Ladataan...
Laura de Lille

Omasta tilasta luopuminen oli viime kevään ylivoimaisesti vaikein asia. 

Nyt olen kotona taas.

Tuntuu uskomattomalta ajatella, että lojuin lähes puoli vuotta toisten nurkissa – sohvilla, lattioilla ja varasängyillä.

Niin metkaa kuin kiertolaiselämä ajoittain olikin, viime viikolla pääsin vihdoin purkamaan matkalaukut. Tämän spoilaan: niitä ei sitten ihan heti uudelleenpakkailla. Maatuskat ja simpukankuoret saavat hengailla hyllyissään ainakin seuraavan vuoden talveen saakka.

Asumismuodoksi valitsin yksiön.

Kun muutto omaan kämppään tuli mahdolliseksi, en epäröinyt. Ehdin elää kommuuneissa niin kauan, että olin enemmän kuin valmis hassaamaan kuukausittaisen lisäsatasen täysin omasta tilasta.

Olen täpinöissäni.

Asunto on avara ja vähätavarainen. Tiskivuori matala ja ennen kaikkea oma. Kotiin saapuminen nostaa hymyn poskille, ja Princeä voi luukuttaa ympäri vuorokauden. Olenpa kotirentoilun lomassa aloittanut uudelleen myös vanhan harrastukseni laulamisen.

Kulkuri- ja kämppiselämää saatan koklata taas joku päivä, mutta en aivan justiinsa.

Nyt nautin rauhassa omista nurkistani ja neurooseistani.

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Päivän tunnustus: minulla ei ole koskaan ollut kotona oikeaa työpöytää. 

Miksi näin? Vaikkapa siksi, että pienissä aikuisiän asunnoissani ja huoneissani ei ole yksinkertaisesti ollut sellaiselle tilaa. Töitä on siis tehty vaihtelevalla menestyksellä missä sattuu, miten sattuu.

Koska sängyillä ja sohvilla freestailaaminen on pitkällä aikavälillä aika tosi huono idea, tartuin vihdoin toimeen ja pistin ensimmäinen kotitoimistoni pystyyn eilen. Tervetuloa!

Valmista tuli käden käänteessä: tilan työpöydälle sain raivattua siirtämällä tavaroita vaatekaappiin, ja mitä kalusteisiin tulee – pöydän lainasin kämppikseltä ja työtuolin löysin kadulta. Täydellistä, eikö?

Woop woop!

Iloisin perjantaiterkuin Laura, joka korkkasi tällä tekstillä uuden työpisteensä ja menee nyt keittämään kahvit. Palaillaan pian!

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Yksinasumisen iloja neljä vuotta kokeilleena muutin kimppakämppään keväällä 2012.

Asumiskustannuksiltaan hurjan hintaisessa New Yorkissa moni toimii samoin – nuoresta aikuisesta joskus ihan nelikymppiseksikin asti.

Kimppa-asunut olen kolmessa kaupunginosassa: ensin Queensin Astoriassa, sitten Manhattanin midtownissa ja nyt Brooklynin Williamburgissa.

 

Tänne muutin loppukesästä 2012. Edelliseen luukkuuni verrattuna Brooklynin kimppakämppämme lähentelee kooltaan pikemminkin pientä taloa kuin kerrostaloasuntoa. Talostamme löytyy myös iso takapiha, joka on varsinainen ylellisyys keskeiseen sijaintiin nähden. 

Asunnon kahta kerrosta asuttavat yhteensä kuusi henkilöä. Oma huoneeni sijaitsee talon rauhallisessa kellarissa, jonka vilpoiset kaakelilattiat viilentävät mukavasti kesäaikaan. Kaunis naapurusto ja hyvät välit kämppisten kanssa parantavat elämänlaatua yhtä lailla.

Oman huoneeni pyrin pitämään mahdollisimman väljänä ja minimalistisena. Sitä vastoin iloa ja värikkyyttä täytyy henkilökohtaisesta tilastani löytyä aina.

 

Yksi suloisimmista omistamistani esineistä on tanskalainen 1940-luvun lastenkirja, jonka pelastin roskalavalta. Tätä poikaystäväni – muiden kirjojen lomassa – lukee minulle toisinaan iltasaduksi, kun korvani halajavat hassuja tanskan äänteitä.

Toinen rakas esine on lapsena lahjaksi saamani maatuska. Myös simpukat ovat lapsuusvuosien kokoelmista. Muita lapsuuden tavaroita en paperinukkejen lisäksi omistakaan.

Värikäs perulaispusero on viimeaikainen vintage-löytö. Guerlainin raikas eau de toilette toimittaa kevättuoksun virkaa.

Nukkumatilani sisustan aina värikkäästi. Mieluiten kirkkain värein ja leikkisin kuosein. Liekö sattumaa, että nukun aina hyvin ja sikeästi!

Englanninlakuksikin nimetty värikäs kaulakoru on ollut monen kevätasun pelastaja. Persikanvärinen kynsilakka komppailee vaivattomasti – tällä kertaa sotkuisen kirjapinon piristäjänä.

Kirjakokoelmani keräsin opiskeluvuosinani, ja löytyypä kasasta myös katutyyliopus vuodelta 2006. Tehdäänköhän näitä edes enää?

Supersuloisen uhanalaisten kissaeläinten seinäkalenterin ostin viime jouluna. Pikkuesineet kulkevat näppärästi Ivanan meikkipussissa, ja aurinkolasit ovat viimekeväinen löytö Opening Ceremonylta.

Yksi 25-vuotissyntymäpäiväni kohokohtia oli kesken kävelymatkan hajonnut kengänkorko. Sateisen illan synttäridinnerille kuljettiinkin kaupan kautta. Yllä aikuisikäni ensimmäiset kumisaappaat, olkaa hyvät!

Huoneeni on minulle rentoutumis- ja työtila. Useimmat postauksenikin naputtelen usein sängyllä kahvikuppi kourassa. Ainakin silloin, kun mieleni halajaa heittäytyä erakoksi.

Myönnettäköön, että toisinaan kimppa-asumisesta tulee hitusen alakoulumainen fiilis. En kuitenkaan vaihtaisi asumismuotoani tällä hetkellä mihinkään muuhun. Jos tuuri käy, kämppäkavereista voi muodostua perheen kaltainen vahva yksikkö, jonka sivutuotteina syntyy mahtavia ystävyyksiä.

Ja se, uskokaa pois, pelastaa arvaamattomassa suurkaupungissa yhden jos toisenkin haahuilijan.

Share

Pages