Ladataan...
Laura de Lille

Viimeisin kakkoskäden löytöni: 1920-luvun tyylinen, hapsullinen kukkakimono.

Kyllä! Saatte taas kutsua kirppishaukaksi.

P.s. Lukaiskaa ihmeessä myös uusimman Trendin kirpputorijuttu, johon meikää haastateltiin. Brooklyn, Seinäjoen jeesuskirppis ja iskä mainittu (terkkuja!)

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Mitäs tuota peittelemään: saatan olla Helsingin kantakaupungin muikein misukka.

Tänään kerron teille, miksi.

Kuluva kesä on ollut merkityksellinen monella mittarilla. Tajunnanräjäyttävä se on ollut henkilökohtaisella tasolla.

Kaikki lähti ihmiskokeesta, josta tuli lopulta elämäni parhaimpia vetoja. Kesän alussa lupasin: lopetan määräilemästä elämääni  asioineen, tilanteineen ja ajoituksineen.

Päätin, etten yrittäisi kontrolloida mitään – kuinka tahansa kinkkiseltä tai epäloogiselta se tuntuisi.

Pian tämän jälkeen alkoi tapahtua: mahdollisuuksia, tarjouksia ja työtilaisuuksia alkoi vain ilmestyä. Uusia ihmisiä virtasi elämääni ja suhteeni vanhoihin vahvistuivat. Toisin sanoen, asiat alkoivat loksahdella paikoilleen.

Vuosia yritin saada asioita tapahtumaan. Vaikka taktiikka toimi hetkellisesti, ura oman elämänsä mikromanageerajana oli lyhyt ja surkea: mikään eniten hinkumani, rukoilemani tai pakottamana asia ei lopulta käynyt toteen.

Silti jatkoin väkisin vääntämistä.

En ole ainut, ja tässä syy: pelko. On järisyttävän pelottavaa luopua tutuista ja turvallisista ajatusmalleista, uskomuksista ja tavoista, joita pidämme selviytymisemme kannalta elintärkeinä – vaikka ne eivät palvelisi meitä enää millään tavoin.

Myös minä olen löytänyt itseni ajattelemasta:

Jos nyt päästän irti tästä ihmisestä, työstä tai asuinjärjestelystä, mitään yhtä hyvää ei kenties enää tule.

Mutta kuulkaapas neidit: kyllä tulee. Ja mitä aiemmin tämän hiffaa, sitä nopeammin parempaan paikkaan pääsee. Hitaimmillaan siihen menee muutama viikko, parhaimmillaan päivä.

Kun on varma hyvästä lopputulemasta – päätyi siihen millä tahansa tavalla – voi odottaa rauhassa ja maltillisin mielin.

Kesän alussa en olisi arvannut, että elokuussa elämäni heittäisi kuperkeikkaa. Pian paljastan, miten. Tämän kerron kuitenkin: en tiedä, missä olen ensi kuussa tai edes ensi viikolla.

Hyvä niin –  oma päänsisäinen suunnitelmani ei olisi takuulla noussut tulevan tasolle. Epävarmuudestani olen suunnattoman onnellinen.

Nyt aion vain yllättyä.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura de Lille

"Oikeastihan haluat vain kirjoittaa?" tapasi entinen esimieheni toistella, retorisesti ja ärsyttävyyksiin asti.

Vastasin mumisemalla – teinhän jo työtä, josta nautin ja jossa kirjoitin suurimman osan ajastani. Oikeassa hän kuitenkin oli.

Irtisanouduttuani työpaikalta tiesin tarkalleen, mitä minun on seuraavaksi tehtävä: kirjoitettava kokopäiväisesti.

Ajattelin pitkään, etten voisi elättää itseäni pelkällä kirjoittamisella. Totta puhuen ajatus tuntui täysin absurdilta. Miten minusta, vain muutamaa vuotta aiemmin valmistuneesta parikymppisestä voisi tulla itsensä työllistävä tekstisuunnittelija, muunlaisesta kirjoittamisesta nyt puhumattakaan? Eihän minulla mitenkään voi olla tarpeeksi kokemusta, näkemystä ja taitoja, eihän?

No, terkkuja vaan sulle, itseään epäilevä menneisyyden Laura: olet elänyt unelmaasi nyt tasan vuoden. Vuoden, joka ei ole aina ollut helppo tai mennyt mielesi mukaan, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan – mahdottomuuksien äärellä.

Olen aina kannustanut muita unelmien toteuttamisessa. En myöskään ole empinyt elää niitä omasta puolestani: kun olen keksinyt haluavani opetella vieraan kielen tai muuttaa uuteen kaupunkiin, olen niin tehnyt – päättäväisesti ja viivyttelemättä, heti kun ajoitus on ollut oikea.

Tässä kikkani: paras tapa toteuttaa haave on jakaa se ensiksi jonkun kanssa.

Ei ole yhtään kirjoitettua tai ääneen lausuttua toivetta, jota en olisi saanut aikaan silkalla mielen voimalla – olivat haaveeni jälkikäteen mietittynä kuinka hyviä tai hölmöjä tahansa.

Ei ole mitään, mistä olisin jäänyt paitsi: tavalla tai toisella unelmani ovat aina toteutuneet. Kun olen saavuttanut yhden, on päähäni pälkähtänyt toinen, kolmas ja neljäs. Olen kokeillut ja kokenut kaikkea toivomaani harrastuksista työpaikkoihin, matkoista ihmisten tapaamisiin ja lempibändien keikkoihin.

Ja lisää tulee. Nyt aion jakaa niistä muutaman:

1. Vaikka rakastan Suomessa asumista, enkä aio lähteä Helsingistä hetkeen, tiedän mihin seuraavaksi muutan – Kööpenhaminaan.

2. Vaikka juuri nyt nautin markkinointikirjoittamisesta, jonain päivänä kirjoitan vielä fiktiivisen romaanin.

3. Vaikka juuri nyt tykkään vapaudestani tehdä mitä vain, nään beibin ja villakoiran jo muutaman vuoden päässä. Viime viikolla tajusin jotain muutakin.

Olin keikalla ystäväni kanssa. Keikka järjestettiin Helsingin edustalle ankkuroidussa rotevassa, kolmimastoisessa purjelaivassa. Nousin kyytiin, katselin ympärilleni ja totesin täysin spontaanisti ystävälleni:

"Tiedätkö, mulla on hassu tunne, että menen vielä naimisiin purjelaivan kannella."

Ystäväni hymyili ja minä takaisin.

Ja mikäs tässä myhäillessä – en aivan äkkiseltään keksi, miksei tässä kävisi juuri niin.

Share
Ladataan...

Pages