Ladataan...
Laura de Lille

Jos minun pitäisi nimetä suurin inspiraationlähteeni, olisivat ne muut naiset.

Säteilevät tuikituntemattomat, joiden kanssa jaan vain muutaman minuutin elämästäni. Mieltäni ja korviani kutkuttavat muusikot ja taiteilijat, joiden töihin uppoudun tuntikausiksi. Ja tietenkin ystäväni ja lähimmäiseni, joiden kanssa vaihdan ajatuksia lähestulkoon päivittäin.

Yksi mahtavista mimmifrendeistäni on Mikaela, johon tutustuin New Yorkissa kesällä 2013. Mielenkiintoisen kulman ystävyyteemme tuo jooga: Mikaela on joogaopettaja ja minä käyn hänen tunneillaan.

Kun emme joogaa, puhumme puhelimessa – joskus tuntikaupalla, mutta aina asiaa.

Viimeinen kolmituntisemme päättyi kysymykseen: jos muut naiset inspiroivat meitä päivittäin, miksemme mekin innostaisi heitä?

Mutkattomina mimmeinä pistimme pystyyn yhteisen joogatunnin.

Ensimmäinen on jo tällä viikolla ja myös teikät on kutsuttu!

Heinäkuussa pidämme Helsingissä kaksi sunnuntain iltatuntia: 19.7. ja 26.7. klo 19.00 alkaen.

Hoitola Seizessä (Uudenmaankatu 39) järjestettävä tunti on 75 minuutin mittainen virtaava asanaharjoitus, joka tehdään mahtinaisten musiikin tahtiin ja sopii hyvin myös aloittelijoille.

Voimanaisten lisäksi (itse aion ujuttaa soittolistalle ainakin Stevie Nicksiä) luvassa myös leopardihousuja ja hengausta: tuntia seuraa rento ja hyvin vapaamuotoinen teehetki itseni ja Mikaelan seurassa. Tunnin hinta on 10 euroa, ja kaverinsa mukanaan tuovat saavat yllätyslahjan.

Paikkoja on rajoitetusti, joten ennakkoilmoittaudu jo nyt lähettämällä viestiä osoitteeseen: seizejooga (at) gmail.com. Mainitse viestissä nimesi, toivomasi tunnin ajankohta ja tarvitsetko joogamaton.

Sunnuntainta nähdään!

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Kolmisen viikkoa sitten aloitin yhden naisen ihmiskokeen: halusin selvittää kuinka usein ihmeitä tapahtuu.

Tulokset ovat yllättäneet taikatytönkin.

Tähän vihkoon olen dokumentoinut empiirisen kenttätutkimukseni tuloksia viimeisiltä viikoilta. Olenkin nimennyt kirjasen ihmevihoksi. Nyt olen kolmossivulla ja loppua ei näy.

Mutta miten niitä ihmeitä sitten syntyy?

Vastaus on helppo: kuuntelemalla. Riittää, että tekee juuri niin kuin sydän sanoo.

Tässä omia ihmeitäni ihmeellisyysjärjestyksessä: tyhjästä ilmaantunut ilmainen ulkomaanmatka, työhaastattelu unelmien työpaikalle, kirppikseltä löydetty Yves Saint Laurentin mekko, merimies ja taskunpohjalta paljastunut merenneito. 

Kun käyn iltalenkillä, löydä itseni kolmen tunnin keskustelusta ventovieraan kanssa, törmäilen joutseniin ja hymyileviin ohikulkijoihin. Vaistomaisesti tiedän, mikä levy ystäväni kodissa parhaillaan soi ja mistä helsinkiläisdivarista etsimäni kirjan löydän, koska näin sen unessa.

Kuulostaako kreisiltä? Niin meikästäkin. En silti ajatellut jättää ihmiskoettani tähän.

Ensi kuussa raportoin taas tuloksiani.

Varautukaakin aivan kaikkeen – yksisarvisista lähtien!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Laura de Lille

Olen elämäni aikana saanut lukuisia paskoja neuvoja.

Yllättävän moni niistä on liittynyt hiuksiin.

Kun kolme vuotta sitten olin leikkaamassa pitkää tukkaani lyhyeksi, chinatownilaisen salongin kampaajapoika ei meinannut pysyä pöksyissään:

– Mutku en mä voi.

– Ei kun nyt leikkaat näistä sellaiset kuin mä sanon, käskytin vapisevaa poikaa.

Lopulta hän vinkkasi paikalle niin ikään kampaamossa työskentelevän, vanhemman rouvashenkilön. Rouva katsoi minua silmiin ja sanoi:

– Oikealla naisella on pitkät hiukset.

Kun toissapäivänä törmäsin Natalian hiusaiheiseen kirjoitukseen, en voinut kuin hörähdellä.

Vaikka naista tai naisen pokkaa ei hiusten pituudella mitatakaan, joku totuus lyhyessä tukassa piilee.

Nataliaa lainatakseni: superlyhyt kuontalo opettaa ennen kaikkea hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on.

Tämä on totta. Pätkäistyssä tukassa ei voi peitellä mitään: ei ihon virheitä, ei finnejä, laikkuja tai ryppyjä – eikä ainakaan omaa itseään. On vain oltava. Se on ihanaa – ja samalla vähän myös ihan vähän koukuttavaa.

Toissapäivänä ajatus taas iski: nyt on päästävä hiustenleikkuuseen. Varasin ajan samalle iltapäivälle. Kampaajalle näytin kuvaa lähestulkoon siilitukkaisesta Natalie Portmanista.

Tällä kertaa en tosin mennyt kampaamoon pelkästä pätkimisen ilosta. Halusin eroon hiusvärin jämistä, jotka eivät kuuluneet minulle. Vuosikausiin tukkaa värjäämättömänä tuntuu pöntöltä, että vaihdoin oman hiustenvärini edes hetkeksi toiseen. Nyt tukka on latvoja vaille valmis.

Terkkuja Chinatowniin: en ole tuntenut oloani ikinä yhtä naiselliseksi.

Share

Pages