So long

Laura de Lille

Mun lento lähtee tänään.

Niinhän siinä kävi, että viimeinen viikko meni naurettavan nopeasti ohi. Väsymys loppua kohden alkoi olla jo niin kova, että iltaisin kotiin tultuani en meinannut pysyä hereillä enää yhdeksältäkään. Luistelemaan tosin ehdin, ja tyhjentyipä se paljon hehkuttamani karkkipussikin. Hups!

Uudet alut ovat paitsi mukavia, myös pelottavia. Tällä viikolla olen pohtinut  monia lähtöihin ja hyvästeihin liittyviä paradokseja. Muun muassa sitä, miksi täällä tihrustaa onnettomana itkua hyvästellessään rakkaimpia, mutta ei kerran määränpäähän saavuttuaan kuolekaan ikävään. Sitä, miksi kahteen laukkuun mahtuu niin vähän, mutta silti aivan tarpeeksi. Ja tietenkin sitä, miksi näkee edelleen öisin haikailevia unia Pariisista, vaikka uusi elämänvaihe tarjoaa taatusti aivan yhtä loistavia asioita. Jos keksin vastaukset näihin, lupaan ja vannon jakaa ne kanssanne.

Nyt minun on riennettävä. Nähdään toisella puolella rapakkoa! Puspus.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Onnea uusiin seikkailuin sinne rapakon toiselle puolelle ihanainen Laura! Sä tulet varmasti pärjäämään siellä loistavasti!
Kiitos myös kaikista ihanista ja tsemppavista kirjoituksista!
Sun innoittamana mäkin uskallan lähteä tavoittelemaan unelmaani...

TiinaMaria (Ei varmistettu)

Meillä on sama muuttopäivä :) Minä vaan muutan niinkin kauas kuin Turusta Helsinkiin, mutta uuden ajan alku sekin. Onnea uusiin ympyröihin sinne NYciin, rakastan sitä kaupunkia!

omppu (Ei varmistettu)

Onnea uusiin kuvioihin, ja puhun varmaan kaikkien lukijoiden puolesta kun sanon että odotamme innolla postauksia New York-elämästä. Ja niinhän se on, että ikävä ei lopulta olekaan niin kova mitä luulisi. Varsinkin alussa, kun on niin paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa. Ja sitäpaitsi, omia unelmia toteutettaessa on pakko tehdä uhrauksia. Vaikka kuinka haluaisi säilöä pulloon kaikki ihanat ihmiset ja paikat ja ottaa ne mukaan, niin se ei valitettavasti onnistu :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onnea matkaan, Laura! Jään innolla odottamaan kuulumisiasi Nykistä!

MademoiselleSaara (Ei varmistettu)

Mä muuten täs miettisin et eiks tää sun blogin nimi tuu siitä kadusta, jolla sä asuit Pariisissa? Eli meinaatko vaihtaa blogia tai pelkän nimen? Vai aiotko sä vaan pitää kaiken ennallaan, koska sähän tuut kuitenki Lilleltä, tai siis lähdit sieltä, Nykiin:) Mut sulla nyt taitaa olla kiireisempiä ja tärkeempiäkin asioita mietittävänä:D niin että hyvää matkaa ja muuttoa sulle:)!

Teemu
Thing for the Bling

Whaaaaat?! NEW YORKIIN?!! :D

Laura Pollari
Laura de Lille

Vierailija, kiitos :) Ehdottomasti kohti unelmia. Aikaa on vain tämä elämä!

TiinaMaria, ai niinkö? Ihan mahtavaa! :) Tulet pitämään kaupungista varmasti. Paljon tsemppiä sulle uuteen alkuun, kyllä me pärjätään!

Vierailija, kiitos paljon! Kuulumisia on luvassa kyllä. :)

MademoiselleSaara, kyllä vain. :) Blogi tuskin vaihtaa nimeä, se on ihan hauska näin ja kiva muisto Pariisissa vietetyistä vuosista. Kiitos kaunis!

Teemu, kyllä vain! Tässä mun tämän kevään projekti. :)

Kommentoi