Muistojen Pariisi

Laura de Lille

"Ikävöitkö koskaan takaisin Pariisiin?" tulin kysytyksi tovi sitten.

 

Minun piti miettiä hetki.

 

En ole aivan varma. En, vaikka tapasin teininä viettää tuntikausia sängylläni kaupungista unelmoiden ja sen nettikameroita ratsaten. Moni asia on matkan varrella muuttunut – New Yorkiin olen kotiutunut erittäin hyvin, ja uusi kaupunki on täyttänyt kaikki odotukseni ja enemmän. Täällä olen tuntenut oloni hyvin luontevaksi ja kotoisaksi – luultavasti enemmän kuin missään muualla aiemmin.

 

Silti. Joskus on kiva haikailla ja senhän jokainen nostalgiasieppo tietää.

 

Missä se sitten tuntuu, ikävä?

 

Yksittäisissä pienissä asioissa, eletyissä hetkissä, jotka haluaisi säilöä turvalliseen paikkaan piiloon auringonvalolta. Lähileipomon patongissa, jota toisinaan söi sekä lounaaksi että illalliseksi, kun opiskelijabudjetti ei antanut muulle periksi. Niissä myöhäisissä illoissa, joina polki kotiin kultaisena hohkaavaa Seinen rantaa ja tukassa tuntui vienoinen tuulenvire. Muistellessa viidennen kaupunginosan lempielokuvateatteria, joissa näytettiin menneiden vuosikymmenien elokuvia ja jonka penkeille istahtaessa tuntui saapuneensa 60-luvulle. Sitä, miten kauniilta kaupunki näytti rakastuneen silmin, ja hetkissä Pariisin parhaiten piilotetussa Laduréen teehuoneessa, jonka muhkeat leivokset ravitsivat sekä silmiä että mieltä.

Taakse jäi yksi pieni, mutta kotoinen opiskelijaluukku, jonka katolle tuli kiivettyä monet kerrat vaaleanpunaista taivaanrantaa ihailemaan. Jonka kuumuuteen tukehtui kesällä ja jossa sai talvella toisinaan nukkua toppatakki päällä. Sen sisälle kantautui aina kadun kuhina, liikenteen ja ohikulkijoiden äänet, joita oli kiva kuulostella uuteen päivään herätessä, kahvikuppi kädessä.

 

Paljon lämpimiä muistoja kerkesinkin takintaskuihini keräillä. 

 

Haluanko sitten takaisin?

En.

 

Nykyhetki tuntuu aivan liian antoisalta moiseen. Spontaaneilla pyöräretkillä, kutkuttavilla keskusteluilla tuntemattomien kanssa ja illoilla kämppisten seurassa on vielä paljon opetettavaa. Taas viiden vuoden päästä osaan jo nähdä mikä merkitys nykyisellä elämänvaiheella oli, ja sekös vasta jännittävää onkin.

Pariisia tulen muistelemaan aina sillä samalla lämmöllä, joka täytti rintani, kun matkalaukkuineni Ranskan maaperälle ensimmäisen kerran saavuin. Viime talvena vein päätökseen yhden teini-iän unelman, mutta kurkin avoimin mielin kohti tulevaisuutta. Jo Pariisissa opin sen, että maailma pyörii juuri oikealla lailla ilman minunkin huoliani ja valvottuja öitä. 

 

Kun luopuu yhdestä, saapuu tilalle muuta – yleensä jotain paljon parempaa.

 

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

heippa, toiv ei oo liian tunkeileva kysymys, mutta tiiätkös mitä vanhalle Pariisin-kämpällesi kuuluu / asuttaako sitä joku jo ensi syksynä ? :))

-Ulriikka- (Ei varmistettu)

Heippa Laura!

Jostain syystä olin kadottanut blogisi hetkeksi (okei ehkä vuodeksi:D), nyt löysin tänne uudestaan ja mitä onkaan tapahtunut! Muistan ensimmäisen kerran kun eksyin Laura de Lilleen, vuosi taisi olla 2008 tai 2009 ja jäin heti koukkuun... En muista piditkö taukoa bloggailusta vai mitä, mutta minulta blogisi jäi sivuun hetkeksi. Nyt täytyikin kahlata aikamoinen kasa postauksia taaksepäin ja en voi muuta kuin hymyillä. Blogisi sai heti oman paikkansa suosikkilistaltani, ei tätä voi enää kadottaa ;)

Kaikkea hyvää & mukavaa alkavaa syksyä! :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse vietin elämäni kiistatta parhaat kaksi kuukautta tänä keväänä asuessani Barcelonassa. Ja voi kuinka kaipaankaan sinne takaisin. Joskus paljon, joskus niin paljon etten muuta osaa ajatella. Kaipaan nimenomaan niitä pieniä hetkiä; työmatkaa meren rannalla, espanjan kieltä, ovikoodin näppäilyä, aamupalaa kämppisten kanssa... Kuitenkaan ei voi tietää löydänkö joskus itseni uudelleen Barcelonan kaduilta vai jostain ihan muualta. Sehän elämässä parasta onkin, arvaamattomuus. :)

Kiva muistelu! Yleensähän se meneekin niin että kaipaa enemmänkin tiettyjä asioita kuin tiettyjä paikkoja, tai ainakin siihen saakka kunnes löytyy se paikka johon kotoutuu kaikkein parhaiten. Joskus täytyy vain lähteä ja antaa elämän viedä mukanaan ja tuoda uusia asioita ja muistoja, sittenkin vaikka elämä ei olisi samanlailla perusturvattua kuin Suomessa, mikään ei ole tylsempää kuin tehdä asiat samanlailla kuin kaikki muut

Marsublog

Tää blogi haamupäivittyy edelleen tosi usein blogilistalle, harmi!

Vierailija (Ei varmistettu)

Moikka,ei pariista kannata koskaan luopua täysin.Itse käynyt 3 kertaa ja toiveissa tai enemmänkin haaveissa muuttaa pysyvästi pariisiin (en koskaan muuttaisi pois : )).Taitaa jäädä haaveeksi mutta on mukava unelmoida.t:Mies

Vierailija (Ei varmistettu)

Moikka,ei pariista kannata koskaan luopua täysin.Itse käynyt 3 kertaa ja toiveissa tai enemmänkin haaveissa muuttaa pysyvästi pariisiin (en koskaan muuttaisi pois : )).Taitaa jäädä haaveeksi mutta on mukava unelmoida.t:Mies

Vierailija (Ei varmistettu)

Mies: ikävä romuttaa tuo sokerikuorrutettukuvasi Pariisista, mutta se kaupunki on asuessa kaikkea muuta miltä näyttää. aluksi Pariisi näyttäytyi minulle mitä kauneimpana kaupunkina, mutta sinne muutettuani kuvani kaupungista muuttui aika lailla. Ahdas, ahdistava, täynnä huutelevia arabimiehiä, köyhiä ja kerjäläisiä joka puolella, kylmähköjä ihmisä - jos et osaa tätä maailman "ykköskieli" ranskaa, etc..

Vierailija (Ei varmistettu)

Uskon kyllä tuon mutta kun olen mies ei ne "artsut" varmaan minulle huutelisi ehkä olet vaan niin kaunis niin siksi huutelivat perääsi : )
On totta että se on ahdaskin paikka ja autoilu hankalaa mutta silti.Tykkään kaikesta siellä on ja pääsee sieltä välillä käymään maaseudullakin jos alkaa ahdistamaan.Ranskasta en osaa kun alkeet mutta kyllä sen kielen oppii (i hope so).
Tuskin sieltä koskaan saan töitä tai muutenkaan varaa sinne muuttaa mutta katsotaan nyt ei sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo tullessaan : )

Vierailija (Ei varmistettu)

Hie, Laura !!! Palatakseni Brooklyniin..kumpi päivä on parempi tulla tutustumaan flea marketiin, siis la vai su ? Onko päivien välillä muuta eroa kuin paikka ?
Kiitokset vastauksesta...ah enää viikko ja olen Nycissä :)

Camilla
C Paris

Kerro Laura tuon sinun lempparileffateatterin osoite vitosessa! :) Olisi kiva kokeilla jotain hyväksi havaittua ei-massaleffateatteria.

Vierailijan kommenttiin Pariisista: olen puoliksi samaa ja puoliksi erimieltä. Paljon kiinnostuneita itseä vanhempia miehiä, kyllä. Ahdas, kun aamulla ja illalla tunget metrossa tai RERissä. Ahdistava, ei; millä tavoin muka? Kerjäläisiä kyllä, mutta he eivät häiritse ketään, ovat vain - ja he ovat todella kiitollisia saadessaan kolikon. Jos haluat saada lämpimän katseen osaksesi, anna 50 sentistä 3 euroon köyhälle jonka tilanne sinusta tuntuu kurjimmalta sinä päivänä, ja huomaat ettet ole nähnyt koskaan ketään niin kiitollisena.

Ja ikävien asioiden lisäksi täällä kuitenkin on edelleen mahdottoman kaunis arkkitehtuuri, paljon katusoittajia, ja enemmän rakastuneita ihmisiä kuin missään muualla maailmassa. Jos rakastuneiden pitkä suudelma kadulla ei saa hymyilemään... mikäs sitten. Harva ihminen täällä on kylmä sinulle jos heille on itse ystävällinen. Valitettavasti vain hyvin harva osaa englantia, mutta jo ranskan alkeita arvostetaan.

Bisous, C

Miina (Ei varmistettu)

Kiitos ihanasta blogista!

Tässä on yksi juttu ylitse muiden: myönteisyys, positiivisuus joka huokuu asenteestasi / kirjoitustyylistäsi. Ja tietysti myös se seikka, että pukeutua voi muihinkin kuin ylihintaisiin muotiluomuksiin :-)

Laura Pollari
Laura de Lille

Apua! Kiitos kaikista kommenteista, tyypit! :)

 

Vierailija, valitettavasti kyllä - asunnolle löytyi uusi vuokralainen siltä istumalta, kun sieltä pois muutin!

Vierailija5, pahoittelut viiveestä: jos tarkoitat Smorgasburgin, eli Williamsburgin Fleata, niin lauantai on ruokatori ja vasta sunnuntai varsinainen kirppispäivä. Toivottavasti tämä selvensi? Mukavaa matkaa!

Camilla, Samasta korttelista löytyy monta - esimerkiksi Le Champo on hyvä (51 Rue des Écoles, 75005 Paris) Kannattaa tsekata allocine.fr ja laittaa hakuun juurikin tuo viides kaupunginosa, ja saat paremmat käsityksen mitä leffoja noissa teattereissa tällä hetkellä pyörii!

Miina, kiitos kauniista sanoista! Kuten työpaikallani sanottaisiin: elämää, ei esittämistä. Se on aika hyvä ohjenuora se! :)

 

Kommentoi