Lisää lempeyttä, kiitos

Laura de Lille

Jos vastaisin peruskoulun opetussuunnitelmasta, lisättäisiin pakolliseksi hyvän itsetunnon oppitunti.

Itsetuntotunnilla opeteltaisiin kolmea asiaa: itsetuntemusta, -kunnioitusta ja empatiaa. Opetukseen kuuluisi tunteiden tunnistaminen ja käsittely, omien vahvuuksiensa ymmärtäminen ja positiivisen minäkuvan luonti.

Myös tehokas kommunikaatio ja intuitio olisivat opiskeltujen asioiden listalla. Tunnilla kerrottaisiin, miten kuunnella itseään sekä muita. 

Jos nämä asiat opittaisiin jo lapsena, ei olisi koulukiusaajia, muttei myöskään negatiivisia sisäisiä ääniä, jotka riivaavat meitä aikuisina.

Valitettavasti en ole opetusalalla, enkä voi vaikuttaa siihen, mitä maani lapsille opetetaan. Sen sijaan olen työkseni kirjoittava nainen, joka haluaa loihtia hyvää oloa ja oivalluksia sanojen avulla.

Tänään aion tehdä juuri niin.

Kun luin Saaran armollisuuden opettelua käsittelevän tekstin, sydämeni täyttyi tuhannesta ajatuksesta. 

Kai kaikki tietävät sen, mitä minäkin tiedän: että itselleen pitää olla nyt, aina ja iänkaikkisesti hyvä? Että kenenkään ei kuulu olla itselleen se ala-asteen koulukiusaaja, ikävä esimies tai kujalla ollut kasvattaja, jolta ei kauniita sanoja ja kannustusta herunut?

Joohan, joohan, joohan!

Valitettavasti ei. Ylitsepursuava itsekritiikki – tekojemme, tekemättä jättämisiemme, ajatuksiemme ja tunteidemme jatkuva soimaus – on aivan liian yleistä.

Mutta tässä hyvät uutiset: kenenkään ei tarvitse olla itsensä piiskaaja tai varjoversio menneisyyden nihkeästä tyypistä.

Itseään voi ja pitää kohdella hyvin. Jos ei osaa, tässä nyrkkisääntö:

Itseään on käsiteltävä yhtä rakastavasti kuin pientä lasta. Se, mitä ei tohtisi sanoa polvenkorkuiselle, ei pidä myöskään sanoa itselleen.

Mitä sosiaalisiin suhteisiin tulee – itsestään välittäminen on myös sitä, ettei vietä aikaansa hirveyksiä muita kohtaan suoltavien ihmisten kanssa.

Myös minun on pitänyt opetella pois myrkyllisestä ajattelusta. On ollut aika, jolloin olen ollut ylikriittinen muita ja itseäni kohtaan. Aika, jolloin en ole ollut laisinkaan kriittinen muita kohtaan ja piiskannut itseäni senkin edestä.

Enää en niin tee. Ja antakaas, kun kerron: elämä ei ole ollut ikinä näin helppoa.

En enää syyllistä itseäni siitä, että joskus peruutan menot viime hetkellä (koska väsyttää tai laiskottaa) kirjoitan blogipostauksen vasemmalla kädellä (koska olen jo kirjoittanut tuhansia seitsemän vuoden aikana, aina ei voi onnistua) tai että joskus laitan suuhuni jotain, mitä ei varmaan ravinto-oppaan mukaan pitäisi.

En kritisoi olemustani, tunteitani tai mielipiteitäni – olivat muut niitä vastaan kuinka paljon tahansa. Itsekritiikittömyyttä tämä ei ole, koska olemukseni ei muille kuulu, tunteet ovat omiani ja mielipiteistä voi keskustella (ja olen niitä tarpeen mukaan valmis muuttamaan.) Toisin sanoen: olen itselleni lempeä, vihdoin. Ja tässä meni muuten 27 vuotta.

Miten itse-empatia sitten helpottaa elämää? En enää kadu menneisyydessä tekemiäni valintoja, olivat ne isoja tai pieniä. En yritä olla mikään tai kukaan muu kuin tosiasiassa olen. En arvuuttele lahjojani, kokemustani tai osaamistani. En rääkkää itseäni fyysisesti enkä varsinkaan henkisesti.

Ja ennen kaikkea: kun kohtelen itseäni arvokkaasti, kohtelee maailma minua yhtä hyvin takaisin.

Siinä ohjenuora, jonka aion opettaa jokaiselle tapaamalleni sananjanoiselle ihmissielulle. Ajatuksen aion iskostaa myös omiin lapsiini. Koulussa he eivät sitä opi.

Sitä varten olemassa olemme me – esimerkilliset, myös itselleen lempeät aikuiset.

Share

Kommentit

Aura
Hyvä yritys

Ihana teksti!

En voi väittää että hyvää itsetuntoa olisi kohdallani riittänyt aina mitenkään yllin kyllin, mutta sain kyllä ison annoksen lempeyttä itseäni kohtaan niinkin hassusta paikasta kuin seurakunnasta ja kirkosta. Siellä pystyttiin lähettämään sellaista viestiä että ihminen on hyvä ja arvokas just sellaisena kuin on, riippumatta mistään suorituksista. Nyt aikuisempana, ja läheisten ihmisten kanssa jutellessa olen välillä tajunnut, että ei se ole ehkä mikään itsestäänselvyys. Sitä toivoisin kuitenkin kaikille lapsille ja aikuisille, tuli se sitten kotoa tai koulusta tai ihan mistä tahansa.

Eilen just luin myös blogitekstiä siitä, miten itsensä saa satunnaisen laiskuuden osuessa kohdalle ryhdistäytymään ja lähtemään urheilemaan... Nämä asiathan ei sinällään liity toisiinsa ihan yksi yhteen, mutta itse käytän kyllä lempeyttä myös siihen, että aina ei tarvitse viitsiä.

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitos ihanasta kommentista!

Mä toivon rajattomasti lempeyttä aivan kaikille ikään ja menneisyyden mokiin katsomatta! Mutta tää on fakta: lapsille esimerkin kuuluisi tulla aina aikuisilta.

Kun aloin tänä vuonna tosissani pohtia tätä juttua, tein henkisen inventaarin lempeyden ajatuksista, joita olen kasvaessani aikuisilta oppinut. Oli pelottavaa huomata, ettei esimerkkejä oikeastaan löytynyt lapsuuden perhepäivähoitajaani (joka teki meikästä aikuisena autottoman kasvissyöjän, koska myös luontoa kohtaan pitää olla lempeä. Kiitos siitä!) lukuun ottamatta. Enkä usko olevani ainoa!

Mitä fyysiseen suorittamiseen tulee, tämäkin polku on katsottu oikein pikkukivet kääntäen: olin vuosia himourheilija ja maratonjuoksija. Lopetin juoksemisen päivänä, kun aloin itkeä lenkkipolulla. Nykyään harrastan vain lajeja, joissa ei tarvitse suorittaa yhtään mitään, ja voin paljon paremmin.

Lape (Ei varmistettu)

Tulevana opettajana toivoisin, että just noita asioita voisi oppia myös koulussa. :) enkä pidä ajatusta mahdottomana!

Laura Pollari
Laura de Lille

Miten ihanaa :)

Nuorissa (ja tulevissa opeissa) on tulevaisuus!

jennajohannasi
Pirtti

Upea teksti :) Onks tää 27 jotenkin sitten maaginen vuosiluku, pystyn niin hyvin samaistumaan kirjoittamaasi. Armollisuusteksti herätti mussa aivan samanlaisia ajatuksia.

Oon yrittänyt sanoa erilaisten asioiden, esimerkiksi vaikeiden parisuhteiden kanssa tappeleville ihmisille, et sun pitää ensin olla onnellinen itsesi kanssa ja vasta sitten alkaa rakentaa asioita ulospäin. Itteensä pitää rakastaa eka. Niin moni yrittää ruokkia oloansa ulkoapäin, muilla ihmisillä ja työllä, rahalla, statuksella, vaikkei lähtökohdat ole sellaiset, että niihin voisi alkaa rakentaa mitään.

Mulla oli pari vuotta sitten sellainen kevät, jona tietoisesti halusin selvittää välit omaan minääni, ja se onnistui. Annoin vanhat virheeni anteeksi ja päätin olla onnellinen. Sen jälkeen kaikki on ollut helpompaa. Muistan sanoneeni silloin ystävälle, että nyt eletään maagisia aikoja, ja mä oon siihen valmis.

Laura Pollari
Laura de Lille

Aamen! Kaikki lähtee sisältäpäin ja loppu on magiaa.

P.s. Pisteet muuten sille kielinerolle, joka keksii uuden, ei negatiivisesti latautuneen termin itsensä rakastamiselle.

Satya

Koulun tehtävänä on valitettavasti ollut lähes aina tuottaa kuuliaista karjaa työmarkkinoille. Nyt ollaan huomattu ettei opetusjärjestelmä ole tehokas siinäkään. (Sitran uusimman tutkimuksen mukaan Suomen koululaitos valmistaa oppilaita maailmaan jota ei enää ole olemassa.)

Kaikesta oppimisesta pitää ottaa oma vastuu heti kun siihen itsenäisesti pystyy. Se että odottaa koululta näitä asioita johtaa suuriin pettymyksiin.

Laura Pollari
Laura de Lille

Minulla ei oikeastaan ole mielipidettä suomalaisesta koulujärjestelmästä. Muiden maiden systeemejä nähneenä ajattelen, että omassamme on yhtä paljon hyvää kuin huonoa.

Teksti otti kantaa lähinnä rakentavaan sosiaaliseen kanssakäymiseen ja terveeseen itseilmaisuun, joita mielestäni pitäisi koulussa oppia. Yllättävän harva saa siihen työkalut omasta kotoaan.

Johanna K. (Ei varmistettu)

Jee, ihana teksti, lempeys kiertämään! :)

Olen itsekin mietiskellyt ja opetellut kuvailemiasi asioita viime vuosien aikana. Ja silti vasta ihan hiljattain tajuntaani tuli tällainen jotenkin hyvin vapauttava ajatus: Jos olen syntynyt sellaiseksi kuin olen - kaikkine ominaisuuksineni ja luonteenpiirteineni - niin minun on sitten hemmetti vieköön tarkoitus olla juuri tällainen. :)

Kivaa viikonloppuu sul!

Laura Pollari
Laura de Lille

Allekirjoitan tämän täysin. Asiat tuntuvat niin pitkään vaikeilta, kun taistelee omaa luontoaan, lahjojaan tai oikeaa kutsumustaan vastaan. Niin se vain on.

Aurinkoa!

AjN (Ei varmistettu)

Tämä on niin totta - mahtavaa, että sinä(kin) kirjoitat aiheesta, jota ei mielestäni voi korostaa liikaa!

Olen onneksi itse oppinut pitämään itsestäni ja epätäydellisyydestäni jo nuorena, ellei teini-iän satunnaisia oikkuja lasketa mukaan. Saan kiittää tästä varmasti ennen kaikkea perhettäni, ystäviäni ja sittemmin vielä poikaystävääni, jotka ovat rakastaneet ja arvostaneet minua juuri tällaisena. Läheisiä ihmisiä saa (ja jopa pitää) toki valistaa mahdollisista ikävistä tavoista (rakentavasti ja latistamatta), koska kyllähän aina voi koittaa olla hitusen parempi ihminen, mutta niin, yleensä ihminen, joka on ystävällinen itselleen on sitä myös muille. Ja silloin sitä ymmärtää muidenkin kiukuttelun takaa usein sen, että siinähän se kiukuttelee omaa pahaa oloaan. Yksi suurimmista viisauksistahan on; 'pitää ensin rakastaa itseään, jotta voi rakastaa muita'.

Siis; ihana kirjoitus Laura - toivottavasti sanomasi uppoaa mahdollisimman moniin ihmisiin :)

Sylvi O. (Ei varmistettu) http://lyylinvieresta.blogspot.com

Kivoja ajatuksia!

Opettajana en voi olla kuitenkaan kommentoimatta. Nimittäin, hurraa, hip hei, opetussuunnitelma on muuttumassa ihmis- ja lapsiystävällisempään suuntaan. Ensi syksyn alusta tulee voimaa uusi OPS, jossa on seitsemän laaja-alaista tavoitetta. Yksi niistä on nimeltää Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot. Valtakunnallinen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet -opas kertoo siitä näin:

"--- Kouluyhteisö ohjaa ymmärtämään, että jokainen vaikuttaa toiminnallaan niin omaan kuin toistenkin hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen. Oppilaita kannustetaan huolehtimaan itsestä ja toisista, harjoittelemaan oman elämän ja arjen kannalta tärkeitä taitoja sekä lisäämään ympäristönsä hyvinvointia. --- He saavat mahdollisuuden kantaa vastuuta omasta ja yhteisestä työstä sekä kehittää tunnetaitojaan ja sosiaalisia taitojaan. Oppilaat kasvavat huomaamaan ihmissuhteiden ja keskinäisen huolenpidon tärkeyden. ---"

Sanaa itsetunto ei mainittu, mutta arvelen, että kyllä sekin tuolta 500-sivuisesta uuden hengen mukaisesta suunnitelmasta löytyy.

Omasta mielestäni koulu on kuva yhteiskunnasta, ja mitä vanhemmat edellä, sitä lapset perässä. Sikäli ajatuksesi siitä, että vanhempien pitää ottaa vastuu lapsen kasvattamisesta myös siinä positiivisessa hengessä, on erittäin tärkeä! (Vaikka kyllä noita taitoja siis koulussakin harjoitellaan, aivan jatkuvasti. Pakkohan se on. Alakoulussa sisällöt tulevat kakkosena, elämäntaidot ykkösenä.)

Blogiasi on virkistävä lukea, vaikka harvoin tänne eksynkin, mutta sitä mieluummin luen kaksikymmentä postausta putkeen, pureskellen. 27 oli muuten omallakin kohdalla maaginen luku: tapasin lapseni isän ja elämäni suuren rakkauden, joka tosin nyt on jo toisissa ulottuvuuksissa.

Kaikkea hyvää!

Kommentoi