Ladataan...
Laura de Lille

On uudenvuoden aatto.

Istun kotona lukemassa, ja yhtäkkiä päässäni alkaa soida biisi. Sävel on tuttu, sanat aivan kielen päällä. Mikä se on?

No, Talking Heads tietenkin! Once in a Lifetime -biisissä David Byrne laulaa:

"And you may find yourself living in a shotgun shack 
And you may find yourself in another part of the world 
And you may find yourself behind the wheel of a large automobile 
--
And you may ask yourself 
Well...How did I get here?"

Että mites sitä tähän tultiin? Voi herranen aika, onko tätä on tullut vuoden aikana mietittyä!

Ihmetellyt olen monesta syystä ja monella tavalla: välillä onnesta pakahtuneena vapaamatkustajana, välillä itkien ja potkien. On ollut päiviä, kun elämä on handussa ja toisia, jolloin tuntuu, etten tule pois täältä peiton alta enää koskaan – tämä on liian vaikeaa, maailma pelottava ja ihmiset kurjia. 

Viime aikoina peittopäiviä on ollut handuhetkiä enemmän.

En voi kieltää vaikkapa sitä, ettenkö olisi viettänyt elämäni kevyesti kuppaisimman loppuvuoden. Kun universumi muisti vielä yhdellä vastoinkäymisellä toissapäivänä, olin täysin maani myynyt: tästä ei tule mitään ja nyt luovutetaan.

Onneksi tajusin lähteä ulos teelle ystävän kanssa. Ystäväni muistutti: "Nyt kämmenet auki, valmiiksi vastaanottamaan uusia asioita. Niitä on tulossa. Älä vastustele muutosta."

Ystäväni oli oikeassa. Vanhassa ja epätoimivassa pitäytyminen on tyhmää, koska sillä tekee hallaa vain itselleen. Oikeasti muutos on väistämätön. Ja juuri siksi laulu jatkuu:

"Letting the days go by
Let the water hold me down 
Letting the days go by
Water flowing underground 
Into the blue again
After the money's gone 
Once in a lifetime
Water flowing underground

--

Yeah, the twister comes, here comes the twister."

Olen aina ajatellut, että jokaisella vuodella on oma teemansa. Että on vain toisiaan huonompia ja parempia vuosia. Ajattelukaava on pönttö. Vaikeudet ja kinkkiset ajat ovat absoluuttisen välttämättömiä, eivätkä katso vuosikertoja, kalentereita ja vielä vähemmän elämäntilanteita.

Olennaisinta on oivaltaa, että sieltä se twister, kierrepallo, tulee kumminkin. Ihan turha ristiä sormia tai kikkailla vastaan.

Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita ystävissään. Kaikilla ei ole lähipiirissään järjen ääntä, joka muistuttaa avaamaan kämmeniä ja ottamaan pokkana vastaan, mitä annetaan. Sitä varten meillä on populäärimusiikki. 

Siispä, jos olette nyt myrskynsilmässä miettimässä, mitä järkeä tässä kaikessa on, muistakaa tämä: ette ole yksin.

Teillä on ainakin meikä ja David Byrne.

Sisukasta uutta vuotta, ystävät!

Share

Ladataan...
Laura de Lille

New age -hömppäkortti kertoo joskus enemmän kuin tuhat sanaa.

Meikää ne muistivat toissapäivänä imartelevalla kuvauksella: en ollut vähempää kuin kaavoihin kangistunut, väsynyt möykky, joka ei heittäydy spontaaniin ilotteluun.

Enpä voinut olla enempää samaa mieltä. Aikamoista mummoelämää onkin tässä eletty. Jos on ulkoiluttanut koipiaan kunnolla viimeksi kesällä, syönyt viikkotolkulla samoja suklaamuroja ja pelannut varpin päälle koko syksyn, ansaitseekin saada Tarotista päähän.

Niinpä ei auttanut kuin tehdä ripeä korjausliike ja hilpaista Onnibussilla Turkuun.

Turku oli yhtä jees kuin viime näkemällä – vain pirun paljon kylmempi.

Onneksi oli sentään mieltä lämmittävän vaaleanpunainen hotellihuone, rommitoteja ja uusi lainavillapaita.

Muuta repäisyviikonloppuna tehtyä? Lähdin ulos, maistoin inhokkijuomaani kaljaa ja tilasin netistä kalliin villapaidan, jonka ostamista olen empinyt vähintään viikon. Ja sitähän ei järkeillen kauppaan palauteta kuin pakon edessä.

Että kiitos vaan, kortit.

Ensi vuonna olen taas spontaani ilomöykky.

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Muutin kommuunista yksiöön (ja opettelin näyttämään tuimalta valokuvissa.)

Hurmioiduin David Bowie -retrospektiivistä, ja kävin elektrofestareilla Reykjavikissa.

Tein enemmän käsilläni kuin aikoihin. Neuloin, kirjoitin ja jopa piirsin.

Otin enemmän riskejä. Irtisanouduin päivätöistä, hustlasin ja rupesin freelanceriksi.

Kokeilin avantouintia.

Näin maailman kauneimman joutsenen ja todella photoshopatun näköisen perhosen.

Reissasin vähän mutta härösti – muun muassa Caymansaarille.

Annoin pois 80% vaatekaapistani, eikä harmita vieläkään.

Kokosin elämäni ensimmäisen ämpärilistan, jonka toteuttamisen voisin aloittaa heti alkuvuodesta 2015.

Muita toiveita tulevalle vuodelle? Lisää selkeyttä, harmoniaa ja taikajoutsenia nyt ainakin.

Ja ehkä se minipossu. Se ois kova.

Share

Pages