Ladataan...
Laura de Lille

Parin päivän reissu Bergeniin, Norjan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, antoi mukavan ensikosketuksen norjalaiseen elämänmenoon.

Kuten monet keskisuuret kaupungit, myös suloisen Bergenin sai otettua haltuun parissa päivässä. Julkisia kulkuvälineitä en joutunut käyttämään kuin lentokentän ja kaupungin välillä, ja lähestulkoon kaikkialle pääsi kulkemaan kävellen. Haastetta huolettomaan kaupunkikäppäilyyn asettivat ainoastaan kaupungin mäkiset maisemat ja rannikkokaupungin arvaamaton sää. Sadetakit, kumpparit ja sateenvarjot olivatkin kaupunkikuvassa tuttu näky.

Ympäröivien maisemien lisäksi kaupungin parasta antia olivat hulvattoman mutkattomat ihmiset.

Erityisesti kauppojen aukioloajat huvittivat pariin otteeseen. Opin esimerkiksi, että vapaa-aikaansa arvostavien bergeniläisten keskuudessa ei ole tavatonta, että kahvila menee kiinni keskellä kirkasta päivää tai kauppias saattaa jättää putiikkinsa päiväksi avaamatta. Eräs barista tarjosi mattimyöhäisille jopa ilmaiset kahvit, koska olimme saapuneet paikan päälle kahvilan juuri sulkeuduttua – neljältä iltapäivällä.

"Tuolla pannussa olisi kyllä vielä kahvia, jos haluatte!" naureskeli hyväntuulinen nuori poika.

Emme kieltäytyneet.

Tässä omat tärppini päiväretkelle Bergeniin:

Museoon:

Bergenin taidemuseo Kode on näppärä vierailukohde norjalaisesta taiteesta kiinnostuneelle. 

Aivan Festplassenin kupeesta löytyvä museokompleksi on levittäytynyt useaan erilliseen rakennukseen, joista jokaisella on oma numeronsa. Itse vierailin Kode 3:ssa ja 2:ssa, jonka yhteydestä löytyi myös suloinen kirjakauppa. Kompakti ja helposti haltuunotettava Kode oli virkistävä vastakohta suurkaupunkien ruuhkaisille taidemuseoille. Myös hinta oli asiallinen: näyttelylippu maksoi noin 10 euroa. 

Kahville:

Avan Koden naapurista löytyvän Kunsthallin Landmark-kahvila (Rasmus Meyers Allé 5) on täydellinen taukopaikka taiteen ystävälle. 60-lukua henkivän, minimalistisesti sisustetun kahvilan ikkunoista voi ihailla ajankuluksi kaupungin kupeessa siintäviä vuoria ja sen värikkäitä puutaloja. 

Intohimoisimpien kahvittelijoiden kannattaa suunnata rennon tyylikkääseen Kafemisjonineniin (Øvre Korskirkeallmenning 5) jonka ulosanti ei juuri poikkea williamsburgilaisesta coffeeshopista. Istahda vain ikkunapöytään, ja people watching voi alkaa!

Baariin:

Bergenin rento ote näkyy myös kaupungin yöelämässä. Kokeile esimerkiksi piskuista Legalia (Christiesgate 11). Tsekkilistalle kannattaa lisätä myös Apollon (Nygårdsgaten 2A), joka on – musiikin ystävän suureksi iloksi – puoliksi baari ja puoliksi levykauppa. Baaritiski Apolloniin avattiin tiloissa sattuneen tulipalon jälkeen, kun levykaupan pyörittämiseen kyllästyneet omistajat kaipasivat bisneskonseptilleen uutta suuntaan. Ja sehän löytyi.

Ostoksille: 

Päämäärätön kaupunkikäppäilijä törmää myös moniin putiikkihelmiin. Vierailla kannattaa esimerkiksi hatunnoston arvoisessa Second Lovessa (Skostredet 3). Näyttävä pikkuputiikki on toinen Bergenin  kahdesta second hand -kaupasta, ja myy tarkoinvalittujen vaatteiden ja asusteiden lisäksi sisustusesineitä. Jos hyvin käy, pääsee vierailija jututtamaan myös leppoisaa putiikinpitäjää Lisaa.

Tsekkaa myös tämä: 

Ole hyvä turisti ja nouse ihailemaan Bergeniä yläilmoista maanmainiolla Fløibanen-funikulaarilla (Vetrlidsallmenningen 21). Jos kokemus vaatii upgreidausta, pidä mielessä myös tämä: kukkulalta lähtevä lenkkipolku vie lammelle, jonne voi halutessaan jäädä vaikka telttailemaan – säävarauksella, tietenkin!

Mukavaa matkaa!

P.s Skeptikoille tiedoksi: kaupungissa näyttää sitten ihan oikeasti tältä (koskee myös söpöjä miehiä).

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Huonot uutiset: Bergenistä löytyy tasan kaksi vintage-puotia.

Hyvät uutiset: toinen niistä on Second Love – kaunein koskaan näkemäni käytettyjen tavaroiden aarreaitta.

Tapasin Second Loven perustajan, ihastuttavan Lisan, putiikissa keskiviikkoiltapäivänä.

Kylään olisin halunnut jo tiistaina, mutta puoti oli jäänyt tuolloin avaamatta sekä omistajan että toisten työntekijän kinkkisten aikataulujen takia.

"Me täällä Bergenissä tehdään mitä halutaan!" kuittasi Lisa kyselijälle.

Turisimme hyvän tovin, ja sain tietää yhtä sun toista norjalaisesta muodista ja kollektiivisesta ajattelutavasta.

Jo kolme vuotta pystyssä olleen putiikin omistaja vannoi hartaasti, että bergeniläisen elämänmenon kulmakivi oli juurikin yhteen hiileen puhaltamisen taito: oli projekti mikä tahansa, pieniä piireistä hyötyivät kaikki. Myös kilpailuhenkisellä vaatetusalalla. 

Toista oli Oslossa, kertoi Lisa. Nyökyttelin ja jatkoin putiikin tutkiskelua. 

Matkalla lentokentällä pohdiskelin vielä Lisan sanoja. Oslolaisista en tiennyt tuon taivaallista, mutta mistäköhän meillekin saataisiin vähän samanlaista rentoutta ja yhdessä tekemisen meininkiä? 

Aivan tuulesta temmattu ei väite ollut – todisteena siitä toimi jo putiikin kolmivuotinen historia ja pieni mutta vakiintunut asiakaskunta.

Ei hullumpi suoritus kaupungissa, josta löytyy vain kaksi vintage-liikettä.

 

Näin sinne pääsee: Skostredet 3, 5017 Bergen

Share

Ladataan...
Laura de Lille

Nyt tuli sitten tämäkin kokeiltua. 

Itsevalmistettu illallinen vuonoilla, nimittäin.

Pystytimme kenttäkeittiön kertakäyttögrillin ja retkeilyastioiden voimalla, ja katoimme illallispöydän syrjäiselle Kollevågin kalliolle. Siinä se ilta sitten kuluikin – ohi kaartelevia purjeveneitä ihmetellen, meritähtiä tiiraillen (yksi löytyi!) ja lokkeja syöttäen. 

Illan soundtrackina toimivat lähistölle huoltoa varten parkkeeratun öljylautan kuulutukset. Jälkkäriksi vedimme pussillisen irtokarkkeja. 

Tätä tee-se-itse-meininkiä tulee kyllä Nykissä ikävä. Eläköön Skandinavia!

Share

Pages