Postikorttia odotellessa

Laura de Lille

Brandy ja Lewis ovat pariskunta, joita kuunnellessa tulee hyvä mieli.

Oli haussa patikointi- tai kaljoitteluseuraa, tiedän, mistä kaverini tavoitan.

Viime viikolla tapasin suosikkigreenpointilaiseni illallisen merkeissä.

Pariskunnan sulavassa, 1900-luvun alun kerrostalohuoneistossa tuoksui vastakeitetty kasviskeitto, mutta ilmassa leijaili jotain muutakin: Brandy ja Lewis olivat lähdössä pitkälle matkalle. Yllätyksenä tämä ei tullut – ne pari vuotta, kun olen pariskunnan tuntenut, on reissaaminen ollut illallispöytämme kestoaihe.

Tällä kertaa kyseessä ei tosin ollut mikä tahansa matka.

Vastikään naimisiin menneen, kolmikymppisen parin suunnitelmissa oli jo hyvän aikaa ollut ottaa loparit, irtisanoa asuntonsa ja luopua omaisuudestaan viimeistä tavaraa myöten. Vain pyörät säästettäisiin – niillä oli tarkoitus lähteä polkemaan halki Yhdysvaltoja ja lopulta Etelä-Amerikkaan. Lähtöpäivä oli jo päätetty, mutta matkan pituus oli vielä epäselvä: mahdollista oli, että se tulisi kestämään vuosia.

Pelkästä päähänpistosta ei idea toki syntynyt. Reissua pari oli kaavaillut jo pitkään ja parissa vuodessa ehditty viilata detalji jos toinenkin: pääasiassa käytännöllisestä näkökulmasta, ja tietenkin myös rahoituksellisesta – matkustelunsa pari aikoi kustantaa säästöillä ja yksinkertaisella elämäntyylillä.

Vaikka lähtöpäivä oli vain kuukausien päässä, kaikille tuttavilleen Lewis ja Brandy eivät olleet suunnitelmistaan edelleenkään kertoneet. Valintaan kun liittyi myös erityisen paljon selittelyä: pääasiassa siitä, miksi kaksi menestynyttä nuorta aikuista luopuisivat koko elämästään – hyvistä työpaikoistaan, kivasta asunnostaan ja kaupungista, jossa pärjääminen on jo saavutus sinänsä – yhden pyörämatkan tähden.

Lähipiirin suhtautuminen asiaan ei ollut ollut kovinkaan kannustava: matka synnytti pääasiassa kärkkäitä kommentteja. Monet kuittasivat aiheen lyhyesti ja ytimekkäästi toteamalla, etteivät itse pystyisi samaan.

Miksi pitäisikään?

Kotimatkallani en voinut olla miettimättä pariskunnan rohkeutta ja ihailtavaa tahdonvoimaa.

Oli suunnitelmasta mitä mieltä tahansa, Brandy ja Lewis ovat hienoja esimerkkejä ihmisistä, jotka tarttuvat toimeen, kun asiat eivät syystä tai toisesta enää tunnu oikeilta. Ja se muuten vaatii rohkeutta: laskelmoidussa ja suorituskeskeisessä maailmassa intuition voimaa on helppo vähätellä. Vaikka pariskunta tiesi mistä halusi, eivät hekään täydellä varmuudella osanneet sanoa, mitä tuleman pitää tai selittää, miksi ratkaisu tuntui paremmalta kuin elämän jatkuminen nykyisellään. Oli vain tunne, joka voimistui päivä päivältä.

Hassua kyllä – tunsin itsekin oloni huojentuneeksi keskustelumme jälkeen. Mielipiteitä jakava matkasuunnitelma muistutti siitä, että ulkopuolinen hyväksyntä ei aina ole tarpeen. Riittää, että tekee sen, mihin itse uskoo. Koska elämää ei voi suunnitella etukäteen, myös mielen muuttaminen on sallittua. 

Se on vapauttava ajatus.

Maailmanmatkasta povaan kaikin puolin onnistunutta.

Brandyn ja Lewisin toivon näkeväni pian uudestaan, tai vähintään sitten, kun pari pistää omaisuutensa kiertoon – mukaan lukien mittavan kirjakokoelmansa, jota tapaan käydä salaa ihailemassa.

Ehkäpä pöllin sieltä silloin jotain. 

Kirjanmerkkinä toimikoon postikortti Etelä-Amerikasta.

Share

Kommentit

paju

No huh, todella ihailtavaa! Kokemusrikasta elämän matkaa Brandylle ja Lewisille! Jos pariskunta päättää poiketa Suomessa, saavat lahjoittaa hieman seikkailuhenkistä rohkeuttaan myös meikäläiselle ;--)

Sazu (Ei varmistettu) http://14islands.blogspot.se

Oi miten hienoa! Ja komppaan täysin sun ajatuksia: täytyy kuunnella intuitioaan ja mieltään voi myös muuttaa. Itsekin olen sitä mieltä ettei elämässä ole mikään pakko tehdä asioita samalla tavalla kuin muutkin, eivätkä kaikki pysty kaikkeen. Itse tajusin vähän päälle parikymppisenä alkaa rikkoa normeja ja tehdä mulle oikeilta tuntuvia (muiden mielestä älyttömiä) asioita - ja kuinka onnellinen olenkaan siitä lähtien ollut! Elämä on jännittävää, ja se kyllä kantaa.

hannnnn. (Ei varmistettu)

KYLLÄ! Ihanaa tehdä asioita joita haluaa eikä elää aina muiden yleisen hyväksynnän ja yhteiskunnan vaatimusten alla. Ihana myös ylläoleva kommentoija; "elämässä ole mikään pakko tehdä asioita samalla tavalla kuin muutkin, eivätkä kaikki pysty kaikkeen." Eikä tarvitsekaan pystyä! Oma onnellisuus kannattaa:)

Hosuli
Hömppäblogi

 

Pisteet rohkeudesta tosiaan! Kukin tyylillään. :) Hyvä oivallus on tosiaan se, ettei oman sydämen ohjeiden noudattaminen riittää.

Kommentoi