Sydän hihassa

Laura de Lille

Kerronpa teille pienen stoorin.

Tarinan, jonka toivon innostavan, inspiroivan ja sykähdyttävän. Tarina ei ole sankaritarina, päinvastoin – se kertoo herkkyydestä ja täydellisestä haavoittuvaisuudesta.

Tarinan pääosassa olen minä. Sen johtonainen voisit olla myös sinä.

Niin pitkään kuin jaksan muistaa olen elänyt, pelännyt, pohtinut ja tuntenut elämää sata lasissa.

En ole koskaan osannut esittää, valehdella tai laskelmoida. Ei ole ihmistä, jota en tervehtisi vilpittömästi tai yksinäistä, jonka sulkisin piirini ulkopuolelle. En yksinkertaisesti tiedä, miten niin tehdään. 

Teeskentelemättömyys on maksanut itsensä vaihtelevasti takaisin – luotanhan ympäristööni kuin pieni lapsi. Potkaisen pallon autotielle, ja toisinaan edessäni paistavat kaahaajan ajovalot. Auton alle olen jäänyt monta kertaa.

Kaltaisiani on muitakin, tilastojen mukaan yksi viidestä. Me olemme herkkiä, tuntevia ja äärimmäisen läpinäkyviä. Piirteemme ajavat meidät moneen suohon: meitä voi pompotella, meille voi uskotella ja olemme aina valmiita luottamaan uudelleen. Tapahtui mitä tahansa, emme kyynisty tai katkeroidu. 

Kesti aikaa, että ymmärsin oman luontoni. Olin siitä jopa hitusen häkeltynyt: mitä hyvää voi tapahtua, kun vetelee sydämensä vietävänä paikoissa ja tilanteissa, jotka asettavat haavoittuvaiseksi kerta toisensa jälkeen? Mitä hyvää voi seurata, jos tuntee kaiken täysillä?

No, minäpä kerron.

Herkkyys nähdään usein heikkoutena. Tämä on väärin. Tosi asiassa se on äärimmäistä vahvuutta, ja meillä herkkiksillä hallussamme yksi voimavara, joka vie meidät kaikkialle: intuitio.

Elementissämme pystymme mihin vain, ja kompassimme ansiosta tiedämme aina, mihin suuntaan lähteä.

Kesällä minulla tulee täyteen seitsemän ulkomaanvuotta, enkä ole kertaakaan kyseenalaistanut sitä, etteikö minun olisi pitänyt olla juuri siellä missä milloinkin olin.

Tiedän myös, milloin asiat eivät tunnu oikeilta, ja voin tehdä päätökseni silmänräpäyksessä. En jää roikkumaan epätyydyttäviin tilanteisiin, vaan menen rohkeasti eteenpäin. 

Englannin kielessä tunneläpinäkyvyyttä kutsutaan osuvasti sydän hihassa kulkemiseksi. Nyt osaan olla siitä jo onnellinenkin. Minusta on ihanaa jakaa se elämänilo ja lapsenomainen innostus, joka kumpuaa kasvoiltani ja mielikuvituksestani elinympäristööni, blogini mukaan luettuna. 

Muille herkkiksille minulla on yksi viesti: älkää koskaan muuttuko. Herkkyys on voimavara, ei puute. Hyödyntäkää se, ja tehkää siitä paras ystävänne.

Hihastanne ei löydy ainoastaan sykkivä, haavoittuva sydän – sieltä pilkottaa myös monta määrätietoista ässää.

Share

Kommentit

Säppä (Ei varmistettu) http://heipparallaaheivaanhei.blogspot.com

Olipa hyvin sanottu! Samaistun ihan täysin. Auton alle en sentään ole jäänyt (ainakaan fyysisesti), mutta muuten uidaan aika samanlaisissa vesissä. Iloa päivääsi! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Voi Laura, kirjoitit tästä juuri sopivaan aikaan. Viime kesänä istuin ystäväni kanssa kahvilla, kun hän kertoi erityisherkkyydestä. HSP, näin ammattilaisten termein. Juurikin joka viides meistä on herkkis, minä yksi heistä.

Kauan mietin, miksi musta tuntuu siltä, että koen asiat jollain tavalla muita vahvemmin. Olen kulkenut pienestä saakka tuntosarvet pystyssä, etsien merkkejä muiden tarpeista ja tunnetiloista. Tunnistan skismoja ja ristiriitoja yhdellä katsahduksella, aistin hyvät ja huonot fiilikset, ja otan helposti (ja haluamattani) muiden negatiiviset tunteet kannettavakseni. Olen myös liikuttuja, kupliva ja aidosti fiiliksissä, kun näen jonkun onnistuvan- oli se sitten paras ystävä tai telkkarin suurin pudottaja.

Maailmassa on ihan tarpeeksi laskelmointia ja jarruttelua, ja välillä koen olevani yksin vahvojen tunteideni kanssa. Että olisin jollain tavalla heikompi, alakynnessä. Vain siksi, koska tunnen puhtaasti ja haluan uskoa ihmisistä hyvää. Mutta elämäni punainen lanka piilee siinä, että uskon elämän antavan paljon enemmän sille, joka sen ottaa vastaan sellaisenaan- laskelmoimatta ja avosylin. Ja juurikin siksi uskon, että sinäkin kaimaseni, löydät itsesi seuraavaksi paikasta, johon pääsee vain salasanalla ''vapaapudotus''. Tsemppiä.

Laura

Laura Pollari
Laura de Lille

Miten ihanasti sanottu ja kirjoitettu.

Kiitos Laura!

katjajolie (Ei varmistettu) http://www.jolie.fi/moments

Mullekin tuli heti mieleen HSP - highly sensitive person (tässä kirja aiheesta: http://www.amazon.com/Highly-Sensitive-Person-Elaine-Ph-D/dp/0553062182). Olen tunnistanut myös itseni sellaiseksi. Kun ymmärtää oman taipumuksensa erityisherkkyyteen, on helpompi kuunnella itseään ja olla myös lempeämpi itseään kohtaan. Mutta tasapainon säilyttäminen on toisinaan haastavaa ja edellyttää jatkuvasti itsensä kuuntelua ja tiedostamista. Valitettavan usein oman kehon ja mielen aistien seuraaminen tulkitaan itsekkyydeksi tai henkiseksi epätasapainoksi. Itse olen myös sitä mieltä, että se on suuri vahvuus ja siinä piilee valtava voimavara - kunhan olosuhteet tukevat sitä mikä resonoi itselle ja ympärillä oleviin ihmisiin voi luottaa sataprosenttisesti. Ja siltikin, nenilleen ottaa toisinaan, mutta onneksi ikävät kokemukset myös unohtuvat usein jo seuraavassa hetkessä ja voi painella silmät tuikkien taas eteenpäin!

Amanda1 (Ei varmistettu)

Oh my, Lauran blogikirjoitus + tämä kommentti saattoivat juuri pelastaa mun elämän!

Terveisin eräs herkkis, joka tajusi juuri yhteyden aika monen asian välillä ja jatkaa nyt elämäänsä iloisesti tuntosarvet yhä pystymmässä :)

Aisha J
Aisha

Ihana teksti <3 Minä olen vasta viime vuosina oppinut ymmärtämään, että herkkyys on voimaa eikä heikkoutta.

bisousroosa
bisous

herkkyys on voimavara, todellakin! aika monta juttua loksahti paikoilleen nyt, kun googlailin tuota hsp:tä. että jaahas, tällaista on ihan tutkittukin ja muita samanlaisia on aika paljonkin. ihan mahtavaa!

Johanna Lehtimäki
Talvikin

Olen kamppaillut herkän, välittävän ja eläytyvän persoonani kanssa 27 vuotta. Välillä olen ylpeä erilaisuudestani ja välillä tunnen oloni kummajaiseksi. Saan vielä tässäkin iässä kettuilua poikkeavuudestani. Kirjoituksesi ja kommentit toivat iloa ja helpotusta. Meitä onkin täällä niinkin paljon kun yksi viidestä. Ehkä olisi minunkin aika lopettaa kamppailut :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Kannan vielä toisen korren herkkyyskekoon:

http://www.radiohelsinki.fi/podcast/48873/vaiheessa-ohjelmassa-aiheena-erityisherkkyys-26-3-2014/

Tässä radioklippi, joka antoi ainakin itselleni paljon kaivattuja vastauksia aiheesta. Klippi kestää puoli tuntia, ja tuon puolituntisen jälkeen niskani oli kipeänä nyökyttelystä!

 

Laura

petshkin (Ei varmistettu)

KIITOS.

Kyllä keikkui maailma tämän postauksen ja varsinkin kommenttien myötä. Saada tietää olevansa vähän erilainen kuin enemmistö, mutta ei lopulta niin kovin outo. Nähdä oma herkkyys ja tunteellisuus vahvuutena, kun se on niin järjestään näyttäny muiden mielestä olevan jotain paheksuttavaa ja pois opittavaa. Tajuta, ettei mussa ole mitään vikaa eikä mitään tarvetta tai edes järkeä muuttua niin, että ottaisinkin asiat kevyemmin.

Voi hitto että olisin minäkin törmänny tähän asiaan aiemmin. Olen vaan 3 vuotta sua vanhempi, mutta ois tämän nyt joku voinu mulle kertoa jo noin kymmenen vuotta tai sata angstia aiemmin :p. Mutta siis kiitos :).

Workingonit
McINFJ

Mä olen myös tajunnu että oon sellanen! Pitkään yritin olla vähemmän herkkä ja enemmän kova, mut ei se onnistunu, ja se oli iso virhe. Se myös liittynee mun sairauteen jonkun verran. Niin hyvä teksti ja kaikista oleellisin oli toi viimeinen lause. Jos saan vähän analysoida, niin oot ekstrovertti hsp. Suurin osa hsp:stä on introverttejä. Sano jos olen väärässä ! :D

Hyvää kevättä! :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Kyllä mä oon ihan 100% ekstrovertti :-)

Kaunista kevättä!

What else is there?

No jopas, oon just tälläinen :) mutta en kyllä vaihtais päivääkään. Pystyn esimerkiksi katsoa tyyntä järveä tunnin ja itkeä onnesta miten kaunis se on. 

ikkiam
LUOMA

Voi Laura!

Onneksi teitä viisaita Lauroja on useampia, missä olet Laura-blogin ihanuus ohjasi mut viimeöisen viestittelyn seurauksena tähän postaukseen.

On ihana lukea, kun joku on osannut pukea sanoiksi ne tunteet, jotka vielä omassa päässä ovat abstrakteja ja vasta hakevat muotoaan. Elämä vie ja se kannattaa elää joka hetki täysin, ei (välttämättä) täysillä vaan kokonaan.

Kiitos! Ihanaa helatorstaita!

Kommentoi