Gonna miss you, guys

Laura de Lille

Tehdään tämä selväksi: vihaan lähtemistä ja hyvästelyä yli kaiken. Olin lähtijänä sitten minä itse tai joku muu, joka pitää hyvästellä. Nyt kun olen lähdössä pois Pariisista kahden päivän päästä neljäksi kuukaudeksi, haluaisin vain pakata kaikki kaupungissa eniten rakastamani asiat jonnekin matkalaukkuni uumeniin. Sanat eivät ehkä riitä kuvailemaan kaikkea, mitä laukkuni sivutaskuun haluaisin kätkeä, joten tyydyn esittelemään teille vain ikävöintilistani top kolmosen. 

Ympärivuorokautisesti täysin kuollut, rikkaiden vanhojen ihmisten asuinalue. Sitä on minun yltiökonservatiivinen, mutta ikirakas 7èmeni. Sen kaduilla sijaitsee lempileipomoni, josta saa maailman parasta patonkia ja jonka myyjäpojat flirttailevat armottomasti. Myös se korttelin ravintola, jonne entinen poikaystäväni tapasi viedä minua syömään silloin, kun minulla oli paha mieli  ja se sekatavarakauppa, joka myy 50-luvun filmitähtien kuvilla koristeltuja espressokuppeja ja jonka nuivat naismyyjät eivät koskaan tervehdi asiakkaitaan. 

Ikävä tulee sitä lokkien kiljuntaa, joka mystisesti kuuluu kivenheiton päässä joesta sijaitsevaan asuntooni iltaisin ja niitä öisiä lentokoneita, jotka lentävät sänkyni yläpuolella olevan kattoikkunan yli. Nostalgia-asteeni on noussut jopa sille ulottuvuudelle, että kun jonkun korttelissa asuvan vanhuksen kapinanhaluinen lapsenlapsi järjesti viime yönä bileet ja koko asuntoni raikasi hirveimpiä ranskahittejä viime vuosilta, voin vannoa, etten tuntenut oloani tukalaksi. En vaikka kello oli kaksi aamulla enkä saanut nukuttua.

Voi, teitäkin tulee ikävä. Elämä ei ole totta puhuen ollut enää entisestä siitä lähtien, kun löysin nämä viidennen kaupunginosan itsenäiset elokuvateatterit. Näissä teattereissa pyörivät vanhat klassikkofilmit, ja liput ovat puoli-ilmaisia. Kun näiden sisään eksyy, lähes kaikki muu unohtuu - pelkästään leffateatterin punaisille samettipenkeille istuminen vie takaisin jonnekin viidenkymmenen vuoden taakse. Sinuttelevat lippumyyjät ja pienien teattereiden ulkopuolelle järjestyneet, sisään jonottavat ihmiset ovat jo näky sinänsä. Näissä käyvät niin ikään sopivasti boheemin näköiset nuoret opiskelijat kuin iäkkäämmätkin hardcore-leffafriikit, jotka hermostuvat sille poloiselle, joka erehtyy kuiskuttelemaan vierustoverilleen edes alkutekstien aikana. Voin luvata, että olisin vannonut ikuista rakkautta sille pojalle, joka olisi tajunnut viedä minut treffeille tänne.

Eniten ikävä tulee niitä ihmisiä, jotka minulla on ollut ilo ja kunnia tavata täällä neljän vuoden aikana ja jotka ovat pysyneet mukana menossa niin hyvässä kuin huonossakin. Niitä ystäviä, jotka opettelevat mitä turhimpia suomenkielisiä lauseita vuoksesi, kuuntelevat murheesi vaikka väsyneellä löllöranskalla ja arvostavat sitä, että olet valvonut yhden yön tehdäksesi heille näköissyntymäpäiväkakun. Ikävä tulee niitä iltoja, joina tuhotaan monta viinipulloa ja aletaan hetken mielijohteesta tehdä pipareita keskellä yötä. Yhden niistä samaisista tyhjistä viinipulloista toimittaessa kaulimen virkaa tietenkin, ja vaikka ilman että kukaan muu minua lukuun ottamatta välttämättä edes tietää, mitä piparit oikeasti ovat. 

Juuri teitä tulen eniten ikävöimään. Nähdään taas joulukuussa, rakas kotikaupunki!

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Tässä oikein alkaa itsekin tuntea nostalgiaa vain lukiessa :D Voi kun olisin löytänyt nuo elokuvateatterit kuukausi sitten Pariisissa ollessani. Olisin niin rakastunut! No kiitos esittelemisestä, ensi kerralla istun varmasti siellä.

Ja tervetuloa Suomeen tietenkin!

llama (Ei varmistettu)

voi voi, kiitos näistä pariisi-kuvailuista. lukiessa ja kuvia katsellessa voi jo melkein kuvitella olevansa pariisissa. kiitos kaunis!

Laura Pollari
Laura de Lille

Ihana kuulla, että tästä oli iloa muillekin! :) Puspus!

dorine (Ei varmistettu)

tu vas nous manquer aussi Laura !! bisous bisous et amuse toi bien en Finlande :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Vous me manquez déjà! Gros bisous ma belle :)

Kommentoi