Tarinoiden tärkeydestä

Laura de Lille

Minulla on teille pieni tarina kerrottavanani, josta toivon teidänkin tykkäävän.

Kaikki sai alkunsa helsinkiläisestä taidegalleriasta. Siellä olin töideni puolesta viime vuoden elokuussa auttamassa kuvataiteilija Astrid Sylwanin taidenäyttelyn rakentamisessa.

Tehtävänämme oli pystyttää näyttelyn yhteyteen intiimimpi tila, joka toimisi luontevana jatkona esillä oleville teoksille. Ja jostainhan se oli aloitettava. Ensin levittelimme parikymmentämetristä kangasrullaa lattialle väärään suuntaan. Kun huomasimme erehtyneemme, pyörittelimme kankaan uudestaan rullalle, tällä kertaa oikeinpäin ja vatsa kippuralla hihitellen. Kiipeilimme korkeilla tikkailla, laskimme taulunkorkeuksia ja pohdimme, minkä muotoisia lakuja tarjoilisimme vieraille — sopivathan kyseiset makeiset käytössämme olleisiin tarjoiluastioihin täydellisesti. Kaikki tämä tehtiin vain päivää ennen avajaisia, ja olipa paikalle tullut auttamaan kuvataiteilija itsekin. 

Tiedättekö mitä? Nyt yli neljä kuukautta myöhemmin sänkyäni koristaa saman ruotsalaistaiteilijan teoksen pohjalta tehdystä kankaasta valmistettu torkkupeitto. Juuri siitä samaisesta, jonka levittelimme tuona lämpimänä, elokuisena iltapäivänä gallerian lattialle.

Se, mikä tekee peitostani merkityksellisen on muistojälki eletystä hetkestä. En ollut ajatellut hankkia mitään ylimääräistä mukaan vietäväkseni uuteen asuntooni, mutta tämän kohdalla en epäröinyt hetkeäkään. Vattenblänk on sen nimi, ja tiedän jo nyt, että meistä tulee ikuiset ystävät. Koska kukapa ei loisi tunnesidetta johonkin, jonka suunnittelija on kokenut tekevänsä jotain niin merkityksellistä — esineen, joka on niin arvokas, että sille on annettu jopa nimi, aivan kuten taideteokselle? Siinä missä suurin osa tämän päivän käyttöesineistä menettää arvonsa seuraavissa alennusmyynneissä, minusta on poikkeuksellisen hienoa omistaa jotain arvoiltaan turvallista ja pysyvää.

Uudessa asunnossani tulokkaani toimittanee mitä luultavimmin torkkupeiton virkaa, mutta lainasängyssä se menköön päiväpeitteenä. Yksi asia on kuitenkin varma — peittoni tulee takuuvarmasti nostamaan suupieleni hymyyn, kun yöllä kömmin väsyneenä sänkyyn pitkän työpäivän jälkeen. Niinä hetkinä, kun kaipaan kotiin ja kun tunnen oloni turvattomaksi.

Kun joku joskus minulta tiedustelee, mistä olen peittoni saanut, saan kertoa heille elokuusta 2011. Niistä samoista muistoista, jotka jaoin kanssanne nyt. Voin vain toivoa, että kuulija pitää tarinastani yhtä paljon kuin minä sen kertomisesta. Ja se, sekö minusta vasta tekisikin iloisen.

Kuvat: Carnegie

Share

Kommentit

Kaunis tarina ja muisto. Ne tavarat joilla on tarina takanaan ovat ne kaikkein rakkaimmat :)

JaanaH (Ei varmistettu)

On ihanaa, kun tavaroihin liittyy muistoja ja tarinoita! Yksi kovin vahvasti muistoja herättävä asia on tuoksu. Mielestäni aina suuren muutoksen äärellä, uutta elämänvaihetta aloittaessa pitäisi vaihtaa tuoksua. Sitten joskus voi palata ja nuuhkaista vanhaa tuoksua, ja mieleen tulevat tosi elävästi muistot koulusta/vuodesta ulkomailla/tietystä poikaystävästä jne. Toimii.

Laura Pollari
Laura de Lille

Lora, kyllä vain! You said it :)

JaanaH, nimenomaan! Nyt kun otit tämän puheeksi: olen muistaakseni joskus torjunut pojan, joka tuoksui veljeltäni. Entisiä poikaystäviäkään en enää jälkeenpäin jaksaisi haistella. Mutta oma parfyymihylly todistaa teorian kyllä :)

Kommentoi