Lomat ja niiden lippalakit

Päiväkodit eivät voi kilpailla palkoilla (vielä). Heidän ainoa kilpailuvalttinsa pätevistä työntekijöistä on työviihtyvyys. Työviihtyvyyteen liittyy kaikki kahvimaidosta työntekijöiden keskinäisiin suhteisiin. Kohta alkaa loma-aika ja lähes kaikissa kodeissa istutaan kalenterin kanssa sohvalla reissuja selaten. Suunnitellaan lähtöä mökille ja pohditaan, että tehtäisiinkö se laituriremontti tänä vuonna vai ei. Perheet pelaa shakkia fudis- ja ratsastusleirien kanssa ja silti jää päiviä, jolloin tarvitaan isovanhemmat auttamaan lomien kanssa. 

Päiväkodit pyytävät vanhempien lomailmoitukset suurinpiirtein maaliskuussa. Eli aivan törkeän aikaisin. Vanhemmat ruksaavat hädissään jotain ja me selitämme, että näin pääsemme suunnittelemaan lomia, kesäpäivystystä ja henkilöstötarvetta tarpeeksi ajoissa. Henkilökuntaa kannustetaan hakemaan lomansa sille ajalle, kun päiväkoti on kiinni. Kaiken pitäisi olla hyvin. Mutta ähäkutti, eipäs olekaan. 

Me tietämättömät ilmoitamme lomamme omien lastemme päiväkoteihin ja uskaliaimmat ostavat lentoja. Sitten alkaakin asialla piinaaminen. Jokaisessa kokouksessa muistutetaan, ettei lomia ole mahdollista saada juhannuksen jälkeen, eikä heinäkuussa ja elokuu on täysin poissuljettu. Ihmiset alkavat olemaan levottomia. Lomien julkistamista siirretään päivällä, kahdella päivällä ja viikolla. Sitten sanotaan ettei lomia saa itseasiassa tietää, kuin vasta samalla viikolla KUN SEN LOMAN PITÄISI ALKAA. Katseet alkavat painua pöytään, kauloissa näkyy punaisia laikkuja ja työporukkamme nuorin sanoo ihanan viattomasti ostaneensa liput Aasiaan jo kuukausi sitten. 

Kesäpäivystys ylibuukataan aivan joka vuosi. Edelleen pahimmilla viikoilla jopa 40% lapsista ei tule paikalle, mutta henkilöstömitoitus on laskettu vanhemmilta saatujen vastausten mukaan. Kaikki me tiedämme, että maaliskuussa annetut vastaukset ovat aivan lippalakista heitettyjä. Tilanne menee suurinpiirtein näin: Pesosen perhe on ilmoittanut pitävänsä lapsensa päiväkodissa koko kesän. Sitten äiti Pesonen löytääkin kivat lennot Korfulle ja anoppi Pesonen ehtii mökkiremontin ja joogaretriitin välissä ottamaan lapsenlapsensa hoitoon. Laura Lastenhoitaja ei tee mitään lomasuunnitelmia, koska hänen johtajansa odottaa viimeiseen sekuntiin asti. Laura menee maanantaina töihin kesäpäivystykseen kuulemaan, että Pesoset, Hynniset ja itseasiassa koko kortteli on siellä Korfulla ja Lauraa kehotetaan lähtemään vuosilomallensa. Sitten Laura seisoo jalkakäytävällä K-marketin kulmalla ilman lomasuunnitelmia ja miettii, että mitä helvettiä just tapahtui. Tietenkään Lauran ei pitäisi suostua lähtemään päivystyksestä yllärilomalle, mutta todella moni suostuu. 

Tämä tilanne ei edelleenkään ole Pesosten ja Hynnisten vika. Kyse on koko järjestelmän älyttömyydestä. Päiväkotien loma-aikakin perustuu ihmisten kiltteyteen ja hyväntekeväisyyteen. Johtajat lukevat muutaman satunnaisen rivin ääneen KVTESistä ja jengi vaikenee. Loman tarkoitus on palautua kuormittavasta työstä ja palata energisenä takaisin. Muutaman kuukauden lomasta stressaaminen ja sitten yllätyslomalle joutuminen ilman mitään suunnitelmia ei todennäköisesti Helsingin työterveyslääkäreiden mielestä aja ihan asiaa.

Tiedän Helsingin kaupungin heränneen erityisesti nuorten työntekijöiden kohonneisiin sairauspoissaoloihin. He soittelevat uusille työntekijöille ja yrittävät parantaa perehdyttämisprosessia. Ajatuksena tosi kiva. Minäkin sain tämän puhelun. Puhuin 45min ihmisten sairauspoissaoloista ja perehdytyksen olemattomuudesta. Pääasiassa yritin kuitenkin keskustella siitä, että nuoret työntekijät ovat eri porukkaa, kuin mihin tämä ihmeen kaupalla jääkaudesta selvinnyt Tyrannosaurus rexin sukulainen, koko varhaiskasvatusjärjestelmä, on tottunut. Tämä seuraava sukupolvi on saattanut kiertää koko maapallon. He ajattelevat aikaa täysin eri tavalla. He kuulevat kokouksessa heinäkuun olevan hyvä aika olla lomalla, ostavat lennot ja miettivät tulevaa viikonloppua. He myös irtisanoutuvat sillä kellonlyömällä, kun lomat on uhattuna. 

Kaikki eivät voi tietenkään pitää kahdeksan viikon palkallista lomaa. Jonkun pitää olla kesäpäivystyksessä. Nämä asiat pitää sopia ennakoimalla ja keskustelemalla. Palaan takaisin alussa mainitsemaani työviihtyvyyteen. Siihen liittyy olennaisesti työntekijöiden tunteminen ja heille parhaan toivominen. Siihen liittyy loman tärkeyden ymmärtäminen ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Miettikää tilannetta, että Kummeli ja The Office päättäisivät vetää kännit Coronan terassilla kevätpäissään lämpölamppujen alla. Se on se tunne jonka koen johdon selittäessä meille, kuinka on ihan normaalia vain kerran työurallaan kokea pidempi kaukomatka. 

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi apua...ihan karsealta kuulostaa!
Tosiaan vanhemmille tää näyttäytyy juuri näinä superaikaisina lomalomakkeina (ei ole työpaikoilla vielä tietoa lomista maaliskuussa, mutta onneksi viime vuosina ollaan oltu työpaikoissa, jossa ollaan heinäkuussa ”kiinni”).

Tuo on kyllä tosi törkeää. Luulisi että voisi tehdä jonkin kiertävän listan siitä, kuka viettää lomaa kesäkuussa ja saa siten seuraavana vuonna heinäkuun vapaaksi. Toisaalta jos työntekijät vaihtuvat, ei se auta...

Lastentarhaaja

No eikö vain. Kaikissa päiväkodeissa ei vältellä tätä loma-asiaa, mutta yllättävän yleiseltä tuntuu. 

Vanhemmille tilanne on myös todella haastava. Mukava ottaa kesäloma puheeksi heti joululomalta päästyään :D

piiakarpovuo

Kyllä ! Oon ollut muutamassa päiväkodissa jossa oli juurikin tää lomien kierto! Jos olit lomalla edellisvuonna elokuussa, niin sun seuraavan vuoden lomakuukausi alkaa kesäkuusta. Jos olit lomalla kesäkuussa niin vastaavasti lomakuukausi alkaa heinäkuussa. Ja tää toimi. Myös työntekijöiden joustamattomuus ainakin meillä aiheutti tosi paljon ongelmia lomissa. Mikä liittyy just tähän työviihtymiseen. Lisäksi esimiehen lupaamat lomat joillekkin jo ennen kun kesälomista aletaan edes puhumaan eli epäoikeudenmukaisuu.

Meillä myös tää meni aikalailla niin, että lapsettomat eivät saaneet pitää lomaa kun vain ja ainoastaan touko-kesäkuussa. Elokuun loma oli vain lapsellisille työntekijöille ( perusteltiin koulujen alkamisella jne jne.) Vanhemmat työntekijät olivat lomissa etusijalla minkä tietysti ymmärrän. Uudet työntekijät ”pakotettiin” kaikki laitettiin päivystykseen. Ne ei kuitenkaan riittänyt, joten sitten ”pakotettiin” nämä vanhatkin työntekijät, jotka eivät olisi sinne halunneet. Eli heinäkuu lomakuukautena oli oikeutettu vain vanhemmille työntekijöille ja lisäksi myös elokuu. toukokuu ja kesäkuu olivat ne mihin kaikkien muiden lomat laitettiin. Mikä taas johti siihen että kun jengi pitää vuorotellen sen koko 5 viikkoa putkeen kesälomaa ja osa jopa päällekkäin (päiväkotiin kun ei kesäsijaisia oteta) niin vedettiin koko alkukesä vajaalla henkilökunnalla. Ja sit päivystyksessä onkin ohan liikaa aikuisia siihen nähden mitä lapsia. Tää kaikki tosiaan johtuu siitä et tää järjestelmä on aivan p*rseestä. 

AnLottanen

Meillä on iso talo ja kiertävä kesälomalista. Pääsääntöisesti väki pysyy samana, muutamia vaihdoksia tulee toimintakauteen. Toissavuonna olin lomalla heti kesäkuun alusta, viime kesänä juhannukselta. Tänä kesänä jään lomalle heinäkuun puolivälissä. Tasapuolinen systeemi, kukaan ei voi omia tiettyjä viikkoja. 

Helpottaa elämää ja päiväkotikin pyörii kesällä hyvin (vuoropäiväkoti, jossa kesäpäivystys). 

Lastentarhaaja

Ihanaa, että homma toimii! Tasapuolisuus ja ihmisten oman elämän huomiointi tuottaa tyytyväisiä työntekijöitä.

piiakarpovuo

Näin se kuuluisikin mennä. Mm. Esimiehen lupaamat lomat ennen kun kesäloma kyselyt edes laitetaan jakoon loppuisi. Jokaisella olisi se tietty kuukausi lomaa eikä vaan tietyt ja ns ”suosikit” saisi pitää lomaa näinä haluttuina kuukausina (heinä, elokuu) vaan ne kuuluis jokaiselle ja jokaisella olis se oma vuoro. Näin pystyis myös itse tekemään loma suunnitelmia kun tiedät suunnilleen milloin oma lomasi on. 

LTO (Ei varmistettu)

Meillä puolestaan lasten hoidontarvetta aletaan selvittää liian myöhään, vasta toukokuun puolella. Tästä taas seuraa se että hlökunnan lomat vahvistetaan vasta kuun puolivälin kieppeillä, mitään matkoja tai lippuja et uskalla sitä ennen ostaa mihinkään.

Lastentarhaaja

Äh no tääkin. Teilläkin lomat myönnetään siis hyvin lähellä loman alkamispäivää. Tekisi mieli tehdä tuhat facepalmia.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.