Roadtrip Yhdysvalloissa

Laura de Lille

Seitsemän sohvasurffaria, yhdet vaihtovaatteet ja kolme lattialla nukuttua yötä myöhemmin löysin tämä aamuna itseni brooklyniläisestä kerrostaloasunnosta ikionnellinen virne kasvoillani.

Mennyt viikonloppu oli kenties elämäni tähän asti hienoin, jonka jokainen valvottu tunti ja bensaan tuhlattu dollari oli arvoisensa. 

Viisi osavaltiota kolmessa ja puolessa päivässä on varsin hyvä suoritus, jota muistelee vielä hyvän tovin. Nyt listalta löytyivät New Jersey, Pennsylvania, Delaware, Maryland ja Virginia. Ja saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Kuvia reissulta tuli otettua pienen omaisuuden verran, ja tältä näytti roadtrippimme. Hypätkää valkoisen pakun matkaan!

Kulkupelimme ja auringossa loikoileva matkustaja Atlantin äärellä.

Delawarenin hietikko oli lähes kauttaaltaan rantaan huuhtoutuneiden molukkirapujen peitossa. Ja siitähän Colleen vasta innostui.

Pikkusimpukasta sain täydellisen matkamuiston, jonka syöreveistä kuuluu meren kohina.

Laivamme kapteeni ja yksi urhea kartanlukija.

Roadtrip ei ole roadtrip ilman matkan varrelle osuneen tuppukylän garage salea. 

Lewisin hillitön hampurilainen ja Twin Peaksistä inspiroitunut minikalja.

"To the presidents!" Kilistimme Presidents' Day Weekendin sankareiden kunniaksi.

Vintagea Virginiassa. Taustalla Madisonin karvahattua intensiivisesti tuijottava kissahahmo.

Sunnuntaibrunssilla Richmondissa. Harmittaa kyllä vähän tuon papan nahkatakki!

Jaloittelua nakkikioskilla.

Näkymä 17 mailia pitkältä Chesapeaken sillalta. Jäätävä tuuli houkutteli takaisin autoon lämmittelemään melko nopeasti.

Huumaavan kaunis auringonlasku Marylandissa, johon oli hyvä lopettaa ennen ruuhkaiseen New Yorkiin palaamista.

Mikä sitten jäi ikuistamatta? Illallinen philadelphialaisessa baarissa, vaahtokarkkien paisto newarkilaisen takapihan nuotiolla, reivit Richmondissa, 30 sohvasurffaajan nyyttikestit ja virginialainen karaokebaari, jonka huteralla lavalla allekirjoittanut veti Joe le taxin aamukahdelta aivan liian monen drinkin jälkeen. Huh!

Tästä on taas hyvä jatkaa. Taas yhtä toteutunutta unelmaa rikkaampana.

Share

Kommentit

Jeba
Tuuliajolla

Sulla on valloittava tapa kirjoittaa! :) Tänne on aina kiva tulla irrottautumaan arjesta - kiitos! :)

Kaikkea hyvää sulle!

Muikku_ (Ei varmistettu)

Luikahdin Lilyyn kesken työpäivän, kahvitauko on tällä kertaa toimistossa ja sisältää pahaa teetä. Teksti ja kuvat saivat hymyn kasvoilleni, suupielet olivat vähän alaspäin peruuntuneen loman, lumisateen ja flunssan takia. Kiitos!

Janey (Ei varmistettu)

Hui, ihan meni kylmät väreet kun luin tätä. Mielettömän upean oloinen reissu, toivottavasti pääsee joskus itsekin vielä kokemaan jotain likimainkaan yhtä hienoa.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Road tripit on parasta mitä täällä voi tehdä \o/

VierailijaLinda (Ei varmistettu)

Joe le taxi! Samoilla linjoilla; mä vedän tohon väliin Be my babyn, jos vaan on listoilla.
Ikävä sinua Pariisissa! Gros bisous.

Uum (Ei varmistettu)

Kiitos. Kiitos ihanasta blogistasi. Löysin sen vasta eilen, mutta olen jo aivan rakastunut. Viimeiset kaksi tuntia olen istunut tietokoneeni ääressä ja vain selannut blogiasi, lukien postauksia aina yhä kauemmas taaksepäin. Olen itkenyt, nauranut, pelännyt, tuntenut suurta huojennusta ja riemua. Tuntuu kuin blogisi olisi suuri vastaus kaikille ahdistaville kysymyksille, jotka ovat pyörineet mielessäni viimeiset pari kuukautta. Ja mikä tärkeintä, tein ehkä pelottavimman päätöksen mitä olen elämässäni tehnyt. Päätin, että uskallan lähteä. Kiitos! <3

Laura Pollari
Laura de Lille

Jeba, kiitos itsellesi! Mahtava kuulla, että löpinöistäni on iloa muillekin kuin itselleni. :)

Muikku_, jee! Suupielet ylöspäin, sanon mä! :)

Janey, reissu oli kyllä aivan uskomattoman onnistunut ja fiilistelen sitä vielä itsekin. Suosittelen lämpimästi, jos vain tilaisuus osuu kohdalle! :)

A.Sinivaara, veit jalat suusta!

Linda, ens syksynä vedetään listan kaikki biisit. Bisous bisous!

Uum, ihan LOISTAVA kuulla! :) Paljon tsemppiä unelmiesi kanssa!

Kommentoi