Kukille, vauvoille ja villakoirille

Laura de Lille

Taannoin jouduin kiivaaseen väittelyyn.

Minä ja keskustelukumppanini vänkäsimme siitä, mitä positiivisella elämänasenteella saa aikaan – jos ylipäätään yhtään mitään.

Oma kantani oli optimistinen. Keskustelukumppanini oli räikeästi eri mieltä: hänen mukaansa useimmat asiat elämässä olivat epäreiluja ja epäkohdista sai ja kuului valittaa, mielellään suureen ääneen: kaikille ei vaan riitä, minulla on aina vähemmän, minä olen aina epäonninen.

Vaikka kuinka yritin löytää ymmärrystä näkökantojemme välillä, lähdin keskustelusta täysin häkeltyneenä. Kuuntelinhan ihmistä, jolla oli kaikki.

Jälkeenpäin pohdin, miksi kohtaamisemme oli yhtä tunnelatautunut ja ennen kaikkea sitä, miksi minä kimpaannuin tilanteesta niin paljon. Oliko kaverini liian negatiivinen tai minä liian positiivinen? Olinko minä kieltotilassa omien negatiivisten tunteideni kanssa? Oliko hän oikeassa ja minä täysin kujalla, vai kenties toisinpäin?

Mietin asiaa päivän pari. Sitten vastaus valkeni: yhtään asiaa en ole saavuttanut valittamisella, pahan puhumisella tai peloillani pauhaamisella. Kaikki hyvä on kummunut kiitollisuudesta. 

Joten ei, negailu ei kuulu maailmankuvaani niin pitkään, kun voin itse vaikuttaa jokaiseen elämäni olosuhteeseen joko jäämällä tai lähtemällä.

Aina olen voinut.

Ennen kuin joku nostaa kultalusikkakortin esiin, kerron vähän itsestäni.

Kasvoin epätasapainoisessa avioeroperheessä. Minulla ei ole lapsuudenkotia tai isovanhempia. Asun yksin yksiössä. Olen naimaton ja lapseton sinkku, mutta en täysin omasta tahdostani. Koulutukseni maksoin ja maksan vielä kahdeksan vuotta itse, ilman opintotukia tai -lainoja. Ennen valmistumistani työskentelin vuosia siivoojana, lastenhoitajana, tarjoilijana ja kaupan kassana. Niiden sivussa tein ilmaisia työharjoitteluita. Monta vuotta työskentelin 12 tuntia joka päivä. Lomaa minulla oli 14 päivää vuodessa. Nykyistä työtäni etsin yli puoli vuotta. Keikkatyöläisen arkeni oli aina niin epävarmaa, etten useimmiten tiennyt, miten seuraavan kuun vuokrani hoidan. Jos olisin voinut, olisin varmaan palannut siivoamaan.

Se, että joltakulta löytyy perhe, rakastava puoliso, lapsia, vakituinen työpaikka, koti tai edes joku edellä mainituista, on minulle uskomatonta onnekkuutta.

Ja vaikka ei, en kestä ajatella kuinka järjettömän siunattua elämä silti on – erityisesti omani.

Joka ikinen olosuhteeni on tehnyt minusta naisen, joka olen tänä päivänä. Kiitän sydämeni pohjasta taustaani, epäsuotuisia tilanteitani ja nihkeitä ihmissuhteitani, jotka ovat opettaneet minulle aivan kaiken. Eniten ne ovat usuttaneet ottamaan vastuun omasta elämästäni.

Olisi helppo syyttää muita, huonoa tuuria tai vain vääriä ajoituksia. Tosiasia kuitenkin on, että olen itse valinnut suurimman osan elämäni tilanteista: käynyt yksityiskoulun, muutellut ympäriinsä miten sattuu ja valinnut ihmisiä, jotka eivät osanneetkaan rakastaa. Kaikkeen en ole voinut itse vaikuttaa, mutta tulevaisuudestani päätän vain minä.

Mutta miten? Ajatuksillani, tietenkin. Vain minä valitsen linssieni värin. Vaaleanpunainen ei ole aina paha.

En usko pakottamiseen tai esittämiseen. Uskon autenttisuuteen ja aitoihin tunteisiin. On enemmän kuin ok olla vihainen käteen jääneestä lyhyestä tikusta, mutta ennen pitkää on löydettävä uusi, parempi maailmankuva ja tikku – opittava ja mentävä eteenpäin.

Myös minä olen ollut negatiivinen, surullinen, pettynyt ja masentunutkin. Kysynyt, mikseivät asiat voisi olla edes vähän helpompia tai miksi minä en saanut kaikkea, mikä toisille tippui taivaasta. Sitten muistan: saan vielä.

En epäile sekuntiakaan, että paikkani olisi jossain muualla kuin missä juuri nyt olen.

En kyseenalaista villeimpienkään haaveideni toteutumista juuri oikealla hetkellä – silloin, kun olen itse ne ihmisenä valmis vastaanottamaan. Se, ettei minulla ole jo aivan kaikkea ei ole indikaattori mistään muusta kuin siitä, että toiveeni ovat vielä matkalla.

Odotellessa raivaan tilaa: tutustun itseeni ja selvitän perinpohjaisesti, mitä elämältäni ja ihmissuhteiltani oikeasti haluan. Valitsen töitä, joissa pääsen olemaan avuksi muille lahjojani käyttämällä ja kutsumustani seuraamalla ja vietän aikaani sydäntäni ja sieluani ruokkivissa ihmissuhteissa. Toisin sanoen: teen itsestäni maailman onnellisimman ihmisen niissä olosuhteissa, jotka ovat tällä hetkellä tarjolla.

Ennen kaikkea aion olla aivan saakelin kiitollinen.

Jos joskus näette kadulla kukille, vauvoille ja villakoirille hymyilevän hurupäisen muikkelin, se olen luultavasti minä. Hymyni ei valehtele, sillä se on totta.

Olen todella onnekas.

Share

Kommentit

paulahelena
ALUAP

Just näin!

Mä oon ehkä se kultalusikka suussa syntynyt (on toisiaan edelleen täysillä rakastavat vanhemmat, aviomies, ihanin 2-vuotias poika, oma koti, diplomi-insinöörin paperit ja työpaikka arvostetussa firmassa) mutta hetkeäkään en mäkään epäile, etteikö se kaikki ois nimenomaan omalla ajattelulla ja valinnoilla saavutettua. Tai no vanhempien kanssa on käynyt vain hiton hyvä tuuri mutta muuten.

Mulla on ollu aina tosi vahva tunne siitä, mitä haluan ja mitä en, ja on helppo päästää irti, kun se ei-haluaminen kasvaa tarpeeksi suureksi. Olen lopettanut harrastuksia, työ- ja ihmissuhteita jonkun näkökulmasta "kesken", koska joku mun sisällä huutaa tosi vahvasti, että nyt tää juttu ottaa enemmän kuin antaa. Joskus olen näin tehdessäni joutunut loukkaamaan muita ihmisiä, joille tää mun tunne on tullut pyytämättä ja yllättäin, mutta mun mielestä toisille voi antaa kaikkensa vasta kun on antanut kaikkensa itselleen. Siksi huolehdin aina ensisijaisesti omasta hyvinvoinnistani enkä jää kituuttamaan tilanteisiin, joissa en näe tulevaisuutta.

Ingaliina (Ei varmistettu)

Ymmärrän tavallaan, mitä tarkoitat, ja olen iloinen että se kohdallasi on toiminut noin hyvin. Mielestäni kuvaamasi "jokainen on oman onnensa seppä"-ajattelu on kuitenkin pitemmän päälle varsin yksioikoinen ja kylmä tapa ajatella.

Omalla ajattelulla ja valinnoilla on toki paljon merkitystä sen kannlta, että elämä on onnellista, mutta on myös paljon asioita, joihin ei ihan oikeasti voi vaikuttaa. Synnymme erilaisille vanhemmille, läheisiämme kuolee, ihmiset sairastuvat, on yksinäisyyttä ja tilanteita, joissa elämä on umpikujassa. Tuolloin "kaikkensa antaminen" ei ehkä riitä tai ihmisellä ei ole enää siihen voimia.

Oletko sitä mieltä, että ihminen, jolla esimerkiksi ei ole puolisoa tai lapsia vaikka haluaisi tai ihminen joka on työtön, on omilla valinnoillaan aiheuttanut tilanteensa? On eri asia todeta, että asennoitumisensa elämään voi valita itse kuin todeta, että onnistuminen elämässä ja asiat, jotka sinulle tapahtuvat, ovat kiinni vain itsestäsi ja omista valinnoistasi.

paulahelena
ALUAP

Kuka sano että kaikki on kiinni valinnoista ja asenteesta? Mä en valinnut, että mun mies sairastuis masennukseen pojan synnyttyä mutta mä valitsin jäädä sen luo ja tukea ja rakastaa, koska tiesin sen tekevän mut onnellisemmaks kuin toisen vaihtoehdon. Aina voi valita jotain ja pyrkiä valinnoillaan kohti suurempaa onnea/pienempää harmia. Ja jos johonkin asiaan ei voi vaikuttaa, niin huomattavasti hedelmällisempää on hyväksyä se ja make the most of it kuin vatvoa ja valittaa. Tästä mä koin että Laurakin puhui.

boris (Ei varmistettu)

"Mä oon ehkä se kultalusikka suussa syntynyt (on toisiaan edelleen täysillä rakastavat vanhemmat, aviomies, ihanin 2-vuotias poika, oma koti, diplomi-insinöörin paperit ja työpaikka arvostetussa firmassa) mutta hetkeäkään en mäkään epäile, etteikö se kaikki ois nimenomaan omalla ajattelulla ja valinnoilla saavutettua."

Omilla valinnoillasi olet varmasti mennyt teknilliseen korkeakouluun ja arvostettuun työpaikkaan. Mutta entä aviomies ja lapsi? Tajuatko, kuinka kipeään paikkaan osutkaan? Omalla ajattelulla ja valinnoilla ei totisesti selviydytä lapsettomuudesta. Kaikki ei tapahtu aina niin kuin itse päättää ja ajattelee. Ihanat aviomiehet eivät aina kävele vastaan, vaikka kuinka tekee hyviä valintoja ja leijuu positiivisessa aurassa.

Tietenkin omat teot vaikuttavat. Mutta sattumalla on mielestäni yhtä suuri onni. Onnea sinulle, olet todella onnekas. Mutta ehkä olisit voinut fraseerata tekstisi hieman toisin. Sattumat ja teot ja asenteet synnyttävät keitoksia, joiden lopputulosta on mahdotonta etukäteen ennustaa. Kiitollinen voi vaan olla, ja jättää liian ylpistelyn pois.

paulahelena
ALUAP

Mun mielestä elämässä valitaan suuntia, ei lopputuloksia. Mun lähtökohdilla ja mun valitsemilla suunnilla oon päätynyt siihen, missä oon nyt. Toisilla valinnoilla tai lähtökohdilla oisin ihan muualla. Tottakai sattumalla on ollut näppinsä pelissä vaikka siinä, että oon kohdannut mun miehen silloin kun kohtasin, mutta toisaalta voisin olla tässä samassa tilanteessa jonkun toisenkin miehen kanssa. Mun mielestä joka tilanteessa voi valita oman suuntansa ja sen jälkeen hyväksyä lopputuloksen tai vaihtaa suuntaa.

Laura Pollari
Laura de Lille

Ymmärrän hyvin, mistä molemmat tulevat.

Oon Paulahelenan kanssa erittäin samaa mieltä suunnanvalinnan suhteen. Valintoja tehdään joka päivä, mutten esimerkiksi usko, että mikään niistä on välttämättä ns. huono. Hyvin usein paska päätös voi johtaa pitkällä aikavälillä todella hyvään lopputulokseen. Hyvin typistettynä esimerkkinä epäonnistunut parisuhde: vain sen jälkeen voi tietää, mitä oikeasti haluaa ja on ihmisenä valmis tapaamaan (koska tietää mitä haluaa) sopivamman kumppanin. Olettaen tietenkin, että selvittää ensin perinpohjaisesti itsensä kanssa, mikä meni vikaan, jottei tarvitse toistaa vanhoja virheitään (tämäkin on muuten valinta.)

Sattumiin en usko. Kaikilla meillä on oppituntinsa opeteltavana.

Laura Pollari
Laura de Lille

Ja mitä maailman epäarvoisuutta selittelevään (sosioekonomiseen) omanonnenseppyyteen tulee: se on täyttä roskaa. Mutta siitä tässä tekstissä ei ollutkaan kysymys.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana teksti ja aivan totta! Nyt harmittaa entisestään että lopetat blogin. :´( Olen aina liputtanut sen puolesta että kaikkia ongelmia ei ratkaista näkökulmaa vaihtamalla vaan hyväksymällä ne osaksi elämää. Koen itseni välillä surulliseksi ja yksinäiseksi kolmekymppiseksi sinkuksi, mutta se on ollut pakko hyväksyä ja tehdä elämästä parasta mitä se voi olla juuri tässä tilanteessa. Jos elän loppuelämäni sinkkuna elän mieluummin onnellisena sellaisena.

Heliii (Ei varmistettu) http://rantapallo.fi/pimeaonni

Voi että tuo on ärsyttävää tuo negatiivinen ajattelu että ei kaikki voi onnistua! Mulla on samanlainen kaveri. Hänellä on kaikki huonosti, hän ei koskaan pärjää, hän on ruma ja sen takia ei pärjää elämässä. Sen mukaan kaikki on kiinni ulkonäöstä. Se ei tajua sitä, että vaikka se on 30vuotias niin sen äiti osti sille asunnon, sen vanhemmat antaa sille kaiken mitä se pyytää ja maksaa ulkomaan matkat ausseihin ja etelä-afrikkaan. Se ei halua opiskella koska ei kuulemma kuitenkaan pärjäis. Just tuommonen, että ei edes yritä vaan mieluummin ajattelee että no kaikki muut on vaan onnekkeita paskiaisia ja hän on vaan köyhä ja ruma. Mitenkä mä sit, ens tammikuussa 28v. Opiskellu kaks ammattia, eläny aina omilla rahoillani, avioeroperheestä, isovanhempien kasvattama ja vasta eronnu väkivalta suhteesta. Silti oon onnellinen ja asun Lissabonissa ja oon töissä. En silti ajattele, ettenkö pärjäis tulevaisuudessa. Jos haluan jotain niin kyllä mä ne asiat yritän saada enkä jää ajatteleen, että no en kykene ku en oo onnekas. Ei onnella oo väliä saatko työpaikan mitä haluat tai voitko muuttaa ulkomaille. Se on omasta yrityksestä kiinni.

Ingaliina (Ei varmistettu)

Loistava kirjoitus! Täytyy tunnustaa, että joskus olen lukijana ärtynyt joistain kirjoituksistasi, koska olen kokenut elämänasenteesi jotenkin naiiviksi tai ihmisten oikeita, suuria ongelmia vähätteleväksi, mutta nyt ymmärsin pointtisi ihan uudella tavalla ja olen kanssasi täysin samaa mieltä. Elämänasenteen on oltava positiivinen ja jollain tavalla luottavainen. Elämässä tapahtuu ikäviä asioita, joista osa voi olla jopa musertavan tuntuisia - oli oma asenne tai pyrkimykset millaisia tahansa - mutta oman suhtautumisensa vastoinkäymisiin voi valita ja niistä voi oppia.Kaikella on tarkoituksensa ja asiat selviävät lopulta.

Itselleni introverttina vieraille jutteleminen ja iloiselta, rennolta vaikuttaminen oudoissa sosiaalisissa tilanteissa on vaikeaa ja siten erilaisia "onnekkaita sattumia" toisiin ihmisiin liittyen tapahtuunee vähemmän kuin ekstroverteille (harvemmin esim. ajauduin yllättäviin seikkailuihin tai saan jänniä työtarjouksia ihan noin vain, tutustuttuani spontaanisti uusiin tyyppeihin:), mutta yritän kehittää itsessäni sitäkin puolta.

Kiitos mainiosta blogista! Jään kaipaamaan:).

Marsublog

Kannattaa ehkä tehdä ero elämänasenteen ja kriittisen asenteen välillä - epäreilusta yhteiskunnasta, sortavista rakenteista ja paskasta kohtelusta pitää valittaa, huonosta säästä ei.Tosin en tehnyt merkinnästäsi päinvastaista tulkintaa, aloin vain ajatella asiaa kun luin ensimmäisen kommentin.

Itse en tosin näe sellaisessa elämässä mitään mieltä jossa aina pysähdytään haistelemaan pioneita kun tuhansia ihmisiä hukkuu välimereen. Saan elämästä enemmän irti kun koen toimivani, olevani ihminen.

Jokainen joka on kasvanut valkoisena hyvinvointivaltiossa ilmaisen koulutuksen ja turvaverkkojen piirissä on puusilmäistä ja mautonta hokea olevansa oman onnensa seppä. (Kommenttina siis edelleenkin ensimmäiselle kommentoijalle, ei kirjoittajalle.)

Miirunen (Ei varmistettu)

Voi kirjoitatpa jotenkin todella todella kauniisti. Ja täällä päässä kirjoittaa todellinen pessimismin pesä, joka ei uskalla ehkä tehdä asioita juuri siitä syystä, että pelkää pettyvänsä. Mutta kiitos näistä maailmaa ja ajattelua avartavista kirjoitteluistasi, ne pistää omankin pään hyrräämään vaaleanpunaista.

ReettaM
Harharetkiä

Kiitos tästä, on aina kiva lukea erilaisia näkemyksiä asioista (ja tämä aihe tuntuu aina herättävän kiinnostavaa keskustelua)!

On harmillista, jos mahdollisuuksilla siunatut ihmiset eivät osaa katsoa ympärilleen ja jäävät negatiivisen ajattelun kierteeseen (ja puhe nyt siis ihmisistä, joilla on asiat elämässä pääasiallisesti hyvin, eikä esim. masennusta). Muutama kommentoija pukikin jo omat ajatukseni sanoiksi, joten en nyt lisää sen enempää tähän keskusteluun ja taisimmekin jo puhua vähän samasta aiheesta toisella tontilla :D

Harmi, että lopetat blogin, tätä on ollut kiva seurata jo useampi vuosi! Kaikkea hyvää sinne!

viva la anteeksi

Kiitollisuus! Mä luulen kiitollisuus o  todellakin se ydin. Kiitollisuus siitä mitä on saanut ja halu haaveilla ja tehdä duunia siitä eteenpäin. Musta aina tuntuu, että oon saanut niin hyvät lähtökohdat elämään (mulla on ihan tavallinen suomalainen duunariperhetausta), että ihan vaan kunnioittaakseni sitä mun on tehtävä tietoisia valintoja ja arvostettava kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä mun elämässä on. En oo tehnyt aina kaikkein perinteisimpiä ratkaisuja ja ehkä hassannut lahjojani ja monia tilaisuuksia, mutta useimmiten tuntuu, että liikun oikeaan suuntaan.

 

Mä uskon, että myös kiitollisuus siitä mitä itsellä on auttaa näkemään mitä muilla ei ole. KUKAAN ei ole oman onnensa seppä, mutta (melkein) kaikki voi vaikuttaa omaan tilanteeseensa ja miten sen elää. 

 

Know your privileges. 

Riigis (Ei varmistettu)

ihana. Juur näin.

Kirjoitathan vielä ihmeistä, unelmista, siitä ihmekirjastasi, uskomattomista tapauksista joita käy kun vain avaa mielensä - niistä maahisista hetkistä. Kirjoita ennen kuin lopetat. Täällä.

Riigis (Ei varmistettu)

Äh, siis maagisista* :----D ennakoiva tekstinsyöttö....

TarjaLL (Ei varmistettu)

Hieno kirjoitus ja hienoja ajatuksia. Sinä olet jo nuorena oivaltanut sen, minkä oivaltaminen monille muilla on vieläkin tapahtumatta. Kiitollisuus ja se, että ihminen itse tekee omasta elämästään onnellisen tai onnettoman. Olosuhteet ovat kuitenkin aina vain toissijaiset. Onnea matkaan! ❤️

Kommentoi