Jauhot suuhun

Ladataan...
Laura de Lille

"6.50, kiitos", totesi marketin mieskassa.

Nyökytin ja vedin esiin suomalaisen debit-korttini.

"Se ois kympin raja  ja meillähän käyvät sitten vain saksalaiset pankkikortit", hän jatkoi.

"Selvä", sanoin hilujani hätäisesti kasaan keräillen – miehen seuratessa eurosähläystäni huvittuneena sivusta.

"Taidat olla amerikkalainen?"

Hymyilin.

Eipä ollut ensimmäinen kerta, kun jouduin hassunhauskaan arvausleikkiin.

Ranskassa asuessa olin pitkään puolalainen, sitten venäläinen ja lopulta kukaan ei enää osannut – tai jaksanut – arvata.

Niiden amerikkalaisten korvaan, jotka eivät olleet Suomesta koskaan kuulleetkaan, olin kotoisin Englannista. Tai sitten "jostain Romaniasta" kuten Harvardista valmistunut journalistinaapurini tiesi kotibileissä kertoa.

Saksassa olen jenkki. Ignorantti yhdysvaltalainen, joka ei ole jaksanut opetella saksaa edes yhden kielikurssillisen verran. Irvistämään saan sekä turkkilaiset maahanmuuttajapapat että perisaksalaisen supermarketin kassan.

No mutta saakeli. Miten tässä nyt näin kävi?

Niin metkaa kuin ulkosuomalaisuus voikin olla, on ulkkiselämässä kyse ennen kaikkea yhdestä asiasta: jatkuvasta sopeutumisesta – maahan, kulttuuriin ja sen triljoonaan kirjoittamattomaan sääntöön. Ja tietenkin siihen kieleen.

Helppoa se ei aina ole. Kulttuurikeplottelu ja puolitahaton leimatuksi tuleminen muokkaavat minuutta.

Muistan edelleen, miten epämukavalta tämä kaikki kielitaidottomasta, idän pakolaisena pidetystä teini-Laurasta tuntui. Mummojen säälivät katseet voivat olla kovaa kamaa – varsinkin silloin, kun verbaaliset puolustuskeinot ovat vähissä.

Sisäinen minäni kyllä kirkui täyttä päätä: 

Hei tyypit! Olen hyvinvointiyhteiskunta-Suomesta! Ja ihan älykäs ihminen! Oikeesti.

Kun puolalaisaksenttinsa kadottanut Laura esitteli ranskankielistä kandiaan tutor-tuokiossa neljä vuotta myöhemmin, oli markkinoinninopettaja hämmentynyt: miten niin tämä tyylipuhdasta pariisinranskaa sönköttävä misukka ei ymmärrä yksinkertaista ranskan kielen sanaa? Pitääkö se pilkkanaan? 

En sitten ollenkaan. Olen vain tällainen vähän hassu mademoiselle, joka joskus esittää hupsuja kielikysymyksiä – ulkomaalainen kun olen.

Kahta maata ja kulttuurishokkia myöhemmin pohdin, onko minusta tähän kolmatta kertaa.

Kielen tyhjästä nyhjäisy on oma juttunsa, mutta vähintään yhtä paljon vaatii kulttuuriin ja sen erikoisuuksiin mukautuminen. Sen opin viimeistään Jenkeissä, jossa en – sujuvasta kielitaidosta huolimatta – vielä kahdenkaan vuoden jälkeen tiennyt, mitä ihmiset puheillaan oikeasti tarkoittivat. Ja se oli paljon kinkkisempää kuin yksikään ranskalaismummon tai turhautuneen markkinoinninopettajan kanssa käyty kulttuurishokkidialogi.

Tätä mietin myös berliiniläisessä supermarketissa ruokaostoksia pakkaillessani.

Voi hyvin olla, että rahkeeni eivät juuri nyt siihen riitä, mutta huumoria osaan aiheesta sentään jo repiä.

Kassalle vilautin isoimman ienhymyn mitä hampaistani lähtee:

"Olen Suomesta ja meilläkin on eurot."

"Ja opettelen kyllä kielenne sitten, kun aika on oikea  juuri nyt vähän laiskottaa."

Kassapoika hiljeni, minä poistuin kiittäen. Jalkakäytävällä tunsin itseni voittajaksi.

Jauhot suuhun, kassamies! huusi sisäinen ääneni.

Katsopa vaan, ja joku päivä et enää mua jenkiksi kutsu, kun kaupassasi asioin.

Kanadalainen käy kyllä.

Share

Kommentit

iidami
Bambino

"-- miten niin tämä tyylipuhdasta pariisinranskaa sönköttävä misukka ei ymmärrä yksinkertaista ranskan kielen sanaa? Pitääkö se pilkkanaan? 

En sitten ollenkaan. Olen vain tällainen vähän hassu mademoiselle, joka joskus esittää hupsuja kielikysymyksiä – ulkomaalainen kun olen."

 

Mä niiin samaistun tähän! Asun Englannissa, ääntämykseltäni menen natiivista, mutta kaikkea en vain aina tajua. Oli se sitten yksittäinen sana, tai idiomi, tai kulttuurisidonnainen juttu. Silloin todella tekee mieli kiljua, että hei ihmiset, en ole tyhmä tai vajaaälyinen, tämä kieli vain ei ole äidinkieleni!! Minulla ei ole natiivipuhujan sisäsyntyistä käsitystä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin! 

Kerran sitten baarissa jonkun kännisen nobodyn v*ttuiluun kyllästyttyäni vaihdoin niihin kolmeen muuhun sujuvasti puhumaani kieleen. Jauhot suuhun, känniääliö (joka ei koskaan vaivautunut opiskelemaan edes äidinkieltään kunnolla)!

Laura Pollari
Laura de Lille

Ha, siis just näin!

Mä tarjoan tätä nykyä suorilta suomeen vaihtamista. Keskustelu jatkuu yleensä paikalliskielellä, mutinoitta.

Jauhot suuhun!

 

Kristen (Ei varmistettu) http://mustatballerinat.blogspot.fi

Oma kokemukseni Berliinistä on, että paikalliset vaihtavat liiankin nopeasti englantiin, kun huomaavat etten ole oikeasti saksankielinen. Minä taas mielelläni yrittäisin pärjätä Saksassa saksalla, kun kyseistä kieltä olen puoli elämääni opiskellut.

Laura Pollari
Laura de Lille

Mielenkiintoinen näkökulma, ja olet varmaan oikeassa!

Väittäisin, että hiuksenhieno ärsytysraja ylitetään vasta silloin, kun ei edes yritetä, vaan lähestytään suoraan englanniksi. Tämä saattaa tuntua vastaanottajasta röyhkeältä, ja mielestäni ihan syystäkin.

Kolmas kerta on haastavin, kuluttavin ja väsyttävin. Mulla samat kielialueet takana kuin sulla ja nyt kolmas maa, jossa ihmiset ovat töykeitä, kun en ymmärrä, tosin ehkä muutenkin, mutta elekielellä ei pitkälle pötkitä,  englannilla vielä vähemmän. Kieli on todella haastavaa ja kirjaimetkin ihan omaa luokkaansa. Jenkeissä olin niin onnellinen, kun ei tarvinnut opiskella uutta kieltä. Nyt joudun kielen eteen tekemään taas paljon töitä. Neljättä maata en taida putkeen jaksaa.  Joten pidä breikki jos tuntuu siltä :)

Kapa (Ei varmistettu)

Kristen, vähän niinku Laura sano, mä aina tollasissa tilanteissa vaan jatkan paikallisella kielellä ja väitän pokkana, että englantia en nyt vaan valitettavasti puhu sanaakaan, mut suomi kyl käy, ja yleensä sen jälkeen paikallinen kieli käy ihan hyvin.

Mut vau Laura! jos aito-ranskis ei susta kuullut, ettet ole syntyperäinen ranskis. Siihen onneen en koskaan päässyt siellä asuessani, aina joku ömähdys paljasti mut ulkomaalaiseksi.

Ja vaikken sua tunne, niin paatuneena romantikkona tekee just nyt mieli kiljua, että palaa jo Suomeen rakkauden luo!! Ehdit kyllä kulttuurishokkeilla Saksassa joku muukin ajankohta ;)

Laura Pollari
Laura de Lille

Kyllä romantikko toisen tunnistaa :-)

Ja joo, kyllä seuraavat muuvit alkaa tässä jo selkiytyä.

Sillä välin pidetään rakkauskirje-hotlinea tulikuumana!

ghetsupp (Ei varmistettu)

tuot peppuu tuli kyl kateltuu lukios salaa :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Hehee - tuo peppu kävi lukionsa Lyypekissä!

Stillleben

Kielitaidon kehitysevoluutio on kyllä aika mainio asia!

Minua luultiin alussa aina sveitsiläiseksi ääntämykseni takia (mikä ei kyllä yhtään haitannut!), luultavasti siksi että suomalainen aksentti ja sveitsiläiset painotukset osuvat usein samoille kohdille.
Sittemmin, kun kielitaito kohentui, alettiin minulta kysellä mistä päin Saksaa olen kotoisin. Kukaan ei kyllä kuuna kullan valakeana erehtynyt luulemaan minua Pohjois-Saksalaiseksi, Berliiniläisestä puhumattakaan, on se vaan niin ruma omanlainen murre. Pohjois- ja eteläsaksalaisilla ei oikein kielen kanssa synkkaa.
Nykyään ymmärrän näitä Etelä-murteita, mutta käytän niitä harvemmin itse. Muutamia sanoja ja sanontoja toki, mutta se vain ei jotenkin tunnu omalta yrittää oppia puhumaan kuin kaupungissa syntyneet - ymmärrätkö mitä ajan takaa?

Mutta ymmärsinkö oikein: Oletko ihan vakavissasi harkinnut saksan opiskelua? ;-)

Vierailija (Ei varmistettu)

Se tunne, kun on hyvän aikaa keskustellut ranskaksi kassahenkilön kanssa ja sitten jää jokin asia ymmärtämättä ja toinen katsoo hölmistyneenä: "Ai, et olekaan ranskalainen" ja heti perään "ja siis ET OSAA RANSKAA"!!! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Ääk Laura blogisi on ihanin ! <3

johkujii

Meikä vääntää täällä Lontoossa sellasta jenkkiaksenttia että oksat pois. 90% ajasta ihmiset kyselee, että olenko jenkeistä vai Kanadasta ja aina hämmästyvät ja kyselevät aksentin alkuperää, kun totean olevani ihan Suomesta vaan. Miten sitä vastaa kysymykseen "miksi sulla on jenkkiaksentti??" no kunhan on vaan! Kuulemma kyllä kolmen vuoden jälkeen tullu pieni brittivivahde siihen kyllä, hyvä keräillä näitä erilaisia sanavarastoja niin voi oikein hämmentää ihmisiä kreisillä aksentin ja sanaston sekotuksella! 

Mua kyllä ottaa päähän kaikista eniten jos paikalliset rupeaa heittämään läppää mun tavasta lausua jotain. Jos vaikka lausun vahingossa väärin jonkun sanan, jota en ole koskaan ennen kuullut ja kamut heittää siitä läpäksi, niin meikähän haastelee niitä sitten puhumaan toista kieltään yhtä sujuvasti kun me Suomalaiset englantia! ;) Menee jauhot suuhun siellä monilla, kun aikas harva toista kieltä sujuvasti puhuu, kun ei sellaselle ole pakkoa. 

Voi Berliini, suurena Saksaloverina ikävissäni täällä seurailen sun seikkailuja! Saksa on kyllä ihana kieli, pitäis itekkin alkaa taas opiskelemaan (viimeksi ala-asteella heh).

Juu (Ei varmistettu)

Juu, noita kieliongelmia kyllä löytyy. Jenkeissä asuessani vielä jaksoin yrittää ja opinkin keskilännen aksentin niin hyvin että vieläkin jotkut jenkit luulevat maanmiehekseen. Lontoossa on nyt tullut asuttua yli vuosikymmen ja aksentista ja kielestä tullut kansainvälisen kaveripiirin myötä oikein sekamelskaa. Ehdat britit jaksavat ihmetellä aina, että kuinka olen asunut täällä näin kauan enkä vieläkään kuulosta briteiltä. Enää en viitsi edes yrittää, näillä mennään, kunhan viesti tulee selväksi ja jaksaa naurattaa. Reissuissa yritän paikallisella, kun pystyn, ja kun sanat loppuvat vaihdetaan englantiin tai käsimerkkeihin. Ruotsalais-kaverini pyytävät aina puhumaan ruotsia, kun se suomalaisaksentti on niin suloinen... Eli kyllä näille joutuu vaan nauramaan. Muita ulkomaalaisia seuratessani olen kyllä ajatellut että ehkä me suomalaiset reagoimme jotenkin tähän kritiikkiin paljon vahvemmin kuin jotkut muut, kun jo koulussa on teroitettu ahkerasti kaikkia kielioppisääntöjä opettajien puolesta, ettei vaan mene väärin. Samalla tavalla täällä Lontoossa pärjänneet intialaiset, japanilaiset, kiinalaiset ja kreikkalaiset kaverini, paljon pienemmällä sanavarastolla, mutta ei heitä koskaan tuntunut häiritsevän, jos ei heti ymmärretty, jotenkin ne asiat järjestyivät, vaikka joku kaupan setä tai toimistotäti saattoikin ärsyyntyä.

Juu taas (Ei varmistettu)

Ai niin, ja jos päätät muuttaa Suomeen vähäksi aikaa, mun mielestä jonkun tuotantoyhtiön pitäis tarjota sulle omaa reissuohjelmaa äkkiä, jotain missä kiertelisit eri maita ja kaupunkeja, vaikkapa tietty budjetti taskussa ja etsisit kivoja hipsterjuttuja ja random-undergroundilmiöitä, vaikka sohvasurffaten jonkun paikallisoppaan kanssa. Katsoisin! :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Toteutukseen, hei :)

Matkakirjoittaminenkin kiinnostaa!

Sannuliini (Ei varmistettu)

Hei Laura, kiitos mielenkiintoisesta ja inspiroivasta blogista!

Oon lukenut tätä silloin tällöin jo useamman vuoden ajan, mutten kai aikaisemmin ole kommentoinut. Viime aikoina postauksesi ovat olleet toinen toistaan mystisempiä, ja ihan hassua kuinka uteliaaksi ne ovatkaan tehneet lukijan, joka ei sua kuuna päivänä ole edes tavannut! :D En nyt kuitenkaan ala turhia utelemaan, toivotan vaan oikein antoisaa Berliiniä ja uusia kokemuksia. Se on maailman paras kaupunki, olen päättänyt, vaikken olekaan käynyt kuin murto-osassa muita. Voittaa kumminkin Pariisin ja New Yorkin mielestäni mennen tullen asuinkaupunkina (Nykissä en tosin ole asunut, joten perustuu pelkkään "mutuun"). Ja saksa on helppoa ruotsin ja tanskan pohjalta - opit sen halutessasi varmasti nopsaan.

Sellaista mietin, että olisiko sun jossain vaiheessa mahdollista kirjoittaa New Yorkista jonkintyyppinen mini-matkaopas lemppari ravintoloistasi, vintage-putiikeista ja muusta "pakko nähdä" -asioista? Tai ehkä olet sellaisen jo tehnytkin, mutta multa on mennyt ohi? Tietty nähtävää ja koettavaa olisi huikeasti ja matkaoppaitakin vähintään yhtä paljon, mutta ongelmana onkin ehkä ennemmin runsaudenpula. Oon menossa syksyllä kolmatta kertaa käymään, ja jotenkin aikaisemmin on jäänyt sellainen olo, ettei kaupungista saa oikein otetta. Hyviä juttuja ei niin valtavasta paikasta olekaan niin helppoa löytää tai huomata, vaan pitäisi vähän niinkun tietää, mihin on menossa. Luulen, että saatettaisi tykätä pitkälti samoista jutuista. :)

Tässä muuten lempiravintolani Berliinissä (ja ehkä ikinä missään): http://www.yelp.com/biz/caf%C3%A9-jacques-berlin-2

Suosittelen!

Laura Pollari
Laura de Lille

Hei, kiitti tästä!

Opas on tekeillä, eli sellainen ilmestyy tänne jossain vaiheessa kesäkuuta.

Pysy siis taajuudella :-)

ViviS (Ei varmistettu) http://www.atelierofideas.com

Tiedän niin Laura mitä tarkoitat! Ainakin itsestäni tuntuu ettei se kielen opiskelu nyt mitään, mutta sen kulttuurin ja niiden kirjoittamattomien sääntöjen... Siihen menee niin paljon aikaa ja energiaa. Ikävää välillä monen vuoden ranskassa asumisen jälkeen on myös se, etten välttämättä koe itseäni aina niin "suomalaiseksi", mutta jos teen yhdenkin kommahduksen niin tulee heti huomautus "ah, vous n’êtes pas française..." no enpä ole en, mutta voisinko itse määritellä mikä olen? Jos kokisinkin itseni ranskalaiseksi, niin eikö minulla ole siihen oikeutta jos äännän muutaman sanan oudosti? Vaikeita kysymyksiä välillä nämä, liittyy niin paljon identiteettiin ja kulttuuriin.

Kommentoi

Ladataan...