Erään päivän työasu

Laura de Lille

 

Minulta on joskus tiedusteltu, miltä työtyylini näyttää.

Vastaus kysymykseen on helppo: se kun on – päivästä riippuen – aivan yhtä maltillinen, kreisi, värikäs tai vaimennettu kuin senhetkinen tunnetilani sanelee.

Useimmiten työtyyliini sisältyy paljon värejä ja grafiikkaa, komea kuosi tai näyttävä katseenkiinnittäjä: isot korvikset tai muhkea kaulakoru. Vaikka sitten herkullista englanninlakua muistuttava väripilkku, joka on tätä nykyä perinyt kunniapaikan koruhyllyltäni.

Väreistä saan energiaa, ja kuosit ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Niistä mieleen muistuu koti sekä Suomi – silloinkin kun viiletän kaukana poissa.

 

Ja onpa värikikkailusta hymyilyttäviä tarinoitakin syntynyt.

Kun valmistuin vuosi sitten, ranskalainen muotihistorian opettajani tuli seremonian jälkimainingeissa kiittämään minua yhdestä asiasta: 

Siitä, että olin kolmen vuoden ajan liputtanut menemään – pitkälti mustaharmaassa muotikoulussa – värikkään pohjoismaalaisen suunnittelun puolesta ja enkä ollut koskaan unohtanut kuosejani kotiin.

 

Miekkonen ei tainnut tietää, että en olisi halunnut hoitaa väriterapiaani mitenkään muuten.

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Mielettömät pöksyt! Mäkin haluun!

Vierailija (Ei varmistettu)

Taas ihana upea asu! Saanen udella, mistä enkkulakukoru on peräisin? Mukavaa kun uusia juttuja tänne on tullut niin nopeaa tahtiin!

Hannamari Rahkonen
HaLo

Sinua katsellessa ei voi tulla kuin hyvälle mielelle, olet varsinainen päivänpiristys ja aurinko! :)

paju

Ah! Katselin tuota Marimekon paitaa viikonloppuna, se on huikean suloinen. :-)

Paula Hoo (Ei varmistettu) http://subwayvenus.blogspot.com

Ihan miäletön paita!

What else is there?

Ihana paita, ja sulla on upean aito hymy :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Vierailija, kiitti! Nyt jo kakkospari menossa :)

Vierailija2, awww, kiitti! :) Kaulakoru on Marimekon kevään mallistosta. 

Hannamari, voi ei - punastun aina näistä sun ylisöpöistä kommenteista! Kiitti taas kerran. 

Paju&Paulahoo, hihii - niin mustakin! 

emmikoo, se taitaa olla tää kevät, joka piristää! :)

Kata_eric, kiitti kaunis! :)

Kommentoi