Kun en kaipaa sinua enää

Ladataan...
Laura de Lille

Elämässä on muutama lyömätön tunne.

On kiireinen aamu, jona kaikki liikennevalot näyttävät vihreää ja jokainen bussi, raitiovaunu ja juna on sekunnilleen ajoissa.

On eteisen pöydälle unohtunut korvis, pinni tai tunnistettava hiuskiehkura, joka tuo mieleen rakkaimman ihmisen.

Sitten on valokuva, tekstinpätkä ja vanha sähköposti, jonka luettuaan vihdoin tajuaa:

En ikävöi sinua enää.

"On helpompi nähdä asioiden alut kuin loput", toteaa Joan Didion Goodbye To All That -novellin avauskappaleessa. Lause sykähdyttää, sillä se on naurettavan totta.

Alut ovat selkeäpiirteisiä ja suloisia, loput muodotonta, epämieluisaa mömmöä. Epämääräisyys tekee irti päästämisestä välillä vaikeaa.

Kun joudumme vastentahtoisesti luopumaan jostain tärkeästä – ihmisestä tai asiasta – aivot huijaavat sydämiämme uskomaan, että tästä menetyksestä ei muuten sitten yli päästä. Sanonta "poissa silmistä, poissa mielestä" ei suotta elä ja voi hyvin noin parissakymmenessä maailman kielessä. Useimmiten se on ainoa tapa ja tämä tiedetään iiristä mandariinikiinaan.

Myös minulla on se lipastonlaatikko, jonne pakataan entisten poikaystävien joulukortit ja kahden dollarin photobooth-kuvat, jossa irvistetään, hymyillään ja lopuksi pussataan.

Sähköpostikansio, johon kerätään se sydäntäsärkevä kirjeenvaihto, jota ei kuulu lukea enää kymmenettä kertaa läpi.

Lehtipinon alle piilotettu novellikokoelma, joka tuo mieleen sen ihanan, entisen kodin, jonka takapihalla grillattiin ja katseltiin yössä tanssivia tulikärpäsiä.

Luopua ei onneksi tarvitse ikuisesti.

Koittaa se päivä, jolloin laatikon voi jälleen avata, sähköpostikansion arkistoida ja kirjat kaivaa esiin. Koska enää ei ärsytä, satuta tai itketä. Koska nyt voi hymähtää ja todeta puoliääneen, miten paljon parempiin paikkoihin elämä sittemmin vei.

Itse muistin tänään, miten vähän kaipaan New Yorkia.

Niinpä tiedänkin, mitä aion illalla nukkumaan mennessä lukea:

Kun maailma ei tarjoile tulikärpäsiä ja puskista kurkkivia pesukarhuja, on mentävä itse niiden luo.

Share
Ladataan...

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Ihana kirjoitus.

Ja miten kiehtovalta vaikuttaa tuo kirja!

Laura Pollari
Laura de Lille

Sitä se kyllä on!

Hae tämä joskus (naapuri)lainaan?

Helmi K
sivulauseita

No kyllä haen. 

helsinkicitygirl (Ei varmistettu)

Huh, vahvaa tekstiä!

Mä erosin seitsemän vuoden suhteesta puoli vuotta sitten ja haluaisin jo mennä eteenpäin. Ei kandee meidän soitella tai olla kavereita ainakaan vielä, sattuu liikaa. Enkä sitten huomaa ympäröivää maailmaa, joka kuitenkin on aivan mieletön. Jotain mä oon pelännyt, ehkä sitä ettei mitään vastaavaa enää tuu eteen, mut nyt en jaksa edes pelätä. Nyt tilalla on ihana tyhjyys, vihdoinkin, ja siihen mä voin rakentaa vaikka mitä. Tabula rasa, kesän ykkösolotila.

Kiitos viel!

xxx

Laura Pollari
Laura de Lille

Mä uskon, että joissain tilanteissa maailman on vain hetken annettava pyöriä omia menojaan, ja sellaista on eron tai menetyksen jälkeinen aika.

Se, että ottaa koko tunneskaalan avosylin vastaan - pelosta tyhjyyteen ja surusta kiukkuun, on ehkä suurin palvelus, jonka ihminen voi itselleen pitkällä aikavälillä tehdä. 

Kun se uusi ihminen tai asia sieltä sitten joku päivä tulee (ja sehän tulee) voi itsestään antaa taas sen eheimmän, avoimimman ja parhaimman version.

Haleja!

sonjaair (Ei varmistettu)

Huipputeksti jälleen kerran, kiitos! Tämän lukemisesta jäi hyvä fiilis, koska life goes on ja elämä voittaa. :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Tästä kommentista jäi hyvä fiilis! Kiitos itsellesi.

Sofia_ (Ei varmistettu)

Huh, minkä tunnevyöryn tämä teksti aiheutti! Luen tekstiä neljättä tai viidettä kertaa läpi kyynelvirta poskia valuen ja koitan selvittää mitä siitä ajattelen. Olen itse juuri keskellä parisuhdekriisiä, josta joko noustaan entistä ehompana tai sitten kaikki romahtaa.
Tästä tekstistä tuli sellainen olo, että käy kummin vain, niin minä selviän. En varmasti ihan heti, mutta lopulta kuitenkin. Vielä jaksan silti toivoa, että rakkaus voittaisi.
Kiitos Laura sinulle siitä, että kirjoitat niin kauniisti! Osui oikeaan hetkeen tämä teksti, vaikka olinkin ajatellut, että tämä olisi pitkästä aikaa se päivä jolloin ei itketä :D

Emmyni (Ei varmistettu)

Ihana, kaunis ja lohduttavakin teksti, kiitos. Itse olen juurikin siinä tilanteessa, että muistot ja tavarat tekevät edelleen kipeää ja tämä tekstisikin sai itkemään. Alkaa jo melkein nolottaa, sillä homma tyssäsi jo viime kesän lopussa ja vieläkin ikävät fiilikset ovat usein läsnä. Mutta tässä matkan varrella on tullut opittua ettei murhetta ja pettymystä voi lopettaa silloin kun haluaa, vaan silloin kun on sen aika. Antaa maailman pyöriä siihen saakka omalla painollaan :) Vaikka tokihan jo kovasti odotan sitä tunnetta, ettei tunnu missään! Aikaisemminkin se on sieltä lopulta tullut.

Anonyymi222 (Ei varmistettu)

Olipas kyllä upea kirjoitus! Ja todella voimaannuttava. Vaikutat niin hienolta ihmiseltä <3

Tiina G (Ei varmistettu) http://www.maku.fi/blogit/fanni-kaneli

Aivan mahtava teksti. Uppoudun aina täysin sun kirjoituksiin. Niin tärkeitä, pieniä ja isoja oivalluksia.

Sina V. (Ei varmistettu) http://sinaviola.blogspot.fi/

Ihana, tää oli just sitä mitä tarvitsin < 3

undefined

Mitä jos ne onkin puolison muistot, jotka sattuu? Pienet vihjeet puolison entisistä tyttöystävistä, jotka muuttuvat omassa päässä suuriksi kuvitelmiksi siitä, kuinka puolisolla on ollut paremmin jonkun toisen kanssa? How messed up am I?

Laura Pollari
Laura de Lille

Jos näin on, miksei puolisosi ole edelleen yhdessä näiden täydellisten eksien kanssa? En minä ainakaan päästäisi sielunkumppaniani menemään. Keskity siihen, mitä teillä on ja mitä on NYT!

undefined

No niinpä! Yritän kovasti!

Kommentoi

Ladataan...