Ensiesittelyssä: Paulan valmis tyyli

Ladataan...
Laura de Lille

*Yhteistyössä Paulig

Viime syksynä vaatesuunnittelija Elina Laitinen ja minä osallistuimme historialliseen suunnittelukilpailuun. Tehtävämme oli luoda tähän päivään istuva kakkostyyli kahvi-ikoni Pauligin Paulalle. Kisa ratkesi joulukuussa, ja ehdotuksemme vei voiton.

Kolme kuukautta ja monta taitavaa välikättä myöhemmin tyyli on vihdoin valmis.

Saanen esitellä: Paulan uusi tyyli vuosimallia 2015!

Tästä lähtien Paula pukeutuu Flora-asukokonaisuuteen Sääksmäen kansallispukunsa ohella.

Uuden tyylin loppusovitukset teimme toissaviikolla. Tuolloin tapasin myös ensimmäistä kertaa nykyisen Paulan, Noora Ylikosken.

Aamun aikana stailasimme Nooran uuteen uskoon asua sekä meikki- ja kampaustyyliä päivittämällä. Pian peilistä katseli päästä varpaisiin uudistunut Paula.

Opimme päivän aikana paljon.

Muun muassa sen, miten pitkätukkaisen Paulan hiuksista ei noin vain poikatyttöbaristan kampauksia taiota (yritimme silti.)

Miten Paulalle kertyy vuodessa parisensataa reissupäivää sekä sen, millaisia salaisuuksia hän matkoilla tapaamiltaan ihmisiltä kuulee (kaikkea maan ja taivaan väliltä!)

Millaista on ollut pukeutua jämäkkäkankaiseen kansallispukuun ympärivuotisesti – mukaan lukien hetkinä, kun edustaa on täytynyt +35 asteen helteessä.

Mallailujen ohessa Noora avasi meille myös työnkuvaansa.

En itse esimerkiksi tiennyt, että Paula toimii PR-roolinsa ohessa muun muassa kahvikouluttajana ravintola-alan oppilaitoksissa. Myös silloin Paulan on oltava helposti lähestyttävä – asua myöten.

Uusi Paula valitaan kevään aikana. Omista vuosistaan Nooralla ei ole kuin hyvää sanottavaa. Seuraajalleen hänellä on vain yksi vinkki:

"Kunhan oot oma ittes!" Noora hihkaisee ja väläyttää perään Paula-hymynsä.

Uusi tyyli on täällä, mutta tässä työssä aitous on aina asusteita tärkeämpää.

Iloinen kolmikkomme: suunnittelija Elina Laitinen, nykyinen Paula Noora Ylikoski ja minä.

Tutustu tyylin tekovaiheisiin myös Pauligin sivuilla.

Share

Kommentit

paju

Ooooh!! Tästä tuli kyllä ihan mieletön. Kansanpukumainen mutta silti erittäin freesi ja uudistunut kokonaisuus :--)

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitti :)

Elina on velho!

ida365 xxx (Ei varmistettu) http://ida365.fi

Oi eikä, kuinka ihanaa nähdä uusi asu Nooran päällä! Hihii, ihana tuo kuva missä Nooralla istuu valkoinen take away -muki kädessään sohvalla. Asusta tuli upea :-)

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitti Ida! :)

Kommentoi

Ladataan...