Shotteja Södermalmilla ja ahteri kovilla Gotlannissa

Tämän kesäloman pisin matka suuntautui niinkin eksoottiseen kohteeseen kuin länsinaapuriimme Ruotsiin.

ristipisto.jpg

Olin toivonut, että ruotsalainen vesijohtovesi pesisi hiukseni vaaleammiksi, hampaani hohtavammiksi, ihoni ruskeammaksi ja silmäni sinisemmiksi. Ikävä kyllä olen tällä hetkellä vain auringon punaiseksi polttama ja hyvästä ruoasta niin turvonnut, että hyvä kun silmät näkyvät päästä.

Nelihenkinen mimmiporukkamme vältti porauslauttameiningit suihkauttamalla Sveamamman helmoihin sinivalkoisin siivin. Viikon turneemme alkoi Tukholman Södermalmilta, jossa meillä oli huone söpössä Zinkendamm-hostellissa keskellä siirtolapuutarhaa. Ei olisi uskonut paikan olevan suurkaupungin sydämessä!

ljunggren.jpg

Vietimme Tukholmassa pari päivää lähinnä päämäärättömästi hengaillen Söderin kahviloissa, kaupoissa, baareissa ja ravintoloissa. Alue on makea; jos muuttaisin Tukholmaan, hankkisin kämpän ehdottomasti sieltä. Mieleenpainuvimpia paikkoja olivat monessa paikassa suositeltu vegeravintola Herman’s, superhauska illallispaikka Garlic & Shots sekä pari nastaa drinkkipaikkaa, esim. Götgatanilla olevan ostoskeskuksen yläkerrassa oleva Ljunggren (ihanat mojitot, ylläoleva kuva on sieltä) sekä hieman toisella puolella Söderiä oleva baari Judit & Bertil.

popot.jpg

Shoppailut jäivät Tukholmassa ihmeen vähäisiksi, koska lempparitavarataloni PUBin yksi siipi oli rempassa. Onnistuin sentään kotiuttamaan yhdet ärtsynkeltaiset Swedish Hasbeenit, jonkun In Wearin trikoorättimekon sekä aidon ruotsalaisen talonpoikaishuivin näköisen pitsihörvellyksen.

mokki.jpg

Tukholman suoritettuamme siirsimme itsemme lautalla Nynäshamnin kautta Gotlantiin. Ekan yön vietimme Visbyn keskustassa ehkä maailman söpöimmässä piparkakkumökissä! Sen jälkeen kysyttiinkin perselihaksia, nimittäin sitkutimme vuokraamillamme fillareilla kolmen päivän ajan ympäri Gotlantia yhteensä 220 km. Ekan päivän etappi oli kevyet 100km vastatuuleen. Oli sen verran raskas rykäisy, että yöllä löysin itseni laattaamasta stugan vierestä silkasta ylirasituksesta. Ihme kyllä sain itseni koottua aamuun mennessä ja pystyin jatkamaan polkemista. Ahteri on tämän rupeaman jälkeen kipeä ja hellä, enkä uskalla katsoa sitä peilistä, koska pelkään sen näyttävän siltä kuin kuuluisi paviaanilajikkeelle.

rannalla.jpg

Pyöräilystä suoriuduttamme vietimme voitonjuhlat Visbyn Stortorgetilla nauttien ihanan pitkän kaavan illallisen Stortorgetilla sijaitsevassa Rosengården-ravintolassa. Paikassa on myös superherkullisia cocktaileja, mutta emme voineet imaista niitä kuin yhdet, koska tänä aamuna lautta läksi kohti Tukholmaa jo klo 7.

visby.jpg

Visbyn vanhakaupunki oli suloinen, vaikka siellä olikin menossa Stockholmsveckan, jonka vuoksi mesta oli täynnä epäluonnollisen kauniita ja järjettömässä jurrissa ördääviä tukholmalaisnuoria. Pyöräilykohteista kivoin oli Ljugarn-niminen rantakohde 50km päässä Visbystä. Siellä oli kaikkea mitä Gotlannin lomalta voi odottaa: sieviä pitsihuviloita, kilometreittäin hiekkarantaa, raukkeja, hyviä ruokaravintoloita, sekä tietenkin lisää ruskettuneita ja valkohampaisia ruotsalaisia lomailijoita.

Persus on nyt niinkin hellänä, että eipä kyllä tee mieli hetkeen hypätä kalliolaisella sisäpihalla odottavan uljaan ratsuni selkään. Pimujen kanssa tosin todettiin, että tämän kokemuksen jälkeen voimme seuraavalla lomalla pyöräillä ensin Mount Everestille, ja sitten ehkä Saharan autiomaan halki.

 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen