Kitarasankari in the making

Ladataan...
Laura de Lille

Siinä se nyt on  meitsin laittoman kaunis lainakitara!

Toissaviikolla tartuin toimeen ja päätin vihdoin opetella soittamaan kitaraa. 

Idea uuden instrumentin opettelusta syntyi jo parisen vuotta sitten, jolloin harkistin vakavasti soittotuntien aloittamista. Sitten tapahtui monenmoista ja kitara jäi muiden projektien jalkoihin.

Ajatus heräsi eloon tänä syksynä, kun käsistään näppärä kämppis lupasi ryhtyä soitonopettajakseni. 

Ensimmäisen kitaratuntimme pidimme eilen. Olo oli kuin kömpelöllä 7-vuotiaalla, kun hapuilin ensimmäisiä sointujani. Lapsuuden viulutunneista ei ollut juurikaan apua, kun yritin saada kankeita sormiani taipumaan kaikkiin hulluihin asentoihin. 

Ihan luottavaisin mielin tässä kuitenkin ollaan – onhan harrastuksella toinenkin tarkoitusperä: osoittaa, että täysin uusia asioita voi oppia hyvin – jollei täydellisesti – vielä aikuisiälläkin. 

Pidän teitä ajan tasalla edistysaskelista.

Kitarakuntoon 2014, naiset!

Share
Ladataan...

Kommentit

Olen sitä mieltä, että lapsuuden viulutunneista ei ole kuin harmia: fyysiset vammat erikseen, mutta ne traumat, oijoi. Olen antanut itseni ymmärtää, että kitaransoitonopettelussa tärkeintä on jaksaa yli sen alkuvaiheen kun sormiin sattuu, eikä sormien asettelu kaulalle tunnu luonnistuvan, sen jälkeen pitäisi helpottaa. Tsemppiä! :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Etkös sä ole soittanut myös bassokitaraa?

Laura Pollari
Laura de Lille

Kylla vain :-)

T-100
(G)ROUND ZERO

Minä oon kans koettanut tarttua kitaraa kaulasta vuosien mittaan, mutta en vaan kertakaikkiaan jaksa kauaa sitä soitinta. En tiedä mistä se johtuu, sillä pidän ylipäänsä soittamisesta ja sormetkin taipuu ihan kivasti, mutta nähtävästi muilla kieli-ja kosketinsoittimilla. Niinpä meidän kymmenkunta kitaraa saavat huokaista helpotuksesta, minä en aio niitä käsitellä. Pidän silti sulle peukkuja. Näytä sille soittimelle! :)

Venlakarpalo

Mäkin olen aikoinaan soittanut kitaraa ja onnistunut saamaan erilaisia traumoja. Vähän aikaa sitten otin kitaran kotelostaan ja asettelin nojatuolin viereen näkösälle siinä toivossa, että soittamiseen olisi halpompi tarttua. Kitaran ääni on oikeesti tosi kaunis ja rauhottava (ellei sitten kyseessä ole metallikielillä rämpytettävä villimpi kipale, jolloin ääni voi olla yhä kaunis, vaikke samassa merkityksessä rauhoittava...). Ja kitaroita löytyy lähes jokaisista juhlista, joten on ihanaa kun soittotaitoisiakin löytyy.

Niin ja siitten voisi vielä petrata laulamisessa. Ei tässä esiintymiskuntoon tarvii päästä, mutta edes omaksi iloksi...

Kommentoi

Ladataan...