Lauran levylautasella: Roxy Music

Ladataan...
Laura de Lille

Sanottava se on: Lauran levylautanen jumittaa ja pahasti!

Kiitos kaoottisen viikon, on kuulokkeissani pyörinyt tasan yksi ja sama bändi koko viikonlopun ja alkuviikon, ja se on brittiläinen Roxy Music.

Sanotaan vaikka näin: kun kaikki muu on vähän epäselvää, on huojentavaa, että maailmasta löytyy rauhoittavaäänisiä, entisiä taiderokkareita kuiskuttelemaan korvaan ympäripyöreitä elämäntotuuksia tyyliin:

"There was no way of knowing / Fallen leaves in the night / Who can say where they're blowing?"

Siis kyllä ja kyllä.

Ennen kuin mennään itse asiaan, tehdään pieni tunnustus.

Levylautasellani ei sitten ole soinut yksikään bändin (jonka perustajajäseniin kuuluu muuten konevelho Brian Eno) taidelevyistä, vaan Avalon – ryhmän ehdottomasti kaupallisin, toiseksi viimeinen albumi vuodelta 1982.

Kriitikkojen osuvasti "sofistikoituneeksi juppipussailumusiikiksi" ristimä Avalon on helppo, jumittava ja ennen kaikkea aivan hemmetin lohduttava.
Toisin sanoen kaikkea, mitä nuori nainen voi melankoliaövereiltään haluta.

Koska kerta kiellon päälle toimii aina, annan Bryan Ferryn runosuonen kukkia stereoissani vielä tälläkin viikolla. Sillä no, miksipä ei.

Teidän suosittelen tsekkaavan More Than This -kipaleen, joka on paitsi hyvää nostalgiamusaa, myös loistava muistutus siitä, miten killereitä musiikkivideoita ennen vanhaan tehtiin.

Nauttikaa!

Tiistaiterkuin kaappijuppi-Laura, joka ei myöskään aivan heti pääse yli videon lohenpunaisesta kauluspaidasta ja pateettisista lavaliekeistä. Tyylikästä, you don't say?

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Ympäripyöreitä? Ehkei sittenkään ;) More than this on Ferryn kriiseilyä omasta uskostaan.

Haha, en pysty kuuntelemaan Avalonia muutamaa biisiä lukuunottamatta. Pysyttelen turvallisesti siellä kokeellisemmalla 70-luvulla… ;)

Laura Pollari
Laura de Lille

Hah, ehkei siis sittenkään! Mutta aika lepertelevää, kuitenkin :-)

Laurel Wreath

Ah, Roxy Music! Oli ilo todistaa bändiä livenä silloin muutama vuosi sitten Helsingissä. Hyvä keikka huolimatta edessäni eturivipaikasta riidelleistä humalaisista kuuskymppisistä. Ja kyllä vei edelleen Bryan Ferryn karisma jalat alta, vois parikymppiset indiepojut ottaa oppia. :D

 

Mun lempparit tosin sijoittuu sinne 70-luvulle: nimikkoalbumi ja Country Life, ah. Tästä saattaa ihan, siis ihan pienesti olla syyttäminen Velvet Goldmine -leffaa...

Laura Pollari
Laura de Lille

Voihan Bryan Ferry sentään!

En tiedä, mitä meininki oli alkuaikoina, mutta karismaa tyypille on kyllä tullut davidbowiemaisesti vuosien saatossa rutosi lisää! Onkohan tämä sitten sitä käänteistä vanhentumista?

Kommentoi

Ladataan...