Kun some-selfiet eivät riitä

Laura de Lille

Tänään vietetään kansainvälistä vaatevallankumouspäivää.

Tämä on päivä, jona jokaista haastetaan kysymään sekä itseltään että vaateteollisuudelta: kuka teki vaatteeni?

Miltään mysteeriseltä liukuhihnaltahan ne eivät tule, vaan jokaisen vaatteen takaa löytyvät ihka oikeat ihmiskädet.

Haasteen perimmäisenä tarkoituksena on tuoda lisää läpinäkyvyyttä vaatebisnekseen sosiaalisen median avuin. Iso osa vaatetusalan työläisistä työskentelee edelleen alihankkijoilla, joiden tarjoamat olosuhteet ovat ihmisarvoa alentavat ja suorastaan vaaralliset.

Aluksi ajattelin, että minulla ei olisi aiheeseen enää mitään uutta lisättävää sitten viime vuoden, mutta olin väärässä.

Nythän sitä sanottavaa vasta onkin!

Nykyajan vaateteollisuus on yksi järisyttävä möykky, jota ei noin vain lähdetäkään purkamaan: on ekologisia, ihmisoikeudellisia ja taloudellisia tasoja, joiden kohdalla matikka ei vaan täsmää.

Piti jotain puolta pahempana kuin toista, tosiasia on, että kenenkään ei kuuluisi enää 2010-luvulla kärsiä toisen ihmisen pukimien tähden.

Olisi helppoa sanoutua irti epäoikeudenmukaisuuksista boikotin keinoin. Kulutusvalintoja on kuitenkin tehtävä.

On huolestuttavaa, että brändit itsekään eivät aina ole kartalla siitä, missä, miten ja kuka vaatteet viimepeleissä valmistaa. Näin ollen pallo ei voi millään olla pelkästään kuluttajan käsissä. Me tiedämme oikeastaan vain yhden asian: sen, että tuotanto ei ole palaamassa halpatyömaista kotikonnuillemme, joissa työolosuhteita valvotaan tietyin pelisäännöin.

Ja juuri tämän takia vaatevallankumouksen kaltaista liikehdintää tarvitaan.

Olen iloinen, että tänä vuonna haasteessa mukana on jo huikeat 71 maata. Se on paljon se. Samanaikaisesti olen kiusallisen tietoinen siitä, että pelkkä sanahelinä ja some-selfiet kerran vuodessa eivät riitä.

Oma ekologinen, eettinen ja taloudellinen ohjenuorani ei ole vuosien saatossa muuttunut. Se kuuluu:

Kun ja jos vain voit, osta vastuullisesti, vähän ja pääasiassa käytettyä.

Minut pääsääntöiseksi uuden kuluttajaksi teollisuus saa vasta sinä päivänä, kun tarjolla on taas jotain oikeasti ennennäkemätöntä. Tällaista minulle eivät edusta trendit, viikottain vaihtuva vaatevalikoima tai langanpätkäinen, käsiin hajoava mekko.

Haluan enemmän.

Jään odottamaan innovaatiota, mutta tässä kaksi senttiäni: se voisi olla konsepti, joka on kaunis, järkevän hintainen ja aidosti hyvää tekevä – sekä ihmisille että maapallolle.

Kaunista vaatevallankumousiltaa teille toivoo Laura, jolla on päällään vintagemekko Yhdysvalloista, Monkin kirppistakki Kiinasta ja Vagabondin kirppiskorkkarit Vietnamista.

Share

Kommentoi