Erään ulkosuomalaisen tarina

Laura de Lille

Kun muutin asumaan ulkomaille 19-vuotiaana, tutustuin ihkauuteen asiaan - nimittäin käsitteeseen nimeltä ulkosuomalainen. Pysyvän muuttoilmoituksen tehtyäni ja kelakortin palautettuani, postiluukustani tipahti ihkaensimmäinen expatriumini, ulkomailla pysyvästi tai väliaikaisesti asuvien suomalaisten oma lehti. Tähän oltiin siis tultu. Minusta oli tullut virallisesti ulkosuomalainen, ulkkis. Tästä hetkestä lähtien olisin vierailija sekä uudessa kotimaassani että entisessä. Hyvästi, puoli-ilmaiset lääkärikäynnit. Tästä lähtien minusta huolehtisi Ranskan sosiaaliturva.

Ulkomailla asumiseni alku oli yhtä aikaisesti parasta ja ahdistavinta, mitä osasin kuvitella. Uusi kotikaupunkini oli iso, jännittävä ja mahdollisuudet tuntuivat tajunnanräjäyttäviltä.

Suurimpiin alkuvaikeuksiin kuului sosiaalisten ympyröiden täydellinen uudelleenrakennus. Pari paikallista, hyvin avuliasta kaveria lukuun ottamatta minulla ei ollut yli puoleen vuoteen ketään, jota pyytää kylään, kenen kanssa lähteä elokuviin tai sunnuntaikävelylle. Olin joka viikko keskiviikosta sunnuntaihin kymmenen tuntia päivässä töissä. Ilman oikeaa lounastaukoa, minimipalkalla, suurimman osan ajasta yksin. Ihmisten tapaaminen tuntui tuolloin täysin käsittämättömältä ajatukselta.

Ensimmäisen paikallisen ystäväni sain meille töihin tulevasta ruotsalaisesta tytöstä, jolle esittelin myymälämme. Vaihdoimme puhelinnumeroita ja aloimme käydä yhdessä kahveilla. Auttavalla ranskallamme ei tuskin kovin hienoja keskusteluja päästy käymään, mutta se oli jo tarpeeksi.

Ei nimittäin tarvitse erikseen mainita, että toinen, hyvin merkittävä este sosialisoinnissa oli kieli. Miten tutustua uusiin ihmisiin, kun suusta ei tule ulos juuri muuta kuin sekavia ajatuksia iänikuiseen preesensiin puettuna?  Oma persoonallisuus oli koetuksella, kun siitä joutui tinkimään jatkuvasti. Itsensä puolustaminen oli käytännössä mahdotonta. Vitsien kertominen ei tullut oikein kysymykseen, kun ei osannut pukea sanoiksi edes sitä, mitä oli syönyt 15 minuuttia sitten lounaaksi. Puhelimessa puhuminen oli kamalinta, kun luurin toisessa päässä oleva, turhautunut soittaja  löi luurin korvaan kesken kaiken. Tai asiakkaat, jotka nauroivat päin naamaa kassalla tai jotka pitivät muuten vain hidasälyisinä. 

Tilanne helpottui hiukan aloitettuani koulun vuotta myöhemmin. Siellä asiat rullailivat niin hyvin kuin pääasiallisesti naisista koostuvassa ympäristössä voi. Kielenkäyttöön alkoi syntyä rutiini ja itsevarmuutta, jolla sai jotenkuten selvittyä päivästä toiseen.

Lakikokeet ja esitelmät olivat pahimpia - niitä varten täytyi opetella ulkoa valmiiksi pureskeltuja fraaseja päiviä etukäteen. Uuden kieli-identiteetin tuoksinnassa tuntui raskaalta, kun opettajat toisinaan teilasivat suorilta käsin monen viikon työn tai valittivat kirjallisten töiden heppoisuudesta. Ja sitten tulivat ne pahimmat: ranskalaisten oppilaiden kanssa tehdyt ryhmätyöt. Niiden takaa löytyi useimmiten ulkkisten pienet kätöset ja hapuileva kielipää. Jos asiasta teki ilmoituksen opettajille, tilanne kääntyi useimmiten meidän harteillemme. Eipä tarvitse erikseen mainita, että harva piti puoliaan.

Mutta aika teki onneksi tehtävänsä, ja kieli otettiin kuin otettiinkin haltuun. Vaikka kaikki verbaalinen ilmaisu ei edelleenkään ole täydellistä, osaan antaa sen nyt itselleni anteeksi. Kun kuukauden päästä, neljä ja puoli vuotta myöhemmin, kävelen ranskaksi kirjoitettu gradu kourassani opettajaraadin eteen ja haen tutkintoni, en voi kuin ihmetellä, miten ennen niin vaikeilta tuntuvat asiat saivatkin onnellisen lopun. Nyt olisin jo valmis tekemään kaiken uudelleen.

Teille ulkomaille muuttoa suunnitteleville tai tuleville ulkosuomalaisile tiedoksi: asiat tulevat menemään hyvin ja sopeudutte kyllä. Ulkomailla asuminen ja riskien ottaminen saattaa olla paras päätös, jonka tulette koskaan tekemään. Älkää siis antako yhdenkään kielimuurin seisoa unelmienne tiellä. Ne kaatuvat kyllä. Rytisten.

Tähän kirjoitukseen minua inspiroi eräs rohkea lukijani. Kiitos sinulle siitä. 

Kuva: Mdn

Share

Kommentit

Wrldtrvellr
Pimeä Onni

Oon suunnitellu itekkin muuttoa Lontooseen. Oon kahtellu töitä myös muualta kuten espanjasta. Mutta Lontooseen muutto on ollu unelmana jo kaks vuotta. Aloin taas sieltä kahteleen asuntoja ja töitä. Sinne on varmasti helpompaa lähteä koska kieltä on tullu opiskeltua ala-asteelta 3-luokasta saakka niin se sujuu jo melko hyvin:D Ei oo välttämättä niin suuri kielimuuri ku vaikka ruotsiin lähtiessä:D

Sea Legs

Allekirjoitan kaiken niin sydämeni pohjasta. Itse muutin kakskytvuotiaana Brysseliin, tosin se jäi vuoden pituiseksi pyrähdykseksi, mutta "I can feel you!" Ah, miten ihanaa olikaan se, kun sai sen vakiintuneen ystäväpiirin monien testailujen jälkeen. Ja kuinka raadollista olikaan huomata, ettei kenelläkään ollut "velvollisuutta" ystäväni sen takia, että -lapsuus-koulut-harrastus-opiskelut- siihen pakottaisivat. Vaan oli aika kohdata silmä-silmästä ensiksi itsensä rehellisenä ja aitona ihmisenä, ja sitten tutustua muihin. Heitä tuli ja heitä meni. Osa jäi hetken pidemmäksi aikaa ja osa on rinnalla vieläkin. Tuon vuoden takia matkani jatkuu edelleen, kunnes löydän kotini. Reissujeni varrella olen oppinut tuntemaan ihmisiä, kohdannut tuttavia ja saanut ystäviä. Kielimuureista olen selvinnyt piirtämällä, hymyilemällä, käsiä heiluttelemalla ja juosten. Olen itkenyt itkuni eri maailman kolkissa, ja nauranut yhdessä kadun kulmissa. Olen muistanut lämmöllä jonkun laulun, tuoksun tai lausahduksen vuoksi jonkin hetken, ihmisen tai tunteen. "Every wall is a challenge".

ainoroosa (Ei varmistettu)

tää kirjoitus osui aika hyvään kohtaan nyt, kun harkitsen kovin, lähtisinkö jo ensi vuonna vaihto-opiskelijaksi. toisaalta olin juuri vuoden verran pariisissa au pairina ja mietin, jaksanko aloittaa kaiken alusta, taas kerran. ja sitten taas mietin, kuinka upea ja kasvattava kokemus ranskassa vietetty vuosi oli, niin haluaisin lähteä saman tien johonkin pois suomesta. kiitos paljon tästä kirjoituksesta! :) ja edellinen kommentoija, rita, osuu myös niin asian ytimeen sanoillaan!

Roosa
Mangomalen

Ihana kirjoitus, kiitos!

Laura P...
Tyylitietotoimisto

Kun itselleni kolahti se ulkosuomalaisten lehti postiluukusta, tuntui kuin olisin saanut sangollisen kylmää vettä niskaani. Jotenkin sitä ei ollut muka aikaisemmin tajunnut, että täällä ollaan ja kotia Suomessa ei enää ole. Nyt alkaa ahdistamaan tuo kelakorttiasia, kun opintojen loputtua sekin pitäisi palauttaa, mikäli tänne jään.

Olin yllättynyt kun tuo kieliasia tuli minullekin vastaan. Vaikka englanti on aina sujunut hyvin, aluksi tuntui että kieli oli aivan hukassa. Itse koen asian niin, että oma persoonani on hyvin paljon sidoksissa äidinkieleeni. Se miten olen toiminut ja käyttäytynyt sosiaalisissa tilanteissa Suomessa, ei aina onnistu täällä. Aluksi se ahdisti aivan järjettömän paljon. Onneksi asioilla on kuitenkin tapana järjestyä ja ajan kanssa alkaa helpottamaan. :)

LindaVierailija (Ei varmistettu)

Ja se Ulkosuomalainen on sellainen lehtipläjäys, että ei välttämättä kovasti samaistu kyseiseen porukkaan. Onneksi kansallisidentiteetin lisäksi itsensä voi määritellä monella tapaa, nuorena naisena, opiskelijana, polkupyöräilijänä, vaikka rapuna tai kauriina...

lilja26 (Ei varmistettu)

valmistuitko noin nopeaa maisteriksi? onnea siitä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Joo, I feel you! Aikaa siina menee, etta uudet systeemit, kieli, ihmiset yms alkavat tuntua tutuilta. Mutta mulle on tullut tutuksi tassa ulkomailla asuttujen vuosien varrella myos se tunne, etten jotenkin oikein enaa "sovi" Suomen muottiin. Vanhassa kotimaassa kaydessani keskustelut yhteiskunnan tilasta tuntuvat jotenkin ihan absurdeilta. Media on muuttunut. Ihmisten arvot on muuttuneet. Tuntuu hassulta kokea olevansa suomalainen kun samalla tuntee olevansa ihan ei-suomalainen. :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Ja ei se pelkkä ulkosuomalaisena olo vaan se, että yht´äkkiä oletkin maahanmuuttaja eli MaMu, uudisasukas ja muukalainen. Siihen vasta onkin totuttelemista. Onneksi ihmiset täällä Yhdysvalloissa suhtautuvat meihin suomalaisiin pääsääntöisesti hyvin positiivisesti. Ainakin jos ei rasistiksi osoittautunutta englanninopettajaani lasketa mukaan.

Laura Pollari
Laura de Lille

Wrldtrvellr, no ehdottomasti lähdet! Näitä juttuja kadutaan sitten kun on omistusasunto, vakituinen työ ja lapset. Minkälaisia hommia olet muuten etsinyt?

Rita, kiitos aivan ihanasta kommentista! :) Ulkomailla asuessa tosiaan tekee aivan maagisia kohtaamisia. Tapaa ihmisiä joka puolelta maailmaa ja pääsee kuulemaan heidän tarinansa. Se on kyllä ollut hienointa viime vuosina. Mahtavaa matkaa!

ainoroosa, mahtava kuulla! :) Miten viihdyit Ranskassa, ja mitä maita olet ajatellut vaihdon puolesta? 

roosa, kiitos itsellesi ihana! 

Laura P, ai sun ei pitänyt palauttaa kelakorttia! Johtuikohan se siitä, että lähdit Suomesta suoraan ulkomaille opiskelemaan? 

LindaVierailija, hahaa! Well said :)

lilja26, ei sentään :) Oli päässyt lipsahdus tekstin sekaan. Ihan kandista on kyse. Kiitos joka tapauksessa!

Vierailija, saanko kysyä missä asut?

Itse allekirjoitan tuon suomalaisjutun osittain. Itselläni on mennyt vähän niin, että olen jotenkin valikoinut ns. parhaat päältä molemmista maista. Esimerkiksi Ranskassa on loistava ruokakulttuuri ja paikallisten ruokatottumukset ovat molemmat tapaa järkevämpiä kuin meidän suomalaisten, mutta silti en suostuisi korvaamaan terveellistä aamupuuroani höttöcroisantilla.

Ensimmäisillä ulkomaille muuton jälkeisillä matkoilla Suomeen sitä mollasi oikeastaan kaikkea ja piti vääränä sitä sun toista, mutta ajan kanssa kritiikki on kyllä tasoittunut. Nyt sitä osaa kyllä antaa jo molempiin suuntiin. Tasapuolisesti :)

A. Sinivaara, niinpä! Itse huomasin saman, kun olin Jenkeissä muutaman kuukauden pari vuotta sitten. Ihmiset eivät tienneet Suomesta mitään (kuten eivät kyllä ranskalaisetkaan, toim. huom.) mutta tuomitsevia asenteita ei ollut. Ranskassa on jotenkin tottunut siihen, että ihmisille saa koko ajan todistella, ettei ole joku kurja barbaari :)

Mitä englanninopettajasi on sanonut?

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Tarkennetaan nyt, että englanninopettajani ei ollut syntyjään jenkki ja se teki hänen rasistisesta asenteestaan entistä oudompaa. Sain suomalaisuudestani pientä nälvintää tämän tästä. Epäkohteliaskin kuulemma olin. Saman piikittelyn kohteeksi joutui myös muuan venäläistyttö. Lopullinen niitti itselleni oli, kun minun piti kertoa kotimaastani. Kerroin Helsingistä, sen pienistä putiikeista ja terasseista, Suomen kauniista luonnosta ja puhtaasta ilmasta, Lapin tuntureista ja revontulista. Opettajani totesi, että kertomani perusteella ei varmasti kukaan luokkatovereistani tule vierailemaan Suomessa. En enää mennyt niille englannintunneille.

Laura P...
Tyylitietotoimisto

Minun piti kyllä tehdä sinne kelalle selvitys siitä, että minulla säilyy "suhteet" Suomeen opinotojeni ajan ja siten olen oikeutettu opintotukiin ja saan pitää kelakorttini. Tässä selvityksessä piti kertoa mm. että perhe on Suomessa ja että käyn säännöllisesti heitä moikkaamassa... Tosin oikeuteni Suomen sosiaaliturvaan (onko tää oikea termi?) päättyy tämän vuoden lopussa kun opinnotkin päättyvät, joten silloin se sitten pitää kai palauttaa. Jos nyt en sitten palaa Suomeen... tai saa vakuutettua kelalle, että ne "suhteet" on edelleen kunnossa :)

-SL (Ei varmistettu)

Minäkin mietin muuttamista, joka osittain tai kokonaan.. En vaan tiedä kannattaako riskin ottaminen juuri nyt? kun on ollut tulvia, talousvaikeuksia yms. Italiassa mutta ainahan voi vaan vuokrata eikä välttämättä ostaa asuntoa :)www.bellissimamarinella.blogspot.com

Vierailija (Ei varmistettu)

Laura, saa kysya; asun nyt Yhdysvalloissa, ja sita ennen asuin aika monta vuotta Lontoossa. Yhteensa oon asunut ulkomailla reilu kymmenen vuotta. Kayn Suomessa pari kertaa vuodessa, ja naiivisti ajattelen, etta Suomi pysyy samana vuodesta toiseen, vaikka itse huitelen maailmalla. Tuntuu valilla silta, etta jokainen visiitti Suomessa on jonkinlainen pieni kulttuurishokki. Viimeksi vedin hirveet herneet nenaan Perussuomalaisten suosion takia. :)

Ja joo, mullekin on kaynyt niin, etta kun teinina ajattelin etta "kaikki suomalainen on ihan kamalaa", niin nyt arvostan ihan eri tavalla vaikkapa ruisleipaa, Marimekkoa ja puhdasta luontoa. Mutta kyllahan maailma opettaa kaikin puolin; olin nuorempana myos kamalan "amerikanvastainen", mutta taalla asuessa olen oppinut, etta on kovin helppo kritisoida maata, jonka asioista ja ihmisista tietaa niin vahan.

Kiitos muuten Laura tasta sun blogista. Sun postaukset on aina kiinnostavia, ja taalla on muutenkin kiva tunnelma. :)

Laura Pollari
Laura de Lille

A.Sinivaara, ja syystäkin! 

Mä olen kokenut, että Ranskassa kaikki ulkomaalaiset pistetään jotenkin samaan kastiin, ja noilta hölmöiltä kommenteiltakaan ei voi välttyä. Mun ykkösvuoden muotihistorian opettaja kirjoitti kerran mun kirjalliseen palautteeseen että olen "ihan hyvä ulkomaalaiseksi oppilaaksi." Siis anteeks mitä? :) Voi tietämättömyyttä!

Laura P, ai hitsi! Mut kyllähän sä saisit sieltä vastaavan? Ranskassa on ainakin tosi hyvä ja lähes ilmainen terveydenhuolto, joten se ei ole ollut ongelma. Mutta on totta, että Kelakortista luopuminen on jotenkin ikävä ajatus. Kuulostaa ehkä hölmöltä, mutta melkein kuin passinsa palauttaisi!

SL, niin. Onko koskaan sitten oikeasti hyvä hetki? Ja vaikka jos joutuisikin ottamaan maitojunan takaisin, niin tietää ainakin yrittäneensä? :)

Vierailija, 10 vuotta on kyllä jo aika kunnioitettava aika!

Allekirjoitan sanomasi täysin. Alunperin täältä lähti melkein kapinoidakseen, mutta ajan kanssa ne tunteet ovat tasoittuneet. Kritisointi ulkopuolisena on myös helppoa. Mä näen itse asian niin, että jokaisessa asuinpaikassa on omat plussansa ja miinuksensa, enkä puhu nyt edes välttämättä kulttuurieroista. Jos jotain saa, on opeteltava myös luopumaan, ja kaikki on oikeasti valinnoista kiinni: jos haluaa liberaalin miljoonakaupungin, on turha odottaa lyhyitä työmatkoja ja matalia vuokria. Jos haluaa asua maassa, jossa poskisuukot ovat kättelyä yleisempi tervehtimistapa, on parempi sopeutua kuin ryhtyä vastarannankiiskiksi. You can't have your cake and eat it too, kuten jenkit sanoisivat :)

Niin ja kiva kuulla, että olet pitänyt blogistani! Sen kuuleminen lämmittää mieltäni aina paljon.

Sun blogis on ihan huippu ja sulla on kivan positiivinen asenne! Oon ittekin miettiny ulkomaille muuttamista ja täältä oon saanu hyviä neuvoja ja lisää "kyllä se siitä sitten"- asennetta. Ihailein muutenkin ranskaa ja ranskalaisia niin tää blogi on ihan kun tehty mulle, kiitos!

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitos! Ihan mahtava kuulla :)

Kyllä kaikista on siihen (ei välttämättä ulkomaille muuttamiseen vaan ylipäätään unelmien toteuttamiseen) Joskus vaan tarttee pienen potkun ja vähän tsemppiä!

Vierailija (Ei varmistettu)

Olis toooooosi kiva kuulla sun opiskeluista enemmän (vaikka ne onki jo kohta ohi!)!Missä yliopistossa opiskelet? Mitä kautta hait sinne?

Laura Pollari
Laura de Lille

Hei,

Olen kirjoittanut tänne paljon opiskeluaiheisia juttuja. Oikeasta sivupalkista löytyy lisätietoa ainakin Ulkomailla opiskelu -otsikon alta :)

 

Kommentoi