Ladataan...
Läski lätisee

Kuten jotkut tapaavat sanoa, joulu on nyt juhlittu. Joidenkin mielestä joulun vietto lakkaa vasta loppiaisena, jolloin kuusen olisi hyvä siirtyä ulkotiloihin. Minä tykkään viettää joulua oikeastaan melko kauan, vaikka huippuhetki on toki aattona. Melkein ärsyttää ne, jotka heti joulupäivän iltana tyrkkäävät koristeet laatikoihin ja alkavat valmistautua uuteen vuoteen... vaikka koskaan ei kai pitäisi inhotella kenenkään tapaa elää, vaan antaa kaikkien (kuusien) kukkia vaan.

Joka tapauksessa olen suuntautunut hiukkasen jo uuteen vuoteen, suunnitelmien ja lupausten suhteen tietenkin. Koska projektini "vähemmän läski Läski" on ollut jäissä oikeastaan kesän alusta saakka (hups), ajattelin muiden kaltaisteni kanssa elvyttää sitä näin vuoden alusta. Mutta onko kukaan ajatellut samaa kuin minä: kuinka kamalaa on mennä salille heti tammikuussa, kun kaikki muutkin ovat siellä ja koettavat sulattaa konvehteja reisistään? Kauhea tungos. Vaikka olenkin luvannut kaverilleni, että menen testaamaan saleilua hänen kanssaan, ajattelin pitäytyä tammikuun ajan lenkkeilyssä ja ryhmätunneilla. Jälkimmäistä harrastaessani joudun ehkä ojasta allikkoon, sillä voisin lyödä vaikka vetoa, että ryhmäliikuntatunnitkin ovat ihan täyteen ammuttuja... Mutta koska muistelen pitäneeni pumpista (eli bodypumpista) kovasti, saatan kestää tungoksenkin paremmin kuin uuden tuttavuuden, salilla käynnin vuoksi.

Onko teillä suunnitelmia ensi vuodelle? Ja oletteko kenties luvanneet itsellenne jotain esimerkiksi liikunnan saralla, vai oletteko edelleen kinkun ja vihreiden kuulien lumoissa?

Hauskaa joulunaikaa (!) ja uuden vuoden juhlintaa,

toivoo Läski

Share
Ladataan...

Ladataan...
Läski lätisee

Kyllä, Läski ei ole vielä kuollut eikä kuopattu. Sen sijaan lähellä ollaan. Miten voikin olla mahdollista, että 25 sivun läpyskä voi aiheuttaa näin valtavasti tuskaa ja ahdistusta, varsinkaan kun sitä vaadittua sivumäärää ei vaan meinaa saavuttaa kirveelläkään? Voisi kuvitella, että tuollaisen kasaisi kokoon edes jotenkuten vaikka viikossa, ja sitten vaan uuden projektin kimppuun. Vaan kun ei, niin ei.

Deadline hommalle on ensi tiistaina, jonka jälkeen kuullaan murskatuomiot kahdelta opponoinnilta ja sitten muokataan vielä hiukkasen. Eli tämä kidutus päättyy oikeastaan vasta vuoden lopussa, jippii! Tämä tarkoittaa sitä, että parin viikon sisään saatan alkaa tekohengittää blogia uuteen uskoon. Pahimmassa tapauksessa siihen pisteeseen pääseminen kestää vielä kauemmin.

Minä katsomassa kandiani. (Kiitos Graduttaa-blogille inspiraatiosta!)

Tiedättekö muuten, mikä on ärsyttävämpää kuin tämä minun ininäni? Ei oikeastaan mikään. Pahoittelen (ja koetan ryhdistäytyä)!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Läski lätisee

Huh! Nyt se on ohi ainakin vähäksi aikaa, nimittäin mun eloni nelisilmänä! Kävin muutama päivä sitten elämäni ensimmäisessä "kauneusleikkauksessa", eli silmälaserissa. Rahaa hommaan kulahti sellaiset kolme tuhatta euroa, mutta uskon operaation olleen jokaisen sentin tsiljoonasosan arvoinen.

Käytin itse Terveystalon palveluja. Terveisiä sinne suuntaan, sain nimittäin todella mukavaa ja asiallista palvelua! Näkökyky kun ei ole aisteista se kaikkein turhin (ainakaan mulle), joten olin todella kiinnostunut siitä, että henkilökunta osasi asiansa. Huolta ei onneksi ollut. Kävin leikkausta edeltävänä päivänä esitutkimuksissa, jossa tsekattiin ainakin verkkokalvojeni (ööhm... olikohan ne just ne?) paksuus ja muita leikkauksen joko mahdollistavia tai estäviä tekijöitä. Tarkastus kesti yhteensä reilut pari tuntia, ja sain puhtaat paperit leikkausta varten.

Koska otan elämän yleensä suht lunkisti (tämä väittämä on tosin hiukkasen ristiriidassa edellisen postauksen kanssa :D), en osannut tästäkään asiasta juurikaan hermoilla. Jännitys iski vasta puoli tuntia ennen leikkausta, kun sain tippoja silmiin ja Diapamia naamaan. Mitä mie olen tekemässä?! No, ihan paniikkihepuliin en kuitenkaan onneksi joutunut, vaan pärjäsin ihan mukavasti. Näin siitäkin huolimatta, että itse leikkaus tuntui siltä, että alienit olivat siepanneet minut ja kokeilivat silmiini jotain kummallisia valoilmiöitä...

Jokaiselle leikkausta suunnittelevalle tiedoksi: sitä ei todellakaan tarvitse pelätä. Vaikka asioihin suhtautuminen ja tuntemukset ovat toki henkilökohtaisia, en voi kuvitella operaatiosta yhtään kohtaa, joka voisi sattua. Omasta mielestäni kamalin vaihe oli noin puoli tuntia leikkauksen jälkeen, kun lekoilin rauhallisessa tilassa silmät kiinni musiikkia kuunnellen kunnes boom - yhtäkkiä silmistä alkoi vuotaa vettä solkenaan. Tätä jatkui noin tunnin ajan. Nenä meni aivan tukkoon ja hassua kyllä, tunsin itseni kamalan surulliseksi. Nyt tajuan sen johtuneen siitä, että luulin tavallaan itkeneeni, koska "oireet" olivat täsmälleen samanlaiset kuin parin tunnin draamailun aikana... Kaikesta veden tulosta huolimatta silmät olivat hyvin kuivat. Hoitaja kertoi tämän johtuvan siitä, että kun kyynelnestettä tulee valtavat määrät, sen kosteuttava ominaisuus huononee. Siksi silmiini laitettiin jatkuvalla syötöllä tippoja. Oireiden yksilöllisyydestä kertoo se, että leikkauksessa mun jälkeen käynyt mies ei saanut ollenkaan mun tapaista vesiputouskohtausta, vaan totesi silmien olevan vain valoarat. Eli läheskään kaikille ei tule tuota Niagara-efektiä. Hoitajan mukaan naiset ovat alttiimpia vesiputoukselle hormonien takia: se iskee noin 70 % naisista ja vain noin 30 % miehistä. (Huomio! En tiedä yhtään, oliko tämä "tieto" vain hoitajan mutua vaiko tutkittua faktaa.)

Pari tuntia leikkauksen jälkeen aloin olla jo normaalimmassa kuosissa. Sain ohjeeksi olla ensimmäisenä päivänä mahdollisimman paljon silmät kiinni, sillä niin silmät eivät rasittuisi. Neuvon noudattaminen onnistui huomattavan helposti, sillä kotiin päästyäni kuukahdin viiden tunnin pikku päikkäreille. Liekö Diapamin ja kipulääkkeiden yhteisvaikutus vaiko pinnan alla hiiviskellyt jännitys - molemmat saattoivat olla osallisia väsähdykseeni. Herättyäni silmät tuntuivat oikeinkin toimivilta ja hyviltä. Seuraavat viikot ja mahdollisesti myös kuukaudet tulevat sujumaan tiiviissä yhteiselossa silmätippojen kanssa, mutta en pistä sitä ainakaan vielä ollenkaan pahakseni. Tipat nimittäin tuntuvat silmissä niin hyviltä, että niiden laittaminen on velvollisuuden sijaan oikeastaan hemmottelua :D

Tässä kuva vielä toisesta lähitulevaisuuden elämänkumppanista. Ei, ne eivät ole uimalasit vaan meikäläisen rakkaat nukkumisprillit! Nerokkaat vehkeet, täytyy myöntää. Myönnettäköön, ettei näiden kanssa nukkuminen ole aivan suurinta luksusta. Silti pidän mieluummin näitä kuin olen nukkumatta pelätessäni, että poikakaveri tai minä ihan itse raapaisen silmiä syvällä unilandiassa hengaillessani.

Jos mietit laseria - tee se jos rahaa löytyy! Uskon, että jos leikkaukseen on mahdollisuus, lasiton elämä voittaa rillillisen sata-nolla! Joskus ikänäön käydessä kimppuun meikäläisen täytyy luultavasti palata silmälasikaartiin, mutta siihen on toivottavasti vielä paaaaaljon aikaa jäljellä!

Share

Pages