Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

 

Tämä kuva on otettu jo 2016 ja kerran esitetty aikaisemmassa Millie's-blogissa. Toivon, että ette ole nähneet sitä aiemmin. Minulta alkaa suoraan sanottuna kuvat loppumaan. 

Mitäs kuuluu työnhaun osalta? Olen saanut nyt monta viestiä, joissa on todettu, että en tullut valituksi. Nämä eivät suoranaisesti ole herättäneet minussa juuri mitään tunteita paitsi kolmenkymmenen sekunnin harmaan fiiliksen. Eipä yllättävää, kun en päässyt edes haastatteluun. Erääseen työhön oli tullut 101 hakemusta, mikä oli mielestäni jännä, kun kuvittelin, että saikkarit ovat aika hyvin työllistyneitä. Toki on paljon niitä, joilla on työtä ja havittelevat aidan vehreämmälle puolelle. Itsekin olen aina kakkaduuneissa ollessa katsonut tarjolla olevia työpaikkoja. 

Olen nyt laajentanut vähän työnhakua ja hakenut viiteenkiin paikkaan, jotka eivät suoranaisesti ole omaa alaa tai eivät liity ammattiini ollenkaan. Aina olen kysynyt joltain muulta onko mun järkeä hakea tohon paikkaan. Ihan niinkuin sillä olisi väliä mitä muut ajattelevat. Vaikka työllistyminen tuntuu tällä hetkellä melkein mission impossiblelta, on muistettava välillä kysyä itseltään mitä mä oikeasti haluan.

Edelleen pyörittelen koko ajan kysymystä mikä musta tulee ja mihin päädyn, löydänkö vakiduunia? Saanko joskus oman asunnon ja onko ikinä varaa lapsiin. Viiden vuoden kysymykseen tiedän kuitenkin, mitä haluan vastata:

haluan elämääni tasapainoa. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

"Mennäänkö siihen uuteen kasvisruokaravintolaan syömään?", manselainen serkkuni kysäisi etukäteen. En edes tiennyt, että Jyväskylään oli tullut kasvisruokapaikka. Kun hän linkitti ravintolan sivut ja selvisi, että paikan nimi on Beans&More, minua rupesi huvittamaan. Olin mennyt paikan ohi monta kertaa luullen, että se on pieni kahvipuoti (beans kaiketi sai mieleeni heti kahvipavun). 

Saavuimme vartti ennen keittiön sulkeutumista ja lämpöä huokuva tarjoilija sanoi, että ilman muuta kerkeämme vielä tilaamaan. Listan pääruuista mikään ei maksanut kahtakymppiä, mikä oli positiivinen juttu, kun tällä hetkellä vähän köyhäilen. Serkkuni kävi tarkistamassa saako ruuat vegaanisina. Tarjoilija sanoi, että heidän ravintolassaan kaikki ruuat ovat vegaanisia ja saa myös gluteenittomina. Mikä keliaakikko-kasvissyöjän nirvana tämä onkaan, ajattelin. 

Tilasin Club avocado-leivän, jossa oli avokadon lisäksi hummusta, hapankaalia, kasviksia, ituja, talon pestoa sekä inkiväärimajoneesia. Ja olihan se hyvää, varsinkin majoneesi vei kielen mennessään. Serkkuni tilasi linssi-burgerin, jonka välissä oli ihanaa vegaanista cheddaria. Lisukkeena sai joko lohkoperunoita tai bataattiranuja. Bataattiranut olivat rapsakoita, mikä oli miellyttävä yllätys. Itse kun olen pakastebataattiranskalaisista yrittänyt paistaa, ne ovat olleet melkoisia lötköpötköjä. 

En ollut aivan väärässä siinä, että Beans&More on myös kahvikauppa. Alakerrassa oli pieni puoti, jossa myytiin kasvissyöjä-ystävällisiä tuotteita. Serkkuni kiljaisi, että pakkasessa oli myös vegaanista, gluteenitonta pizzaa ja juustokakkuja, jota hän ei ole nähnyt missään Tampereella. 

Suosittelen kyllä ehdottomasti käymään, jos Jyväskylään eksyy tai on asukki. Nautit, vaikka et olisi kasvissyöjä. ;)

 

Beans & More

Asemakatu 11 (Miriam'sia vastapäätä)

40100 Jyväskylä 

 

Share

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

Kävin Minnean muruja-blogin Minnean kanssa tutustumassa Macin meikkeihin Sokkarissa. Kuuntelin sivusta, kun meikkaaja antoi Minnealle meikkivinkkejä ja teki täyden meikin. Meikkaaja sanoi, että hänellä tuli elokuvatähti-olo, kun näpsin koko ajan kuvia paparazzin elkein. Minnean meikki näytti lopulta tosi hyvältä, oikein aikuisen naisen klassiselta meikiltä.  

 

Jossain vaiheessa tuli kuitenkin sellainen olo, että mäkin haluuuuun. Onneksi oli muitakin meikkaajia, jotka mielellään auttoivat asiakkaita testaamaan meikkejä. Itse halusin kokeilla jotain säväyttävää punaa huuliin, joten meikkaaja valitsi mustan huulipunan sävyltään Black Night, jossa oli myös vähän kiiltoa. Hän teki minulle myöhemmin myös kulmat. 

 

Tältä näytti alkunäkymä:

Ammattilaisen käsittelyn jälkeen:

 

Kävellessäni kaupungilla erityisesti lapset kääntyivät katsomaan. Ja suuta avatessa hampaat näyttivät vähän hassummalta. Mutta pakko sanoa, että olo oli jotenkin itsevarmempi.

 

Mitä mieltä olette mustasta huulipunasta? Käyttäisitkö itse?  

Share

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

Katsoin noin vuodentakaista postausta, jossa oli kuvakollaasi kuluneesta vuodesta. Sille vuodelle oli tapahtunut muun muassa ero, joka hieman rikkoi minua, sillä se tuli puskista ja syynä oli salaisuus, jonka paljastin miehelle.

Olen eronnut vakavasta suhteesta kolme kertaa, sanoisin siis olevani melko pro sydänsuruista selviämisessä. Mitä tehdä shokkivaiheessa?

Katso rakkauselokuva tai elokuva vahvasta, itsenäisestä (mahdollisesta eronneesta) naisesta. Itse katson ensimmäisenä Ylpeys ja ennakkoluulo-elokuvan, sen version, jossa on Keira Knightley ja Matthew MacFadyen. Melkein kiljaisin ilosta, kun näin livenä (joskin auton ikkunasta) paikan, jossa mr. Darcy tunnustaa rakkautensa Elisabethille. Näin 'hienon' kuvan sain kyseisestä paikasta:

Parasta elokuvien katsomisessa on lohtuvaatteisiin ja huopaan kietoutuminen. Muista myös, että tämä on parasta aikaa syödä ylikallista jäätelöä purkista aivan yksin!

 

2.  Tämä on hieman kliseistä, mutta kirjoita lista. Lista, jossa luettelet kaikki viat miehestä ja siitä, miksi te ette kuuluneet yhteen. Lue se ääneen kavereillesi. Kuuntele ja usko, kun kaverit sanovat, että löydät paremman ja mies ei ansainnut sinua.

3. Yritä välttää katkeransuloisia erobiisejä, kuten Sinead O’Connorin Nothing Compares 2 U tai Robynin Dancing On My Own. Voit kuunnella ne kerran, jos se helpottaa, mutta älä jää vellomaan biisien sanomassa. Etsi biisejä, joista saat itsellesi hyvän fiiliksen tai tunteen, että riität. Itse olen toki tunnekuohuissa tehnyt aivan päinvastoin ja laulanut erobiisejä kännissä karaokessa. Sekin voi toki auttaa, hetken aikaa.

4. Mene zumbaamaan, lenkille tai muihin harrastuksiin.

 

5. Yritä vältellä exälle soittamista ainakin alkuvaiheessa.

6. Itke, jos siltä tuntuu.

Ja kun pahin vaihe on ohi, meni siihen sitten pari viikkoa tai puoli vuotta, yleensä itse huomaan yhden asian. Olen keskittynyt taas itseeni ja omaan hyvinvointiin.

Kuten minun olisi pitänyt tehdä jo parisuhteessa.

Mitä vinkkejä teillä on erosuruun? 

Share

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

Kuulin Kynnyksen musavisassa pitkästä aikaa See-Lo:n biisin I Wish, jonka kertsin sanat itseironisesti menevät näin:

I wish I was a little bit taller
I wish I was a baller
I wish I had a girl who looked good, I would call her
I wish I had a rabbit in a hat with a bat
And a six four Impala

Samalla mietin oman biisini sanoja. Minun toiveeni viime aikoina, niin vaikea kuin se onkaan pinnallisuudessaan myöntää toisille, alkaisi näin:

I wish I was a little bit taller
I wish I was smaller

ja samalla, kun kirjoitin tätä, katsoin pömppistäni. Miten tyhmä on toivoa tällaisia asioita. Ja kuinka vaikea onkaan uskoa, kun joku sanoo, että olet kaunis juuri tuollaisena. Miten vaikea onkaan puhua itselleen kauniisti. Et varmaan katso kaveriasi ja ajattele “plösö mikä plösö”.

Muistan, kun äitini teki harjoitusta, jossa opetteli rakastamaan vikojaan. Hän listasi kaikki asiat, joista ei pitänyt itsessään ja kertoi olevansa niistä kiitollinen, sillä se teki hänestä hänet.

Fiksu nainen, pakko myöntää.

 

Uuden lauluni sanat voisivat mennä näin:

I’m blessed I’m a good caller
I’m a great baller.
I’m blessed I have two eyes so blue they’re like water
I’m blessed I don’t have a rabbit in a hat with a bat
Named Harry Potter

 

Vähän väkisin väännettyä, pakko myöntää, mutta tajusitte varmaan pointin.

 

Kuvat: Minnea/ Minnean muruja

Share
Ladataan...

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

Kaikki ovat nyt varmaan kyllästymiseen asti törmänneet tähän muotikäsitteeseen, huijarisyndroomaan. Sen mukaan nykyajan nöyrät uraohjukset eivät osaa ottaa kunniaa onnistumisistaan vaan ajattelevat koko ajan, että pian joku tajuaa, että olen tyhmä, en osaa tätä, olen onnistunut vahingossa. Olen onnekas son of a bitch.

Jouduin vasta irtisanoutumaan lyhyestä työsuhteesta terveydellisistä syistä. Esimieheni katsoi minua vakavasti ja sanoi:“Se mun täytyy sanoa, että oon kuullut kehuja sun sairaanhoidollisista kyvyistä, se on varmaan perua sun edellisestä työpaikasta. Suosittelen sua mielelläni.”, hän sanoi ja olin tipahtaa tuoliltani.

Olen koko tämän vuoden paininut ajatusten, kuten “en osaa tätä tarpeeksi hyvin”, “ei minusta ole sairaanhoitajaksi” ja “en ikinä löydä vakituista työpaikkaa tältä alalta, koska olen paska” kanssa. Työttömät pätkät ovat olleet vaikeita itsetunnon kannalta, vaikka tiedostan että on vaikeampaa löytää töitä, kun ei voi tehdä öitä.

Tiedän, että vahvuuteni ovat muissa taidoissa, kuin kliinisessä hoitotyössä. Olen hyvä esimerkiksi potilasohjauksessa ja hoidon järjestelyssä, kuuntelussa, kirjaamisessa. Siksi kehut ‘normityön’ parissa tuntuvat oudoilta. On muutenkin omituista kuulla onnistumisista näinä aikoina, jolloin lähinnä saa palautetta, kun mokaa tai ei onnistu niin hyvin kuin voisi. Puhuimmekin kaverini kanssa siitä, lähtisikö yleinen kehujen aalto vyörymään, jos itse kehuisi muita pienistäkin asioista. Olen itse tehnyt sitä, vaikka olen usein miettinytkin pidetäänkö sitä mielistelynä tai liian happy-go-lucky toimintana.

Aion kuitenkin jatkaa samaa rataa kehujen suhteen niin töissä kuin arjessakin. Jokainen kaipaa välillä kehuja tekemisistään. Se, onko onnistunut vahingossa vai onko oikeasti vain pirun hyvä työssään, ei mielestäni ole juurikaan väliä. Kunhan saa mielenrauhan asian suhteen ja antaa saman panoksen seuraavallakin kerralla. Itselleni sanoisin tällä hetkellä: relax. Ei ole kovin helppoa tehdä töitä, jos pään täyttää toisella olkapäällä kuiskutteleva, omanarvontuntoa horjuttava piru. Seuraavan kerran, kun mietin, että en osaa tätä hommaa tarpeeksi hyvin, ajattelen:

… mutta voin oppia
… mutta olen hyvä tässä (toisessa asiassa)
… kukaan ei ole superihminen

ja ennen kaikkea:
… en ole yksin 

 

 

Share

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

Täytyy sanoa, että välillä sitä on aika hömmelö. Tässä asioita, joita olen oppinut vasta hiljattain:

 

1. Endiivi ei olekaan viikunan kaltainen hedelmä, jota voi lisätä salaattiin ("endiivisalaatti"), vaan lehtivihannes sikurien suvussa. Opin myös vasta viisi vuotta sitten, että anjoviskaan ei ole eksoottinen tropiikin hedelmä. 

2. Risteilylahjakortteja saa nykyään tyyliin kuudella eurolla. Tilasin taannoin Apu-lehden vain sen vuoksi, että lukijalahjana tulee Eckerö Linen lahjakortti. Lehdet olisivat menneet suoraan lehtikeräykseen, joten tunsin itseni vähän idiootiksi.

3. Opin yhtä peliä pelatessa, että ihmisten mielestä supervoimani olisi rahojen maaginen hävittäminen.

4. Isäni muistelee lämmöllä, kun tulin autokoulun epäonnistuneesta teoriakokeesta ja tiuskaisin "Mikä vitun lohkolämmitin?". Vaikka hihittelen itselleni tapauksesta muistutettaessa, en edelleenkään muista mitä lohkolämmitin tekee. 

5. Työhakemuksiin olen laittanut ylpeästi, että olen "tänä kesänä olen kunnostautunut myös viljelypalstan parissa.". Tosiasiassa olen käynyt siellä tänä kesänä vain kolme kertaa. Palsta on vehreänä metrin korkuisista ohdakkeista.

 

Mitäs tähdellisiä asioita te olette oppineet viime aikoina? 

Share

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

 

Olen ollut mukana Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminnassa alkuvuodesta. Nyt olen päässyt mukaan ohjaajaksi Ystäväryhmään, jonka tarkoitus on tutustuttaa uudet jyväskyläläiset toisiinsa ja kaupunkiin. Meillä on kaikenlaista jännää tiedossa ja en suoraan sanottuna malta pysyä housuissani. Ryhmään voi hakea, jos on 18-31-vuotias (ikä piti vetää johonkin, ettei tule liikaa jengiä). Osallistuminen on ilmaista. Kannattaa ehdottomasti tulla mukaan varsinkin, jos kaupunki on uusi ja tuttuja on vähän. Täällä tutustut ihmisiin mukavan tekemisen merkeissä. 

 

Ystäväryhmä alkaa tänään 26.9 päivä ja sijoittuu ajalle klo 18-19.30. Paikkana toimii SPR:n Sammonkadun toimisto. Vielä mahtuu mukaan, vaikka et tänään pääsisikään. :)

 

 

Share

Ladataan...
LAISKA SUNNUNTAI

Kävin eilen työhaastattelussa, jossa ihmeteltiin parin vuoden aukkoa työhistoriassani. Olin peläten odottanutkin tätä hetkeä ja yllätyksekseni aiemmissa haastatteluissa kukaan ei ollut ikinä tarttunut asiaan. Kerroin rehellisesti, että olen tuolloin ollut masennuksen vuoksi sairaslomalla. Haastattelijat kysyivät johtuiko masennus vaikeasta elämäntilanteesta, jota sitten valotin rehellisesti. Erityisesti he kiinnittivät huomionsa siihen, kun kerroin, että läheiselläni on päihdeongelma. Miksi sabotoin itseäni, ajattelin, mutta minusta tuntui, että heille en viitsinyt valehdella. En toki ihan kaikkea kertonut.

“Saanko nyt olla rehellinen sulle?”, haastattelija kysyi. “Et varmaan ole vielä valmis tähän työhön. Kaiken lisäksi tuo sun tuttusi päihdeongelma saattaa vaikuttaa siihen, että nää meidän asiakkaat menee liikaa sun ihon alle.” Hän lisäsi, että täällä ei ole yhtään työntekijää, jota heidän asiakkaansa tarinat eivät olisi koskettaneet, niin rankkoja ne ovat.

En oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tuntea tässä kohtaa. Toinen haastattelija sanoi, että hänellekin tuli vähän tälläinen olo minusta. Olo tuntui vielä unenomaisemmalta, kun tämän jälkeen he vielä kysyivät, miltä minusta tuntuu, kun he sanovat näin.  Yritin vakuutella, että näiden kokemusten vuoksi olisin varmasti parempi tässä työssä, kun tiedän mitä masennus oikeasti on. Että olen päässyt jo näistä asioista yli ja elämä on vakaata.

“Mulla tuli heti tästä sun hakemuksesta semmoinen olo, että sä oot suorittaja. Ja nyt kun oon tavannut sut, niin täytyy sanoa, että kyllä suorittaja toisen suorittajan tunnistaa. Me paletaan helposti loppuun.”

Haastattelijat sanoivat, että joku päivä teen kokemuksista vahvuuteni. “Meistä vaan tuntuu, että nyt tästä on liian vähän aikaa, että jaksaisit tätä työtä ilman uutta burnoutia.”

Haastattelu kesti jopa 40 minuuttia ja huomasin pihalla, että he eivät olleet edes katsoneet työ- tai koulutodistuksiani. Bussissa maisemien viistäessä ohi pidättelin itkua. Itken harvoin. Laulutunnillakin kyyneleet kihosivat silmiini, kun lauloimme Maija Vilkkumaan Hiuksissa hiekkaa. Tuli vakava syksy ja toinenkin, minä väsyin hieman ja paljon unohdin. Tiedän niin, miltä tuo tuntuu.

Kotona ravasin huoneesta toiseen puhelin kädessäni, kuin mielipuoli ja päässäni pyöri ikävät ajatukset.“Ei minusta tule ikinä mitään, menneisyys estää minua tekemästä mitä haluan. Ihan niinkuin en olisi kokenut jo tarpeeksi. Olen v*ttu pian kolmekymppinen enkä ole saavuttanut mitään”, ajattelin ja mietin saako työpaikan joku aurinkoinen hölmö, joka ei ole ikinä kohdannut vastoinkäymisiä. Olo tuntui vielä pahemmalta, että rupesin käpertymään itsesääliin yhden vastoinkäymisen vuoksi.

Tänään olo tuntui erilaiselta. Tajusin, että haastattelijat ovat puolellani. Ehkä he ovat oikeassa. Miksi hakkaisin päätä seinään ja tekisin rankkaa työtä nyt, kun tavallaan olen vielä toipumisvaiheessa? Voin hyvin tehdä jotain muutakin tässä vaiheessa, jotain mukavaa työtä, ja myöhemmin palata takaisin, jos siltä tuntuu. Vahvempana.

Minulla on ollut viha-rakkaussuhde ammattiani kohtaan jo jonkin aikaa. Ystävänikin ovat kehottaneet minua etsimään jotain muuta. Pitkään aikaan ei ole tuntunut, että tietäisin mitä haluan tehdä. Haluan auttaa ihmisiä, mutta miten, jos se ei ole sairaanhoitoa?

Tänään kävelylenkillä puhuimme kuntoutuslomista ystäväni kanssa. Kuinka gutaa joku Kelan tukema Ikaalisten loma tekisikään.  “Olispa siistiä olla joku kuntoutusohjaaja. Onko sellaisia olemassa?”, kysyin kaikkitietävältä ystävältäni. On, hän hihkaisi ja lisäsi vielä, että sopisit hyvin sellaiseksi. Googlettelin asiaa ja ilokseni huomasin, että kuntoutuksen ohjaajaksi voi opiskella rakkaassa kotikaupungissani Jyväskylässä. Tunsin ilon läikähtävän sisälläni. Ajattelin hakea opiskelemaan ensi kevään yhteishaussa.

 

En voi vielä tietenkään tietää mitä tulee tapahtumaan, pääsenkö opiskelemaan. Joka tapauksessa tajusin, että tuo pieleen mennyt haastattelu saattoi olla paras asia, mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan.

 

 

 

Share

Pages