Lepakkopaita

Ladataan...
Laura de Lille

"Sun vaatekaappi on yhtä kukkaa ja lintua vaan." 

totesi poikaystävä toissapäivänä.

Ha! Ei tainnut miekkonen tietää, että sieltä löytyy jotain muutakin. Nimittäin lepakoita!

Lepakoista saakin sopivan aasinsillan lokakuun lemppariteemaani: Halloween-bileisiin.

Kuten jo aiemmin vinkkailin, tämän vuoden asu on työn alla, ja tänä vuonna aion pukeutua all-time-suosikikseni, kasariteinitähti Molly Ringwaldiksi.

Stailaamisen aloitin sunnuntai-iltana, ja hallussani ovat jo seuraavat 80-luvun välttämättömyydet: kukkaliivi, vaaleanpunainen kauluspaita ja matalavartiset, valkoiset buutsit. Nyt pitäisi vielä löytää punainen kiharaperuukki. Etsintä siis jatkukoon!

Pistinpä viikonloppuna tuulemaan myös ompelurintamalla, sillä koneeni palasi lauantaina kotiin. Junassa en lähtenyt sitä tällä kertaa kantamaan, vaan otin taksin kotiin. Kuskiksi osui kuuskymppinen papparainen, joka oli ajamassa taksia omien sanojensa mukaan "ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1985".

En malttanut pitää suutani kiinni, ja niinpä aloimme jutella siitä, miten kaupunki on taksikuskin perspektiivistä 28 vuodessa muuttunut. Lyhyehkön ajelumme aikana opin muun muassa sen, että kolmen korttelin taksimatka maksoi aikoinaan 10 senttiä.

Huh! Ehkä siis kannattikin olla Molly Ringwald vuonna 1985.

Näihin kuviin ja tunnelmiin:

Kivaa alkanutta viikkoa!

Suurkiitos muuten edelliseen postaukseen tulleista ideoista. Palaillaan niihin pian!

Share

Kommentit

lukija (Ei varmistettu)

et taida tietää, että lepakko tarkoittaa lesboa.

Laura Pollari
Laura de Lille

.. kuten myös lepakko-nimistä nisäkästä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Uu mama! Bella! :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Grazie :)

Paita on hieno, ja sopii erityisesti tuon hameen kanssa, kontrasti on upea!

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitti, Evita :-) Skotlannissa tulis asussa kyllä vähän kylmä!

Tänään oli syksyn ensimmäinen todella kylmä päivä, kiireellä kaivamaan talvikamppeita esille ja kerrospukeutuminen kunniaan. :)

Kommentoi

Ladataan...