloe. en siis koe olevani talossa yksin, en koskaan. 

pelko taloudellisen taakan kantamisesta sen sijaan on täysin ymmärrettävä kysymys. ensiksi, en olisi näin mittavaan projektiin koskaan lähtenyt alkujaan yksin - se että projektiin tahdoin jäädä yksin, onkin sitten ihan eri asia. elämä tapahtuu, enkä tahdo rajata päätöksiä oman elämäni suhteen siihen, mitä pitäisi tehdä, ja mikä olisi taloudellisesti fiksua - tällä tarkoitan nimenomaisesti sitä, että hetkeäkään en ajatellut että jäisin tiensä päähän tulleeseen parisuhteeseen vain siksi, että on talo rakenteilla. 

budjetti tuntuu kiinnostavan kovin monia, minkä ymmärrän täysin - kiinnosti itseänikin suunnitteluvaiheessa tietää, mitä saa milläkin rahalla. kuitenkin koen budjetin paljastamisen niin henkilökohtaiseksi asiaksi, että pidättäydyn tästä ainakin toistaiseksi.  jokaisessa projektissa on omat haasteensa ja toisaalta jossain kohtaa voidaan säästää suuriakin summia - oman projektini mahdollisti ylipäätään se, että täydellinen tontti löytyi perheen omilta mailta. jos tällaista tonttia olisimme lähteneet varta vasten etsimään ja ostamaan, olisi projektin budjetti kokonaisuudessan aivan eri, kuin se nyt oli. ja tuskin olisimme tällaista tonttia edes löytäneet. 

toisaalta ajattelen myös niin, että viime kädessä, unelmieni talo on kuitenkin vain talo. silkkaa materiaa, joskin kovin kaunista materiaa. ja jos elämä ottaa sen suuntiman, että talosta on luovuttava, niin sitten se on näin. en ole ripustautunut taloon loppuelämäkseni, enkä missään vaiheessa ole ajatellut, että tässä maailman tappiin asuisin - varsinkaan yksin. talo on suunniteltu toimivaksi perheen kotina, ja jos se ei syystä tai toisesta toimi minun perheeni kotina aikanaan, toimii se jonkun toisen. ehkä veljeni, ehkä jonkun tyystin tuntemattoman.  

talon pohjaratkaisu on kuitenkin niin äärettömän toimiva, ettei se yksin asuessakaan tunnu turhan suurelta tai autiolta. rakastan tilojen väljyyttä, mutta samalla tarkkaan harkittua käytännöllisyyttä. ainoa tila, mikä ei ole päivittäin käytössäni on vierashuone ja talon toinen wc.

 

miksi?

en koskaan haaveillut talon rakentamisesta. enkä sen enempää maalle muuttamisesta. kaikki lähti rakkaudesta tähän nimenomaiseen paikkaan, ja upeaan tontiin.  eräänä päivänä vaan hoksasin että juuri tähän,  olisi ilo ja onni rakentaa oma talo. olen haaveillut mökistä luonnonhelmassa, mutta kaupunkiasunnon ja kesämökin ylläpito yhdessä ei tuntunut mielekkäältä - tässä yhtälössä talon rakentaminen syrjäseudulle alkoi tuntua ihanalta ajatukselta. 

yksi syy päätökseen oli myöskin koirani. Chloe on äärimäisen ääniherkkä ja arka koira, jonka elämää kaupungissa,  ei ole stressittömästi mahdollista järjestää. itse en taas viehäty vieri viereen rakennetuista omakotitaloalueista, joten tämäkin mieltymykseni puolsi ennemmin täysin syrjäseudulle muuttamista. tahdon tehdä kaikkeni sen eteen, että koirallani on hyvä elämä, ilman tarpeetonta pelkoa ja ahdistusta. luonnossa ja metsässä Chloe on maailman reippain uskalikko joka huokuu tarmoa ja elämäniloa - ja tyystin eri koira kuin se kaupungin melussa ahdistuksessa luimuileva varjo itsestään. täällä Chloella on vapaus tulla ja mennä, vapaana, niin kuin itse mielii. 

 

miinuksia maalaiselossa? 

en ole keksinyt vielä yhtäkään. toisaalta, minun maaseutuni, on vain 15 minuutin ajomatkan päässä kaupungin keskustasta, joten sivistyksen pariin pääsee hetkessä niin halutessaan. koen saavani tällä hetkellä molemmat, kaupunkielämän riennot ja maaseudun rauhan, samassa paketissa. 

alati vallitseva hiljaisuus on niin pysäyttävää, että joka kerta, kun saavun töistä kotiin, valtaisa vapauden tunne valtaa koko kehon. en pysty paremmin sanoiksi pukemaan sitä tunnetta, mikä minulla juuri nyt on valitsemassani asuinmiljöössä. 

aivan kuin olisi mökillä, vailla mökkinaapureita.  koko ajan

Tiiu Piret xx

ps. lisää postauksia aiheesta löytyy esimerkiksi tästä. 

 

 

Pages