Uuden vuoden hittinikkareille

Laura de Lille

Tähän aikaan vuosi sitten tein päätöksen: vuodesta 2013 olisi parempi tulla saakelin hyvä.

On totta, että maailma heittää mutkia matkaan tasaisin väliajoin, mutta edeltävät kaksi vuotta olivat olleet yksinkertaisesti kamalia, ja sen kauniimmin ei voinut asiaa muotoilla.

Tai no voi – englannin kielessä vastoinkäymisistä käytettäisiin pesäpallotermiä curveball, eli käyräpallo.

Ja niitä muuten riitti. Niin paljon, että ehdin parissa vuodessa kyseenalaistaa lainalaisuuden jos toisenkin. 

Sitten tuli loppuvuosi 2012 ja matka, jolta palasin ratkaisevin seurauksin. Viikon kestäneen reissun jälkeen päätin, että kuppaiselle meiningille oli tultava stoppi. Löin nyrkin pöytään ja vannoin, että seuraavasta vuodesta tulisi parempi. Ja vaikkei näin kävisikään, ainakaan en olisi enää sokerista rakennettu: tulevana vuonna opettelisin sanomaan ei, pitämään puoliani ja ilmaisemaan mielipiteeni sellaisina kuin ne ovat. 

Kumma kyllä, nyrkkien heiluttelu tehosi – vuodesta tuli parhaimpia naismuistiin. Liekö vika pallonsyöttökoneessa. Saatanpa jopa testata hyväksi todettua tekniikkaa uudelleen!

Uuden vuoden varalle minulla on kaksi viestiä:

Teille, joilla hommat rullasivat vuonna 2013: pidetään putki päällä!

Teille, joita elämä kohteli vähemmän hellästi: voimia ja jaksamista. Voin vakuuttaa, että ketään ei ole tässä maailmassa murheilta, ihmissuhdeongelmilta ja toivottoman tuntuisilta tilanteilta säästetty. Mutkilla on tapana suortua, ja sitä odotellessa: pitäkää lippu korkealla!

Oli tilanne (ja käyräpallojen määrä) mikä tahansa – toivon teille jokaiselle valoisaa, sydämellistä, antoisaa ja kaikin puolin inspiroivaa uutta vuotta 2014!

Ei antauduta elämän heiteltäväksi, vaan sävelletään tänä vuonna omat biisimme tai vähintään tiskijukkaillaan. 

Jos ette osaa, David Bowie näyttää mallia:

Parhainta vuoden ensimmäistä päivää!

Share

Kommentit

LauraLind (Ei varmistettu)

Vuosi 2013 oli yhtä vuoristorataa...Kävin läpi niin tuskaiset itkut kuin rakastuneena hempeilyn.
Toivon uudesta vuodesta vähän tasaisempaa. Lupaavasti se ainakin alkaa, sillä toteutan pitkäaikaisen haaveen ja tulen ensi viikolla lomalle sinne New Yorkiin.

Oikein hyvää uutta vuotta, Laura!

Laura Pollari
Laura de Lille

Hei, sitä samaa sulle! Ja onnistunutta matkaa! Kerro, jos kaipaat kahvitteluseuraa Nykissä :-)

LauraLind (Ei varmistettu)

Kiitti, odotan innolla reissua! Oi kiva, tartun mielelläni kahvittelutarjoukseen.
Laitoin sulle oheen s-postini, ota yhteyttä jos ehdit kaiman kanssa kahville ensi viikolla :)

Laura Pollari
Laura de Lille

 

Wohoo!

En pääse käsiksi sun sähköpostiin, mutta heitäpä sä viestiä tänne: laurapollari (at) hotmail.com :-)

saarah
visual diary

Ihana Laura!

Superia uutta vuotta sulle (ja mulle) :)

Laura Pollari
Laura de Lille

Wo-hoo! Parasta uutta vuotta Saara! :-)

Kapa (Ei varmistettu)

Kuten broidini aina sanoo: ei ole vuodet veljiä keskenään. Mun vuosi 2012 oli täynnä suuri muutoksia ja vuosi 2013 taas vähän enemmän arkista onnea. Hyvä vuosi, mutta skidisti tylsä ;) Eli vuosi 2014, tulkoon taas pauketta ja vauhdikkaita käänteitä!

Ihanaa vuoden alkua sulle Laura!

Laura Pollari
Laura de Lille

Hei, fiksu veli teikällä!

Vauhdikasta uutta vuotta! :-)

Kommentoi