Muotimuistoja vuosien varrelta

Laura de Lille

Ensimmäisenä opiskeluvuotenani näin kouluni seinällä ilmoituksen, jossa freelance-stylisti etsi itselleen assistenttia muotilehden kuvauksiin, ja tietenkin laitoin hakemuksen menemään. Sain keikan, ja niinpä vietin yhden illan pienessä, Montmartrella sijaitsevassa asunnossa pomoni kanssa asuja valiten. Itse kuvaukset teimme Pariisin lähiössä tehdashallimaisessa rakennuksessa, jossa oli jäätävän kylmä. Kahdeksan asun kuvaamiseen taisi mennä yhteensä kymmenen tuntia, mutta hauskaa oli! 

Kun Ivanahelsinki avasi pop-up myymälän New Yorkin SoHossa kevättalvella 2010, olin jeesaamassa sen sekä illan kunniaksi järjestetyn muotinäytöksen kanssa. Puettamisolosuhteet olivat enemmän kuin haastavat, sillä käytössämme oli vain pikkuruinen huone, jonne yhteensä ahtautui noin kahdeksan mallia ja neljä puettajaa noin puolen tunnin ajaksi. Mutta kunnialla tästäkin selvittiin. Hyvää seuraa ja juomaa sekä söpö ruotsalainen tarjoilijapoika - mitä muuta hyvät bileet vaativat?

Noin kolme vuotta sitten ennen kouluni aloittamista olin kesän töissä tarjoilijana Galeries Lafayette-tavaratalon takana sijaitsevassa ravintolassa. Kerran töistä tullessani minut pysäytettin kadulla kysymällä, voisinko poseerata pariisilaisen korusuunnitelijan seuraavan kesän kampanjakuvissa. Hölmöt sanovat aina kyllä, joten tienasin näin viidentoista minuutin kuuluisuuteni yhdeksi kevät-kesäkaudeksi. Kera massiivisen kaulakorun, tietenkin.

Kun olin työharjoittelussa New Yorkissa keväällä 2010, työharjoitteluetuihin kuului Bryant Parkin pääsy muotinäytöksiin kutsun sekä istumapaikan (!) kera. Näinpä kävin näissä kahdessa näytöksessä sisäänostotiimini kanssa. Täytyy myöntää, etten tunnistanut ehkä puoliakaan paikalle kutsutuista tv-tähdistä, mutta The City-sarjan Elle-tiimin näkeminen oli kyllä kieltämättä aika koskettava näky. Varsinkin sen ilkeän tytön. Mikä sen nimi nyt ikinä olikaan.

Tässä tuorein muisto: minä, Bryanboy ja Style Scrapbookin Andy talvisessa ja lehdettömässä Tuileries-puistossa muutama kuukausi sitten. Jälkimmäisen vieressä kyllä tunsin itseni melko pieneksi, mutta onneksi edes hymyilykilpailussa tuli tasapeli!

Share

Kommentit

Roosa
Mangomalen

Symppis!

Aurora Pöntinen

Ihana! Lisää muistoja kiitos! :)

Brangwen

Ihania muistoja! Kerro ihmeessä lisää :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitos, tytöt! Lisää tulossa vielä jossain vaiheessa :)

Kommentoi