Graffitikynnet

Ladataan...
Laura de Lille

Prioriteetit kuntoon: sen sijaan, että olisin parhaillaan harjoittelemassa lopputyöesitelmääni, lakkailen kotona kynsiäni. 

Mutta tähän on hyvä syy.

Kerran puolessa vuodessa koittaa se päivä, että kaikki meikkituotteet ovat maagisella tavalla loppu (yhtäaikaisesti, mites muutenkaan?) ja kauppareissua kosmetiikkaosastolle ei voi enää lykätä tuonnemmaksi. Ja mielellänhän sitä siirtelisi: Nivean perusrasvalla ja markettishampoilla päivästä toiseen huristeleva meikkis on kaunistumisasioissa aivan täydellinen laiskiainen. Uutuudet ovat lähestulkoon pelottava asia. Vanhoja, jo hyväksitodettuja tuotteita voisin helposti ostaa niin kauan kuin niiden valmistus vain jatkuu. 

Ainoana poikkeuksena kynsilakat. Niistä en vaan millään saa tarpeekseni. Tämähän tarkoittaa tietysti sitä, että niihin liittyvät myös kaikki kosmetiikkaimpulsioni. Kaiken pakollisen kosmetiikkapahan lisäksi ostin taas yhden.

Saanko esitellä uuden ystäväni graffitikynsilakan!

Alle vuorokaudessa nerokkaaksi havaitsemani tuotteen, joilla kaltaiseni kömpelötkin saavat nättiä jälkeä aikaan. Se toimii siis seuraavalla, yltiömäisen helpolla tavalla: ensin laitetaan kivaa kynsilakkaa pohjaksi, mielellään kaksi kerrosta. Annetaan kuivua hetki. Lopuksi päälle maalataan ohut kerros graffitikynsilakkaa. Itse hain sofistikoituneempaa lopputulosta, joten päädyin metallinhohtoiseen pohjaan. Ei sillä, ettei muun värisilläkin saisi aika kivoja kynsiä!

Markkinoinnin uhri mikä markkinoinnin uhri - olen jo nyt koukussa. Onnittelen itseäni kuitenkin siitä, etten ainakaan ostanut merkin omia, saman sarjan pohjalakkoja. Hyvä minä!

To be continued.

Share

Kommentit

Stazzy
Stazzy

:)

Mä olen roudannut noita vastaavia (eri merkkiä) Saksasta. Toin viimeksi yhdelle koulukaverille, ja sitten sain seuraavaa Saksanreissua varten tilauksia yhdeltä jos sun toiseltakin :D

Ne olivat vertaismarkkinoinnin uhreja.

Laura Pollari
Laura de Lille

Hahaa! Tarttuvaa tällainen :D

Saakohan näitä mistään Ranskasta? 

Tiinatuulia (Ei varmistettu)

Voih miksi muut aina onnistuu :D Mä jotenkin kummallisesti onnistun samaan noita graffitilakkoja käyttämällä aina ihan karmean lopputuloksen :D

Kyllä se on mahdollista. Miten? En tiedä :D

Laura Pollari
Laura de Lille

Hahaa! Mä huomasin, että siistit saa kun levittää vain ohuen ja vähän suurpiirteisen kerroksen tuota lakkaa. Jouduin kyllä harjoittelemaan tovin :)

Kommentoi

Ladataan...