Mutta miksi naurat

Ladataan...
Laura de Lille

Ranskassa asuessani ajauduin usein koomiseen tilanteeseen.

Paikalliset tapasivat kummastella sitä, miten ihmeessä minulla oli aina niin kivaa

"Mais pourquoi tu rigoles, mutta miksi naurat?" kyselivät puolitutut koulussa, bileissä ja illallisilla.

Äkillisesti esitetty kysymys hämmensi joka kerta.

Elämänilo ei näyttänyt nousevan kielimuurin yli. Ei vaikka ranskalaiset eivät ole yhtään sen huumorintajuttomampia, kuivempia tai ikävämpiä ihmisiä kuin kukaan muukaan. Heille hirnuva ilopilleri oli korkeintaan eksoottinen näky.

Nyt ymmärrän kysymyksen toiselta kantilta. Kysyjät halusivat tietää, mikäs saa ihmisen vapautumaan, nauttimaan elämästä ja olemaan itsensä.

Siihen osaan jo ehkä vastatakin.

Olen viime aikoina pohtinut paljon onnellisuutta ja hyvää elämää.

Ajattelen, että yksi tärkeimmistä teistä onneen on tarkkaavaisuus. Kyky antautua päällä oleviin tilanteisiin ja huomata, mitä ympärillä todella tapahtuu.

Useamman kerran olen tippunut ansaan. Vaipunut haaveajatteluun ja käynyt toiveikasta dialogia tulevaisuuden kanssa. Ajatellut kuumeisesti seuraavaa siirtoa, kaupunkia, maata ja kieltä. Samalla olen unohtanut olennaisimman – sen, että elämää ei voi suunnitella. Voi vain heittää syötin veteen ja toivoa mahtavaa saalista. Useimmiten se löytyy jo omasta takaa.

Kun asiat tuntuvat hallitsemattomilta, nykyhetken nyansseihin tarttuminen rauhoittaa. Ne ovat arkipäivän juonenpätkiä: rautiovaunussa keskustelevia vanhuksia, kotona odottava suklaalevy tai hyvin mennyt työpresentaatio. Asioita, jotka stressaavassa elinympäristössä tai elämäntilanteessa unohtuvat aivan liian usein.

Niin unohtui minultakin, joskus pitkäksikin aikaa. Vaan eipä unohdu enää.

Nyt minulla on muistisääntö. Se kumpuaa vuosilta, jolloin onneani tiedusteltiin harva se hetki.

Kun hukun haihattelumereen, mietin ranskalaisia. Keskusteluja, joissa jouduin ääneen selittämään, mikä minua nyt niin naurattaa.

Vastaus on sama kuin kahdeksan vuotta sitten:

"No, enpä tiedä  kai tässä on vaan niin kiva olla."

Share
Ladataan...

Kommentit

Nauraja (Ei varmistettu)

Havaitsin lapsena ja nuorena, että usein iloinen ja vilpitön ihminen aiheuttaa suurta ärsyyntymistä kanssa ihmisissä. En tiedä, johtuiko se sitten inhoamastani kaupunkinpahaisesta, missä asuin- silti tuntuu että jostain syytä useat ihmiset paheksuvat iloisia ihmisiä. Se tuntuu hieman pahalle, kun itselleni iloisuus ei tarkoita todellakaan sitä, että elämäni olisi mitenkään helppo- päin vastoin.

Olen myös huomannut, että moni paheksuu myös avoimuutta. Usein saan kuulla ihmisiltä, "miten kehtaa jutella tuntemattomille ihmisille asioistani tai miten kehtaan kertoa *noloja* (minulle luonnollisia) asioista julkisesti". Valitettavasti itsekin sorrun usein häpeemään avointa luonnettani ja usein toivoisin, että osaisin olla "cool jurottaja, joka ei päästäisi sammakoita suustaan".

Mutta pidä Laura naurua ja ihanaa blogiasi yllä!!!

Laura Pollari
Laura de Lille

Ajattelen niin, että muille avoin ja tunnerehellinen ihminen on vapaasti oma itsensä. Esittäminen tai kuvitellusta uskottavuudesta murehtiminen on väsyttävää ja hemmetin turhaa, eikä siinä voi kuin hävitä. 

Se, jolla on vilpittömyyden kanssa ongelmia, menkööt pönöttämään muualle. Näin minä ainakin seurani akanoista erottelen. :)

Kommentoi

Ladataan...