Puoliksi tehty

Ladataan...
Laura de Lille

Toisinaan pohdin, missä menisin, jos olisin nuorena hyssytellyt seikkailunhaluista mieltäni. Jos laukut olisi jätetty pakkaamatta ja hölmönrohkeat päätökset tekemättä.

Saattaisin olla onnellinen, kenties onneton. Ehkä valintoihini tyytyväinen, ehkä niitä katuva. Ainakin olisin kirjoittanut vähemmän. Kantapäätkin olisivat päässeet helpommalla. Muuta en sitten osaakaan arvailla.

Vaikka moni muuvi on tuntunut jälkikäteen vikatikiltä, yhtään päätöstäni en vaihtaisi pois. Niiden takiahan olen siellä missä pitää, juuri nyt. Kannatti siis ryssiä.

Tästä kiitokset menevät vilkkaalle mielikuvitukselle. Se on muistuttanut kerta toisensa jälkeen, että koettaa kannattaa.

Unelmoitu kun on puoliksi tehty.

Ponnistelu ei ole pakollista, mutta tekee elämisestä, no, hiton paljon mielekkäämpää. Haaveineen päivineen.

Omistetaan tämä ilta vielä toteutumattomille sellaisille. 

Toivoo Laura, joka tietää nyt, että luksusalalla on tylsää, uuden kielen voi oppia vielä parikymppisenäkin ja ihastuksen perässä kannattaa muuttaa (ihan oikeasti!)

Share
Ladataan...

Kommentit

All My Days

Naulan kantaan!
Olen pohtinut aivan samoja juttuja ja nyt, toivottavasti muutaman kuukauden päästä, pääsen toteuttamaan kolmen vuoden ajan mielessä pyörimeen suuren suuren unelmani. En olisi tässä tyytyväisenä ilman niitä mokia menneisyydessä.

Laura Pollari
Laura de Lille

You go girl! :) Mokat on parhaita!

Polly Biscuit (Ei varmistettu)

Veit jalat suustani! Nimenomaan, aivan niin, justiinsa ja aamen! Hyvä Laura! Terkkuja länsirannikolta.

http://thesunshinerecorder.blogspot.com/

Laura Pollari
Laura de Lille

Aamen, aamen! Itärannikko kuittaa :)

Katje (Ei varmistettu)

Erittain osuvasti sanottua, samat jutut pyorii mielessa aina itsellakin valilla :)

http://sixribbons.blogspot.nl/

Laura Pollari
Laura de Lille

Jes! Nyt enää sitten vain sanoista tekoihin! 

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana ihana mekko ja ihana nainen!

Laura Pollari
Laura de Lille

ITE oot! :)

lav juu! 

Ihan samoja asioita oon pyöritellyt mielessä tämän vuoden aikana ulkomailla asuessani. Onneksi uskalsin. Onneksi lähdin. Eikä se halu ole ainakaan laantunut.

Tiukkojen, epämukavien, haastavien paikkojen edessä olen miettinyt itseäni viisikymppisenä. Ajattelisinko silloin, että miksi en kokeillut? Miksi en edes yrittänyt? Miksi olin niin tylsä ja turvallisuushakuinen? Mitä olisin muka menettänyt? Olen huomannut, että olen päässyt paljon pidemmälle kuin olisin rohkeimmissakaan unelmissani kuvitellut pystyväni. Minä. Oikeasti. Vau. 

Kotiinpäin lähtee ainakin paljon itsevarmempi, paremman itsetunnon omistaja likka, sanon mää. Jolla silti riittää seikkailumieltä vielä tulevaisuuteenkin. Kyllä. 

Laura Pollari
Laura de Lille

Jee!

Musta taas tuntuu, että sen ekan stepin otettua pystyy mihin vain. Asumaan ja työskentelemään missä vain. Oppimaan asioita, joita ennen luuli mahdottomuudeksi. Ikään kuin rajat ja esteet olisi vedetty kertaheitolla pois.

Sitten joskus mummona on kiva kertoa stooreja nuoremmille tyypeille kaikennäköisistä seikkailuista pilke silmäkulmassa. Jos tuonne asti selviän, tiedän että takana on hyvin eletty elämä!

marjaaana (Ei varmistettu)

Ihan totta! Itse toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni ja lähdin puoleksi vuodeksi vaihtoon Englantiin. On kanattanut, mutta olen myös huomannut, että siellä kotosuomessa on silti monta monta asiaa, joiden vuoksi en ikinä halua muuttaa sieltä pois.

Ps. Miksi tekstit nykyään katkoutuvat typerästi kesken sanojen, aina siis kun sana jää kesken kun se hyppää uudelle riville, se ei tavuta vaan typerästi katkaisee sanan. Pikku juttu mutta rassaa lukemista :) Vai onks se vaan mun koneessa?

Laura Pollari
Laura de Lille

Oho! Ihanko totta? Mikä selain sulla on käytössä? Firefoxilla ja Safarilla ei ainakaan oo mitään häikkää.

marjaaana (Ei varmistettu)

Firefox on ja nyt näyttäs että tää onkelma on kaikissa lukemissani Lilyn blogeissa tän jonku uudistushässäkän jälkeen. Siis mun koneella. No mut kait sitä voi tälleenki lukee!

Nella5 (Ei varmistettu)

Sulla on mahtava ja uskomattoman hyväntuulinen blogi. :) Oon varsin ahkerasti lueskellut, kun muutan itse kesällä New Yorkiin tekemään töitä muotialalle ja tätä on ollut ihana selailla lähtöä fiilistellessä. Tämä postaus vielä napsahti oikeen sopivasti aikatauluun näin lähdön kynnyksellä. Ihanaa kesää!

Kommentoi

Ladataan...