Iloista maanantaita, tiistaina

Laura de Lille

Happy Monday!

Siinä huudahdus, jota en ole kuullut pitkään aikaan.

Siltä olen välttynyt, sillä en aina muista, mitä viikonpäivää eletään. Siksi, että lähipiiristäni löytyy sataprosenttisesti vähemmän nasaaliäänisiä jenkkejä kuin aiemmin.

Olenhan ollut Suomessa tasan 369 päivää.

Viime vapun vietin helsinkiläistaksin takapenkillä itkua tihrustaen. Juuri muita muistikuvia minulla ei tuolta päivältä ole.

Katselin tuulessa liehuvia Suomen lippuja ja laskin tuntevani kaupungista noin viisi ihmistä. Kelle soittaisin? Kuka lähtisi kahville? Minne Helsingissä mennään kahville? 

Sittemmin ovat kahvilat tulleet tutuiksi. Puhelinnumeroitakin piisaa.

Mutta saakeli, että kestikö.

Jos minun pitäisi tiivistäen kertoa, mitä olen 1.5.2014–1.5.2015 välisenä aikana elämälläni tehnyt, olisi listani tällainen: olen selvinnyt paluumuuttoshokista. Muuttanut uuteen kotiin. Löytänyt uusia ystäviä. Rakastunut, särkenyt sydämeni ja koonnut sen uudestaan. Kirjoittanut ja:

odottanut,

odottanut

ja odottanut.

Odottanut olen ihmisiä ja ideoita. Vuodenaikoja ja vastauksia. Puhelinsoittoja, emaileja ja tekstiviestejä.

Odottanut niin, että mentaalisesta F5-napistani ovat jo kirjaimet kuluneet. Kun olen tuskastunut odottamiseen, on edeltäni löytynyt aina joku fiksumpi, joka on muistuttanut:

Laura, kaikki menee juuri niin kuin pitää.

Prosessi on ollut pitkä, mutta vuotta ja neljää päivää myöhemmin voin vain nyökytellä.

Tätä vappua en viettänyt auton takapenkillä kyynelehtien. Juhlin sitä ihmisten kanssa, joista eniten välitän, tekemässä asioita, joita en ole tehnyt vuosikausiin. Tanssien, nauraen ja munkkeja kaksin käsin ahmien.

Tyhjentävä yhteenvetoni: odotus kannatti.

Olen tullut kotiin.

Iloista maanantaita, ystävät.

Tiistaina.

Kuva Saaralta.

Share

Kommentit

Julia Thurén
Toimitus

Ihana Laura! <3

Laura Pollari
Laura de Lille

Otapa sydän tästä <3

Ystävää mä metsästän (Ei varmistettu)

"Kun ei oo ketään kelle soittaa" on ikävän tuttu fiilis täällä parhaillaan. Ja hemmetin turhauttava. Pari vuotta tässä kaupungissa (joskaan en Helsingissä vaan huomattavasti pienemmässä sellaisessa) asuneena en vieläkään tunne täältä juuri ketään. Enkä tiedä mistä lähteä edes etsimään. Olisiko jakaa hyväksihavaittuja vinkkejä, sekä niitä itsestäänselviä että thinking outside the box -versioita? :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Mun vinkit: juttele tuntemattomille, oo kaikille ystävällinen. Harrasta paljon ja sohvasurffaa!

On toiminut mulla aina ja kaikkialla :-)

 

Minä taas (Ei varmistettu)

Ei kai tässä enää muuta vaihtoehtoa ole kuin etsiä joku harrastus :D Apua. Kai tästä maailmasta jokin sellainen täytyy löytyä josta minäkin tykkään?

Kiitos vastauksesta myös alemmalle kommentoijalle!

alempana itkenyt paluumuuttaja (Ei varmistettu)

Kannattaa! Mulla on useita ihan huippuja kaveruuksia ja ystävyyksiä tullut niinkin geneerisestä harrastukesta kuin salilla käymisestä :D Tutkaile eri vaihtoehtoja, kokeile kaikkea kivaa! Harrastuksissa tapaa samanhenkisiä tyyppejä, vaikka välillä voi olla haastavaakin päästä ihmisten kuoren alle, mutta kun ottaa tarpeeksi rennosti, samanhenkiset ihmiset vetävät jotenkin puoleensa olen huomannut! Tsemppiä :)

tappura (Ei varmistettu)

Aloita harrastus! Geokätköily kurssin ja miittien kautta tai ilmoittaudu vapaaehtoiseksi partioon, piiritoimisto auttaa varmasti. Lavatanssikursseillakin on kuulemma loistavan seurallista porukkaa...

Itsellä tuo on vielä edessä, poismuutto edess syksyllä ja kyllä, enemmän "pelkään" paluuta kuin lähtöä.

Laura Pollari
Laura de Lille

Jihaa, mäkin haluan partioon!

saarah
visual diary

Kyllä sulle kannattikin munkkeja paistaa :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Ja hyvin paistitkin!

Revanssi Lissabonissa vappuna 2016?

Reetta V. (Ei varmistettu) http://reettavee.com

Voi ei, miten ihana teksti! Ja kuvakin!

Laura Pollari
Laura de Lille

Ja kommentti! :)

Toinen paluumuuttaja (Ei varmistettu)

Voi ihana Laura, et arvaakaan kuinka tärkeää ja tarpeellista minun oli tämä tänään lukea. Paluumuuttajana tuttuun kaupunkiin tuntuu jotenkin niin mömmöltä. Koko kevät on tuntunut ihan tylsältä, vaikka kaikki on sinänsä ihan hyvin. En haluaisi olla täällä yhtään. En enää edes jaksa kiusata kamujani, joita onneksi siis on &lt;3, että voi kun siellä Ranskassa sitä ja sitä ja päläpälä.

Mutta nyt mäkin siis odotan, odotan ja odotan. Odotan kesää ja pikkulomapyrähdyksiä eri paikkoihin, odotan että täällä alkaa tuntua kodilta, odotan että hiukset kasvavat, odotan että se ei enää tunnu pahalta että suomalaiset AINA läimäyttävät oven seuraavan naamalle (ei ikinä Ranskassa tapahtuisi-eyeroll tähän) Odotan että löydän oman paikkani, on se sitten täällä Suomessa tai maailmalla. Ja aion tehdä odottamisesta kivaa, tai yritän ainakin ihan täysiä! Koska mömmöily saa nyt riittää.

Laura Pollari
Laura de Lille

Ees taas milloin missäkin rampanneen neuvo: anna aikaa ja kyllä se siitä :)

Ranskaan ja muualle pääsee milloin vain takaisin (bah oui!) joten nauti vaan nykyisestä. Tsemppiä, mömmövaihe kestää vain hetken!

Annemaris

Tässä ihan herkistyy, ku mä niin tiedän mistä sä puhut. Jee meidän molempien jaksamiselle, odottamiselle ja selviytymiselle!

Laura Pollari
Laura de Lille

Samoin sulle!

AnskuK (Ei varmistettu) http://peaceandstyle.fi

:)

Kommentoi