Pienenä tyttönä lempilauluni oli Matkustan ympäri maailmaa. Lauleskelin sitä pakatessani pientä matkalaukkuani ja leikkiessäni kulkukauppiasta. Ala-asteella kiinnostuin kielten opiskelusta. Luin innostuneena opettajan lainaamia englanninkielisiä lastenkirjoja ja lainasin kirjastosta vieraista kulttuureista kertovia teoksia. Olin innoissani päästessäni maantiedon tunnilla tekemään esitelmiä uusista ja eksoottisista maista. Minua harmitti, ettei omassa maalaiskoulussani voinut opiskella muuta kuin englantia. Sen vuoksi lainasin kirjastosta muiden kielten kasettikursseja ja 11-vuotiaana opettelin huvikseni kreikan aakkoset.

Perheeni ei ollut kovin varakas, emmekä matkustelleet ikinä ulkomailla. Lapsuuteni ulkomaan kokemukset eivät siis sijoitu Kanarian saarille tai Kyprokselle. Matkustin kuitenkin muutaman vuoden ikäisestä saakka sukulaisten mukana ympäri kotimaata. Äitiä ja isää oli välillä ikävä, mutta totuin hyvin nuorena olemaan heistä välillä erossa (en sano tätä syyllistävästi, sillä kysymys oli aina omasta halustani nähdä muutakin kuin kotinurkkia).

Ulkomailla pääsin käymään ensimmäistä kertaa 10-vuotiaana, kun mummoni vei minut ja siskoni Kolmårdeniin ja Tukholmaan. Se oli hienoa, muistan edelleen kuinka erilaiselta Ruotsi tuntui. Seuraavan kesän Ahvenanmaakin tuntui vähän kuin olisi ulkomailla. 13-vuotiaana kävin Norjan Lapissa automatkalla parhaan ystäväni perheen kanssa. Kasiluokalla kävimme koulun kanssa vierailulla Riiassa ja ysiluokalla Englannissa. Ysiluokan aikana kävin myös perheeni kanssa rajantakaisessa Karjalassa, jossa tulkkasin koko matkan sujuvasti venäjäksi (tuntuu nyt melko käsittämättömältä). Lukion ekalla olin sukulaisperheen mukana lapsenvahtina kiertämässä Tanskaa, Saksaa ja Hollantia. Olin innoissani päästessäni harjoittelemaan saksaa ja ostamaan laillisesti Liebfraumilchiä.

17-vuotiaana sain Lions Clubin stipendin nuorisoleirille Hollantiin. Vietin mahtavat kolme viikkoa 40-päisen, eri puolilta maailmaa paikalle saapuneen nuorisoporukan kanssa maata bussilla kiertäen. Se oli teini-ikäiselle elämää mullistava kokemus, ja olen edelleen yhteydessä monien tuolloin tapaamieni tyyppien kanssa. Seuraavana kesänä kävin moikkaamassa paria leirikaveria Espanjassa.

20-vuotiaana muutin Hollantiin ja kiertelin Rotterdamin merimieskirkon pakettiautolla kavereideni kanssa Benelux-maita sekä Saksaa. Pariisissakin kävimme, ja olimme niin köyhiä että söimme vain Mäkkärissä tai ostimme halpoja patonkeja. Kulinaarisilla kokemuksilla ei tuolloin ollut merkitystä.

Opiskeluaikana matkustamiseen ei ollut paljon rahaa. Kävimme isolla porukalla rymyreissulla Virossa ja siinä se taisi sitten olla. 23-vuotiaana muutin Englantiin, josta käsin kävin pari kertaa jenkeissä ja Irlannissa. Tuohon aikaan parikymppisten Aasian vaellukset eivät olleet vielä alkaneet kunnolla.

Matkalaisen elämäni pärähti toden teolla käyntiin vasta kun saavuin Suomeen ja aloitin edellisessä työpaikassani. Tämä postaus kertoo minkälaista elämää vietin reissujen suhteen. Viime vuoden aikana tein viisi mannertenvälistä lentoa, Euroopan lentojen suhteen en pysy edes laskuissa. Finnair Plus -profiilini mukaan olen lentänyt vuoden aikana 42 edestakaista lentoa, mutta siihen mahtuu tosiaan pelkästään Finnair ja Oneworld, eikä muita yhtiöitä ollenkaan. Luonnollisesti olen myös lomaillut ulkomailla viime vuosina paljon.

Minulle nomadinen elämäntyyli on aina ollut luonnollista, enkä ole ajatellut matkustavani erityisen paljon. Keskivertoa enemmän ehkä, mutta ystäväpiirissäni on monia ihmisiä, jotka matkustavat huomattavasti enemmän niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Olen aina ollut kansainvälisissä tehtävissä, mikä vaatii tiettyä liikkuvuutta.

Hiilijalanjäljen testaukseen kehoittava juttu sai minut miettimään omia matkustustottumuksiani. Lentämisen ansiosta hiilijalanjälkeni on järkyttävän suuri. Tulevassa duunissani en todennäköisesti tule matkustamaan yhtä paljon kuin edellisessä, mikä pudottaa syntitaakkaa harteiltani jonkin verran, mutta jo pelkästä Englannin ja Suomen välillä ravaamisesta tulee väkisin kymmenkunta lentoa vuodessa. Siihen lomamatkat päälle.

Kuinka voisin lentämistä sitten vähentää? Englannista pääsee onneksi junalla kätevästi Keski-Eurooppaan, siitä voisi aloittaa. Mahdollisissa mannertenvälisissä lennoissa yritän jatkossa suosia suoria yhteyksiä, enkä tule lentämään niitä yhtä usein kuin ennen.

Ekologista omatuntoani keventää se, että asun kimppakämpässä, en ole koskaan omistanut autoa ja lajittelen jätteeni. Jos saisin turhan shoppailun ja lentämisen hallintaan, olisivat asiat huomattavasti paremmassa reilassa. Jostakin on aloitettava.

Vaikka matkustaminen on pahasta, on minulle kehittynyt sen ansiosta parempi sosiaalinen omatunto kuin mitä ikinä olisi voinut tapahtua Suomesta käsin. Haluaisinkin tietää, että miten te muut olette ratkaisseet kokemusten hankkimisen ja ekologisuuden vaatimusten välisen ristiriidan? Onko matkustamisesta vain pakko luopua?

Käväisin männäviikolla tekemässä parin päivän pikapyrähdyksen Amsterdamissa. Asuin hetken aikaa Hollannissa joskus nittonhundratitton ja olin ehtinyt unohtaa kuinka kiva kaupunki on kyseessä.

Tässä muutama tärppi samaan suuntaan aikoville.

Vesper Bar, Vinkenstraat 57. Pikkuinen cocktail-baari, josta sai törkeän hyviä drinkkejä! Päädyin sinne molempina iltoina. Ekalla kerralla olimme paikan ainoat asiakkaat, jonka johdosta baarimikko antoi extra-henkilökohtaista palvelua ja teki drinkkejä listan sijasta makutoivomustemme mukaan. 

`t Arendsnest, Herengracht 90 - olutbaari, josta sai 350 erilaista hollantilaista olutta. Kiva paikka pistäytyä kanaalikävelyn lomassa.

Boom Chicago, Rozengracht 117 - englanninkielistä improvisaatioteatteria suoraan Chicagosta. Hauska yhdistelmä stand upia ja teatteria, yleisön tehtävänä on huudella ehdotuksia kysymyksiin ja samalla voi nauttia drinkkejä. (Kuulostaapas muuten kostealta reissulta... ja sitä se kieltämättä hieman olikin!)

Lontooseen kuuluu sellaista, että tasan 2kk tänne landaamiseni jälkeen minulle tarjottiin vakkariduunia! Tai oikeastaan arvon vielä kahden paikan välillä, mutta oli päätös mikä tahansa niin aloitan uudessa paikassa toukokuun alussa. Sitä ennen väännän loppuun tämänhetkisen mestan viimeiset projektit. Työnhaku meni siis loppujen lopuksi päätökseensä jopa kohtalaisen nopealla tahdilla, vaikkei se siltä tässä välissä aina tuntunutkaan, voivottelee nimimerkki Kaikkimullehetinyt!

Aktiivista työnhakua on nyt takana vajaat kaksi kuukautta ja alan olla siihen lopen kyllästynyt. Landattuani Lontooseen pestauduin niiltä sijoiltani kiireapulaiseksi tuttuun digitoimistoon. Duuni on sisällöltään ihan mukavaa, mutta ei kuitenkaan ominta osaamisaluettani. Sovimme alusta pitäen, että katselen samalla muita hommia ja sopparia jatketaan sen mukaan kuin on tarpeen.

Tässä välissä olen lähettänyt useita kymmeniä hakemuksia, käynyt kolmessa haastattelussa ja puhunut puhelimessa varmaan tusinan rekrykonsultin kanssa. Hakemusten tekeminen on tylsää ja ärsyttävää. Tässä ärsytyksenaiheiden top 3:

1. Työpaikkailmoituksiin on täällä tapana laittaa palkka. Olen alkanut vihata ilmoituksia, jossa palkkaa ei mainita, vaan sanotaan jotakin epämääräistä tyyliin "competitive salary", tai viitataan työn vaativuustasoon sanoilla "mid-senior level". Hitostako minun pitäisi osata päätellä, onko homma vaativuustasoltaan sopivaa ja haaskaanko kenties aikaani hakemalla duunia, josta maksettaisiin puolet siitä mitä haluan? Lontoon palkkataso on myös ollut negatiivinen yllätys. Maa on edelleen syvässä lamassa ja inflaation myötä kaikki on kalliimpaa, mutta palkat ovat jämähtäneet samalle tasolle kuin mitä ne olivat kymmenen vuotta sitten. Luulin tänne tullessani pystyväni kaksinkertaistamaan liksani, mutta nyt näyttää siltä, että Suomen palkkataso ei olekaan enää Britanniaa huonompi. 

2. Monia rekrykonsultteja ei voisi vähempää kiinnostaa onko työ sisällöltään hakijan CV:hen sopivaan (poikkeuksiakin onneksi on). Minulle on yritetty esimerkiksi tyrkyttää tehtävää hollannin kääntäjänä jossakin jumalan selän takana "kilpailukykyiseen" hintaan £19k/vuosi. En puhu hollantia alkeita enempää, enkä ole ammatiltani kääntäjä. Olen myös kuullut kavereiltani tarinoita, joissa rekrykonsultit ovat valehdelleet työn sisällöstä ja lähettäneet työnhakijan haastatteluun, jossa on sitten lopulta vain pyöritelty peukaloita puolin ja toisin. Ei voi olla kovin kannattava bisnesmalli...

3. Olen hämmästynyt siitä kuinka tökerösti jotkut yritykset rekrytointiprosessinsa hoitavat. Eräs suuri telekommunikaatioalan yritys headhunttasi minua LinkedInin kautta ollessani vielä Intiassa. Lontooseen saavuttuani kävin paikan päällä esittäytymässä ja kaikki meni mielestäni ihan normaalisti. Tämän jälkeen en enää kuullut firmasta pihaustakaan. Ymmärrän hyvin, jos profiilini ei heitä lopulta kiinnostanutkaan, mutta olisi mielestäni ollut asiallista antaa haastattelusta edes jonkinlainen palaute tyyliin kiitos mutta ei kiitos. Luulisi, että firma haluaisi tälläkin tavalla satsata positiviiseen työnantajakuvaan. Minulle jäi kyseisestä keissistä sellainen maku suuhun, että jos jatkossa tarjoavat jotain niin enpä taida viitsiä vaivautua.

On ottanut aikansa selvittää mihin kohtaa työmarkkinoita kokemukseni ja profiilini istuvat ja minkälaista palkkaa voin pyytää. Nyt ei auta muu kuin seurailla työpaikkasivustoja ja väsäillä hakemuksia patonki otsassa. On ärsyttävää, ettei voi suunnitella elämäänsä paria kuukautta pidemmälle, kun työtilanteesta ei ole varmuutta. Tämä sai muuten olla viimeinen kerta, kun vapaaehtoisesti jätän duunipaikan ilman että seuraavaa työtä on tiedossa! 

Eilen sain hyviä uutisia, ja minut pyydettiin jatkohaastatteluun paikkaan, jossa kävin esittäytymässä viime viikolla. Yrityksen toimiala on minulle vieras, joten menin haastatteluun matalin odotuksin ja hieman negatiivisella ennakkoasenteella. Yllättäen minulle jäi kuitenkin firmasta positiivinen ja mielenkiintoinen kuva, enkä ilmeisesti ryssinyt hommaa kovin pahasti, kun kerran jatkoon pyysivät. Pitäkäähän siis peukkuja että tärppäisi, olisin kyllä jo ihan valmis hyppäämään takaisin oravanpyörään!

Pääsiäinen on kulunut huippuunsa asti trimmattua vartaloani bodaillen ja Greenwich Parkissa gasellinaskelin kirmaten, eli siis naama punaisena salilla ja puistossa puuskuttaen. Olen tehnyt kahtena päivänä kunnon metconin, ja siihen vielä crossari-tabatat päälle. Metcon, eli metabolic conditioning, on ehkä maailman paskamaisin ja rankin liikuntamuoto, jossa syke nousee niin korkealle, että ekoissa treeneissä tekee lähinnä mieli käpertyä lattialle oksentamaan. Mutta voi pojat, kylläpä sen avulla nouseekin kunto nopeasti! Säännöllisten metcon-treenien vaikutuksesta juoksunopeuteni on kasvanut, vaikka olen käynyt heittämässä vain laiskoja, 45-60min lenkkejä pari kertaa viikossa.

Tässä esimerkki siitä mitä metconiin voi sisältyä. Liikesarjat tehdään peräkkäin ilman taukoja, ja yhteensä niitä duunataan esimerkiksi viisi kierrosta peräkkäin.

10 x kahvakuulaheilautus

10 x Japanese squat kuulan kanssa (kyykky leveässä haara-asennossa)

10 x box jump (crossfitistä tuttu tasajalkahyppäys laatikon päälle)

10 x punnerrus

10 x burpee (maailman paskamaisin liike, jossa hypätään makuuasennosta ylös)

Metconin perään sopii vähintään yhtä karsealta tuntuva tabata, jonka voi suorittaa esimerkiksi crossarilla, kuntopyörällä tai soutulaitteella. Ensin jumputetaan normaalitahtia 2min, jonka jälkeen 20 sekuntia sytkytystä niin täysillä kuin kropasta lähtee, sitten 10 sekunnin tauko ja taas 20 sekuntia täysillä, jne. Toistetaan seitsemän kertaa. Kuulostaa helpolta, mutta tuntuu hirveältä, eli on luonnollisesti maailman tehokkainta. Tabatan voi tehdä myös erittäin vittumaisena vatsalihassarjana.

Heilautin itseni puolitoista viikkoa takaperin baari-illan tuloksena sokerikoukkuun, josta palautuminen kesti useita vuorokausia. En tiedä olenko saanut rasvaa pois gramaakaan, mutta olo on tällä hetkellä mitä mainioin ja iho hehkuva. En jaksa edes miettiä mitään jenkkakahvoja, kun kerran kroppa toimii ja pystyn tekemään 50 boksihyppyä putkeen.

Kaverillani Kukka Laaksolla on muuten alkamassa Kevätherkku olet sinä! -kampanja. Kukka ei varmaan halua, että osallistun siihen, sillä hän toivoo, että viettäisin vapaa-aikani esim. suklaata syöden ja TV:n edessä löhöillen, jolloin hän voisi jatkossakin olla paremman näköinen kuin minä. Mutta käykäähän te muut osallistumassa!

Onko maailmassa mitään komeampaa kuin alastomat, luurankomaiset puut?

Näiden talojen ovikellonsoittoon vastaa hovimestari.

Olen melko varma, että tämä on Weasleyn perheen kaupunkiresidenssi. Roskikset eivät ole sitä miltä näyttävät.

Miksi jättää talonsa valkoiseksi, kun sen voi maalata kauniilla hammastahnalla?

Tänne kelpaa tulla hoidattamaan vaivojaan.

Narsissit eivät ole varmoja pitäisikö rehottaa vaiko antaa periksi arktiselle kylmyydelle.

Tällaisina päivinä puiston voi saada kokonaan itselleen.

Haluan asua tuossa pyöreässä siivessä.

Tämän kaverin sisällä asuu ihan takuulla menninkäisiä.

Mitähän noiden ikkunoiden takana tapahtuu?

Selvästi jotakin pahaenteistä. Ikkunat tuijottavat takaisin kuin kaksi kylmää silmää. Kutsukaa Hercule Poirot!

Mistä tuo kaupunki tähän tupsahti?

Ullakolle on teljetty hullu nainen, hänen kasvonsa melkein heijastuvat ikkunasta.

Lupauduin taannoin mukaan mukaan PT-siskoni vetämään muodonmuutosprojektiin. Perheen kuopukselle on jaeltu tahdonvoimaa vähän runsaammalla kädellä kuin esikoiselle, ja sisko noudattaa minun näkökulmastani ankaraa paleo-dieettiä. Itse olen liian kiintynyt maitotuotteisiin voidakseni ruveta täyspaleoksi, joten tämänhetkistä ruokavaliotani voisi kai kuvailla lähinnä vähähiilihydraattiseksi. Tässä esimerkkipäivän sapuskat.

Aamupala: Munakokkelia, graavilohta, avocadoa & parapähkinöitä. Huuhdotaan alas mustalla teetä. Aamuisin vedän myös lasillisen Beroccaa. 

Lounas: Juustoista lihamureketta ja uunivihanneksia. Pakastimesta sulatettu ruoka ei ole kovin esteettinen elämys, mutta ajoi asiansa. Olen kokkaillut kerralla isompia satseja ruokaa ja tunkenut osan pakasterasioihin, joihin on kätevää turvautua nälän yllättäessä.

Välipala: Täysrasvaista kreikkalaista jugurttia ja mustikoita. Englannissa on monen muun asian lisäksi kivaa se, että täältä saa läpi vuoden tuoreita marjoja kohtuuhinnalla (jos ei mieti liikaa ekologisuutta).

Illallinen: Tomaatti-yrttikastikkeessa haudutettuja papuja (butter beans), pekonia, munaa ja tomaatteja. Pavuissa on jonkin verran hiilaria, mutta ei tuollainen annos vielä dieettiä keikauta, kun en ketoosiin pyri kuitenkaan.

Dieetin noudattaminen on helppoa silloin, kun syön säännöllisesti ja pidän ateriavälit noin neljässä tunnissa. Proteiinista ja rasvasta koostuva aamupala pitää nälän poissa todella pitkään. Normaalisti harrastamani puuro-marja-pähkinä-raigon-aamiaisen jälkeen olen raivoisan nälkäinen jo klo 11, nykyään nälkä tulee vasta yhden maissa, jos silloinkaan.

Jos sen sijaan erehdyn syömään liian kevyen lounaan tai välipala jää välistä, alan kuikuilla Starbucksin tiskillä rocky roadien perään ja olla vihainen natsi-siskolleni, joka ei salli minulle ihania hiilareita.

Olen onnistunut noudattamaan ruokavaliota 90-prosenttisesti. Olen pitänyt viikossa yhden cheattipäivän, joka näköjään tapaa olla perjantai. Sen aikana olen syönyt hillitysti palan tai kaksi leipää ja eilen otin jälkkäriksi jäätelöpallon sekä join proseccoa. Viinilasillisen tunnustan juoneeni pari kertaa myös perjantain ulkopuolella.

Dieetin sisällä olen sortunut syömään ihan liikaa pähkinöitä. Erehdyin ostamaan 100g pekaanipähkinöitä, jotka vedin naamariini yhden iltapäivän aikana. Kuluneen viikon aikana olen myös popsinut purkillisen maapähkinävoita suoraan lusikalla. Tällaiseen menoon on tultava loppu, enkä anna itseni jatkossa ostaa moisia herkkuja, kun en kerran selvästikään pysty käyttäytymään niiden kanssa.

Systeri on teettänyt minulla järkyttävän rankkoja metcon-treenejä, joiden jälkeen olen lähinnä oksentanut verta ja halunnut poistua tästä maailmasta. Kyseisten treenien tarkoitus on kunnon parantamisen ohella vilkastuttaa aineenvaihduntaa, ja niiden jälkeen olenkin koko päivän karjuvan nälkäinen.

Tällä viikolla treeneihin tuli muutaman päivän yllättävä tauko, kun huomasin saaneeni flunssan jälkitautina ikävän poskiontelontulehduksen. Tänään menen taas salille kidutettavaksi.

Mitä tällä kaikella on sitten saatu aikaan? Normaalisti en pahemmin piittaa vaa'asta, mutta terveystarkastuksessa käydessäni huomasin laihtuneeni 2kg. Housut tuntuvat jo löysemmiltä. Dieettiä on tosiaan takana vasta vajaat pari viikkoa, joten ihan hyvää edistystä, ottaen huomioon pähkinäorgiani.

Nyt pitäisi kai jeesustella jotakin hyvästä olosta, mutta itse asiassa minulla on samanlainen olo kuin aina ennenkin. Se on pelkästään hyvä asia. Olen kokeillut vähähiilihydraattista ruokavaliota joskus aiemmin ja silloin minulla oli koko ajan hirveä olo. Luultavasti en tuolloin syönyt tarpeeksi rasvaa.

Vihaan karppaususkontoa ja ihmiset jotka länkyttävät jatkuvasti dieeteistään ovat ehkä maailman tylsimpiä evö. Mulle on aivan sama mitä joku toinen on laittanut tai ollut laittamatta suuhunsa. Tämän ryhtiliikkeen tarkoituksena ei ole elämänmuutos, koska elämäntapani ovat suurimmaksi osaksi aika terveelliset jo valmiiksi. Juu, suklaa maistuu joskus, mutta ei se niin vakavaa ole.

Suoraan sanottuna haluan vain tiputtaa jokusen kilon ja näyttää terveemmältä ja timmimmältä. Hiilareiden vältteleminen ei ole tuonut onnea eikä autuutta ja aionkin jatkaa sitä vain tasan niin pitkään kuin on pakko. En todellakaan suunnittele eläväni loppuelämääni ilman kuohkeaa foccacciaa tai raikasta gelatoa. Mutta jos nyt edes viikolla jaksaisi jatkossa vähän katsoa hiilarimäärien perään. Raffinoidun vilja ja sokerin vähentäminen on hyvä idea kenelle tahansa, mutta loppuelämä paleolla ei olisi elämisen arvoinen.

Peeäs, minua muuten ärsyttää suuresti, kun karppaususkovaiset puhuvat paskahiilareista. Tässä maailmassa on vielä todella paljon ihmisiä, jotka antaisivat toisen kätensä voidakseen antaa lapsilleen vaikka edes niitä paskahiilareita syötäväksi. Joten hieman kunnioitusta ruokaa kohtaan, kiitos.