REVS, eli pieniä vallankumouksia

Ladataan...
Laura de Lille

Tiistai-iltana vietettiin uuden suomalaisen muotilehden REVSin lanseerauskekkereitä.

Kuun viimeiset päivät ovat menneet  itselläni ihan kauheassa hässäkässä, ja olinkin jo unohtanut pirskeet täysin ennen kuin skarppi työkaverini muistutti niistä tänään toimistolla. Sain kun sainkin siis ohjattua itseni Taidehallille illansuussa. 

REVS (jonka nimi juontaa juurensa sanasta revolution, ihmetteleville tiedoksi!) on muotikuvaaja Federico Cabreran, Jenni Rotosen sekä Miika Saleniuksen yhdessä visioima ja toteuttama julkaisu. Lehti tulee tuomaan muotia esille hiukan erilaisesta tulokulmasta ja on varsinainen oodi suomalaiselle osaamiselle: REVSin sisällöstä vastaavat lukuisat suomalaiset muotialan ammattilaiset aina stylisteistä kuvaajiin ja meikki- sekä hiustaiteilijoihin asti. Myös suomalainen vaatesuunnittelu on lehdessä keskeisessä roolissa.

Saavuin itse paikalle juuri täydelliseen aikaaan, ja meininki Taidehallilla oli kaikin puolin rento. Kulkua vaikeutti lähinnä tuttujen ihmisten määrä. Sanonta "jäädä suustaan kiinni" ei ollut tässäkään yhteydessä yhtään liioiteltu. Mikä kivointa, näyttävä Lily-edustuskin oli hanskassa.

Meitä oli eksynyt paikalle useampikin. Tässä tekstiilikolmoset Laura, iki-ihana Jennamme sekä Jenni, yksi REVSin kantavista voimista. 

Uskokaa tai älkää, tämä ei ollut yhtään suunniteltu juttu. 

Kotiinviemisiksi lähti sitten uutuuttaan kiiltävä lehti. Vaikka olenkin kerennyt selailla sen läpi vasta pari kertaa, hieno se kyllä on. Ei siis muuta kuin toivotetaan hurjasti onnea ja menetystä uudelle tulokkaalle!

P.s Pääkaupunkiseutulaisille tiedoksi: lehteen pääsee tutustumaan parin päivän ajan Marikulmassa sekä vasta-avatussa Marikiskassa (Uudenmaankatu 13.) Sinne siis!

Share

Kommentit

kryp
Taskunpohja

Sun (ja joo noiden muidenkin) paita on ihana, saako udella mistä se on? :) 

Laura Pollari
Laura de Lille

Kiitti :) Mun paita on Isabel Marantin.

Kommentoi

Ladataan...